Kivunhalintaa

Ihan suoraan sanottuna, en pidä termistä "kivunhallinta", jonka lääkärit, lääketeollisuuden komppaamana, ovat lanseeranneet kieleemme. Miksi? Lähinnä siksi, että tuo termi on minusta perin juurin negatiivinen, koska se näyttää sisältävän ajatuksen siitä, että kipu 1) kuuluu elämään, jonka takia siitä 2) on mahdotonta päästä eroon ja siksi sitä 3) pitää yrittää "hallita" lääkkeiden avulla. Kuten tiedämme, maailmanlaajuisesti satojen, tuhansien, ellei kymmenientuhansien miljardien eurojen arvoinen kipulääketeollisuus elää ja voi hyvin tämän ajatteluumme liittyvän aivopesun tuloksena...

Tämän aivopesun menestys perustuu, minun nähdäkseni, siihen, että me suhtaudumme kipuun negatiivisesti. Sillä miksi me muuten haluamme kivun tuntemuksesta eroon mahdollisimman nopeasti? Eikö se osoita meille myös sen, kuinka me koemme olevamme "kivun uhreja" ja pesemme siten kätemme vastuusta sen suhteen, että meidän oma ei-kehoystävällinen toimintamme on ehkä suurin syy siihen, miksi kipu on tullut esille? Eikö totta, että jos me olisimme valmiita luopumaan tuosta "uhrina" esiintymisestämme ja ottaisimme sitä kautta täyden vastuun kokemastamme kivusta, me saattaisimme jopa kiinnostua kivusta ja sen tutkimisesta kuin ympäröivää maailmaa tutkiva utelias lapsi konsanaan?

Niin, miten olisi tällainen ehdottamani kaltainen näkökulman muutos? Olisitko sinä valmis luopumaan tuosta "kivunhallintaan" liittyvästä negatiivisesta uskomusjärjestelmästä ja valmis koittamaan vaihteeksi "kivunhalintaa"? Minulla itselläni ei ole lapsia, mutta tiedän kuitenkin sen verran, että jos lapsi on ns. hankalalla päällä, hänellä on siihen omat syynsä, vaikka hänen vanhempansa eivät niitä näkisikään. Näiden lapsen käytöksen takana olevien syiden näkemistä ei kuitenkaan helpota se, että lapsi leimataan "hankalaksi".

Ei, nuo lapsen "hankaluuden" syyt tulevat nähdyksi vain sitä kautta, että lapsi kohdataan ymmärryksellä ja usein se kaikista tehokkain keino on mennä lähelle ja halata lasta, sekä kysyä lempeästi, "Voisitko kertoa, mikä sinua vaivaa?" Jos lapsen luottamus vanhempaansa on kunnossa, tämänkaltainen "hankalan lapsen" lähestyminen johtaa yleensä nopeasti siihen, että tilanteeseen liittynyt hankaluus ja "henkilökohtaisuus" häviää kuin sormia napsauttamalla. Tämä mahdollistaa uusien toimintamallien löytymisen ja sen, että vastaanvanlaiset hankaluudet kohdataan jatkossa harvemmin. Tai sitten niitä kohdataan ihan yhtä paljon, mutta suuremmalla ymmärryksellä, mitä kautta nuo tilanteet eivät ehkä täytä enää "ongelman" kriteerejä.  

Jos siis koet kipua, älä lähde tekemään siitä "henkilökohtaista" ajattelemalla, että kipua 1) "ei pitäisi olla olemassa" ja sinun 2) "ei pitäisi kokea kipua", jos todellisuus on kuitenkin se, että kipu on olemassa ja sinä koet sen. Ole siis "ihan oikeasti aikuinen" ja kohtaa oma kehosi kuin se olisi lapsi, jota ei ole vielä kohdattu ymmärryksellä ja joka siksi käyttäytyy "hankalasti".

Löydettyäsi kyvyn hyväksyä tämänhetkinen tilanteesi kivun kanssa olet tullut tilaan, jossa olet valmis tulemaan Alexander-tunneille, joiden aikana kokemasi kipu saattaa hävitä kuin itsestään, kun opit olemaan ja liikkumaan tavalla, joka tukee kehosi optimaalista toimintaa. Näin kävi minun jooga- ja pilatesharjoitusten provosoimille alaselkäkivuilleni, kun löysin Alexander-tekniikan 1999. Tämän takia minusta tuli muuten entinen jooga- ja Pilates-ohjaaja, sekä nykyinen Alexander-tekniikan opettaja!  :-D

Terveisin, Turo

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat nykyisin niin yleisiä, että me näytämme uskovan kollektiivisesti, että "Kipu kuuluu elämään" ja että "Kärsimys on väistämätöntä ja siihen pitää tottua." Olen tämän asian suhteen täysin eri linjoilla, eli viestini sinulle on: Sinä voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi, eikä sinun tarvitse välttämättä kärsiä kivuista. Tämä vaatii sinulta halua oppia, kuinka kohdata kipu ilman ajatusta siitä, että "Minun ei pitäisi kokea kipua!" Miksi ajatella noin, jos todellisuus on, että sinä koet kipua? Miksi sotia todellisuutta vastaan, jos voit ottaa sen vastaan sellaisena kuin se, eli olla tekemättä kivusta "henkilökohtaista"? Tämän kivun kohtaaminen ei-henkilökohtaisella tavalla on ratkaiseva askel kohti sitä, että sinä voit tutkia kipua ja ymmärtää, miten toimimalla olet mahdollisesti aiheuttanut esim. kivun niskassa tai selässä. Useimmiten kipu ilmenee, koska sinä olet käyttänyt kehoasi epätarkoituksenmukaisella tavalla. Kipu on siis kehosi hätähuuto, joka sinun on hyvä kuulla ja oppia käyttämään kehoasi siten, että kivulla ei ole syytä tulla esille.