Alexander-tekniikkaa on opetettu maailmalla jo vuodesta 1895 ja Suomessakin jo 1980-luvulta lähtien, mutta siitä huolimatta kuulen yhä uudestaan kysymyksen, "Alexander-tekniikka, mitä se oikein on?" Tähän lienee syynä se, että Suomessa on vain 15-20 aktiivisesti toimivaa Alexander-opettajaa. Todellakin, Alexander-tekniikan tieteellisesti todistetusta hyödystä huolimatta harva tuntuu kuulleen koko asiasta ja siksi minusta tuntuu, että joudun "sivistämään" ihmisiä jatkuvasti sen suhteen, mitä Alexander-tekniikka on ja mitä se ei missään nimessä ole!

Alexander-tekniikan kuvaaminen sitä tuntemattomalle ihmiselle on itseasiassa mahdotonta, sillä sitä ei voi verrata mihinkään muuhun menetelmään, jonka ihmiset tuntevat. Juuri siksi sinun on mahdotonta ymmärtää 1) mitä se on, 2) miltä se tuntuu ja 3) miten se vaikuttaa sinuun. Tämän takia minä kannustan sinua ottamaan asiasta selvää käytännössä, eli tulemalla kurssille tai yksityistunnille. Sillä kuinka minun olisi mahdollista selittää sanoin sitä olemisen, ajattelun ja liikkumisen vapauteen liittyvää kehollista kokemusta, mikä on koettavissa Alexander-tunnilla? Varsinkin, jos sinä et ole kokenut sitä sitten lapsuusvuosien?

Toisaalta, voisiko sellaista edes enää muistaa kovin elävästi, jos olet ponnistellut ja puskenut läpi harmaan kiven jopa kymmenien vuosien ajan ja lihasten turha jännittäminen on muotoutunut sinulle normaaliksi? Kuinka minun olisi mahdollista selittää sinulle, mitä vapaus on, jos et anna itsellesi mahdollisuutta kokea sitä tulemalla Alexander-tunnille? Miten muuten minä voisin demonstroida sen sinulle?

Niin, jos sinulla on 1) jotain keho-mielesi hyvinvointia rajoittavia ongelmia ja 2) olet kiinnostunut vapautumaan niistä, niin 3) älä yritä ymmärtää asioita etukäteen, vaan 4) ilmoittaudu kurssille tai yksityistunnille. Vain sitä kautta sinä voit saada selville, miten Alexander-tekniikka voi auttaa sinua käytännössä. Voi olla, että saat hyvinkin yllättävää apua Alexander-tuntien kautta, kuten eräs lonkkakivusta eroon päässyt huippumaratoonari, joka sanoi minulle, että "Kyllä tämä on silti parasta tehnyt minun päänupilleni."

Voin sanoa samoin, ellei oteta huomioon, kuinka paljon Alexander-tekniikan markkinointi aiheuttaa minulle välillä päänvaivaa!  :-)

Terveisin, Turo

Olen päättänyt ottaa suuren riskin asettumalla julkisesti puolen miljoonan ihmisen vahvuista sauvakävelyarmeijaa vastaan ja sanoa, että 95 prosentille heistä sauvakävely aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä! Näkemykseni on tiukka, mutta heitän sen silti suomalaisille sauvakävelijöille, jotka ovat nielleet mukisematta mm. lääkärien, fysioterapeuttien ja liikunnanohjaajien levittämän "terveyspropagandan", jonka mukaan sauvakävely voisi selättää mm. niska- ja hartiakivut. Pötypuhetta, sanon minä! Alat varmasti jo vaatimaan perusteita näille puheilleni, joten valmistaudu heittämään sauvat sänkyn alle pölyttymään...

Ensiksikin, useimmat ihmiset eivät osaa seistä, saati sitten kävellä siten, että sitä voisi millään muotoa kutsua "tasapainoiseksi". He ajattelevat, että heidän pitäisi "pitää itsensä pystyssä". Tämä kehon herkkiä tasapainomekanismeja häiritsevä ajatus johtaa 1) lihasten turhaan jännittämiseen ja 2) nivelten lukkiutumiseen, mikä heijastuu 3) liikkumiseen "jäykkyytenä" 4) aiheuttaa riskin kaatua ja 5) saa ihmiset kärsimään mm. niska- ja hartiaseudun ongelmista tai selkäkivuista. Kaikki tämä tuon yhden turhan, tietämättömyyteen perustuvan, ajatuksen seurauksena!

Useimmat kadulla vastaan tulevat sauvakävelijät, erityisesti ripeämmin liikkuvat, ajattelevat kävelyn olevan sitä, että "tossua laitetaan tossun eteen". Tämä kävelyn tempoon ja "tehokkuuteen" liittyvä ajatus johtaa siihen, että eteenpäin menevän jalan polvi tulee helposti "potkaistuksi" lukkoon/suoraksi, mikä johtaa siihen, että kantapää ei laskeudu, vaan iskeytyy maahan. Seurauksena on turhaa rasitusta polvinivelille, sekä alaselän ja niskan alueelle, jotka ottavat kehon läpi kulkevan iskuenergian voimakkaimmin vastaan. Toisaalta, lantion alle/taakse jäävän jalan lonkka ei tule ojentumaan riittävästi ja työnnä siten kehoa tehokkaasti eteenpäin tila-avaruudessa. Todellakin, jos me haluamme mennä eteenpäin, meidän pitää ajatella, että menemme samalla myös taaksepäin!  

On ymmärrettävää, että useimmat meistä eivät ole koskaan miettineet kävelyyn liittyvää biomekaaniikkaa, koska me opimme kävelemään 1-2 vuotiaina, jolloin oppiminen tapahtui täysin intuitiivisesti. Me kaikki osaamme toki kävellä, mutta hyvin harva meistä kuitenkaan ymmärtää käytännössä sitä, kuinka se voi tapahtua tasapainoisesti! Tämä on kuitenkin välttämätöntä sauvakävelyssä, missä kävelytilanne on muuttunut yht'äkkiä paljon haastavammaksi, koska sauvojen käyttö vaikuttaa kehomme tasapainoon, sekä vaatii mm. taidokasta sormien, ranteiden, käsivarsien ja rintakehän liikkeiden synkronointia. Tämä on täysin hukassa 95 prosentilla sauvakävelijöistä, jos voimme luottaa jo vuosien ajan kadulla keräämääni tarkkaan statistiikkaan...

Olen muuten ex-kilpahiihtäjä, joten tämä näkemykseni ei nojaa pelkästään Alexander-tekniikkaan, vaan vahvaan lajitekniseen ymmärrykseen siitä, kuinka sauvoja tulisi käyttää. Itseasissa, useimmat vastaantulevat sauvakävelijät ovat pujottaneet kätensä sauvojen remmien läpi tavalla, mikä tekee sauvojen sulavan, rytmikkään ja koordinoidun käytön täysin mahdottomaksi. Sauvakävely on välineurheilua ja meidän pitää siksi ymmärtää, kuinka meidän pitää käyttää noita urheiluvälineitä.

Millä muulla tavoin sauvakävely saattaa olla haitallista? Olen huomannut, että moni sauvakävelijä kallistaa ylävartaloa turhan paljon eteenpäin ja jännittää käsivarsiaan lisätäkseen "tehoa". Tämä etukenoinen asento aiheuttaa sen, että me joudumme jännittämään niskalihaksiamme ja pitämään päämme staattisesti paikallaan diagonaaliseen linjaan asetetun selkärangan huipulla. Teko, joka aiheuttaa vääjäämättä niska- ja hartiaseudun lihasten jännittymisen, sekä saattaa aiheuttaa esim. päänsärkyä. Toisaalta, sauvojen voimakas työntäminen käsillä aiheuttaa myös rintalihasten jännittymisen, mahdollisen verenkiertohäiriön käsiin, sekä olkapäiden jumiutumisen. Tätä ongelmaa ei esiinny minusta niin paljon hiihtäessä, koska kehon liike eteenpäin on huomattavasti nopeampi kuin sauvakävelyssä.  

Sauvakävelyn mainostetaan tekevän hyvää myös rintarangan liikkuvuudelle, mikä on minusta täyttä puppua, koska sauvakävelyn aikana tapahtuva rintakehän rotaatio on huomattavasti pienempi kuin ilman sauvoja kävellessä! Olen itseasiassa sitä mieltä, että sauvakävely saattaa jumiuttaa rintarangan ja aiheuttaa turhan lihasjännityksen muodostumista lapojen välissä sijaitseviin lihaksiin, joiden liikepituus on hyvin rajoittunut sauvakävelyssä.

Lopuksi, moni sauvakävelijä on aiheuttanut itselleen tenniskyynärpään kävelemällä jäisellä tiellä ja asvaltilla, missä sauvan piikin tömähtäminen kovaan alustaan aiheuttaa voimakkaan rasituksen kyynärnivelelle. Minun kokemukseni mukaan kumiset asvalttitassut, joita myydään lisävarusteena sauvakävelysauvoihin eivät vaimenna tätä tömähdystä juuri lainkaan. Jää ja asvaltti on kovaa, eikä helpotusta löydy välttämättä urheilupuistoistakaan, sillä sauvakävelyyn erinomaisesti soveltuvat pururadat on tänä päivänä korvattu hyvin pitkälti asvalttiin verrattavilla hiekkabaanoilla.

Tässä kohtaa rupesin tuntemaan itseni "tuomiopäivän enkeliksi" ja aloin siksi miettiä, onko sauvakävelyssä mitään hyvää? Ehdottomasti, sillä se on, kaikesta huolimatta, paljon parempi harrastus kuin sohvalla makaaminen, sillä ulkona kävellessä saa raitista ilmaa, mikä on hyvinvointimme kannalta valtavan tärkeä asia! Ehkä sinä kuitenkin tämän luettuasi haluat jättää ne sauvat kotiin ja lähteä kävelylle ihan muuten vain? Kävely ilman sauvoja on nimittäin minusta parasta liikuntaa kehollemme! Jos kiinnostuit siitä, kuinka voit oppia kävelemään nykyistä kehoystävällisemmin, niin ota yhteyttä ja varaa minulta kävelylenkillä nautittu Alexander-tunti.

Terveisin, Turo

PS. Tee palvelus läheisillesi, joiden tiedät harrastavan sauvakävelyä ja lähetä heille linkki tähän blogikirjoitukseen Facebookin tai sähköpostin kautta, kiitos!

Frederick Matthias Alexander (1869 - 1955) oli australialainen näyttelijä, joka kärsi sitkeistä ääniongelmista, jotka uhkasivat hänen uraansa. Lääkärien neuvo "äänen lepuuttamisesta" ei kuitenkaan auttanut Alexanderia, sillä ääniongelmat palasivat takaisin heti kun hän palasi takaisin näyttämölle. Alexander rupesi epäilemään, että kyse saattoi olla siitä, että hän teki jotain sellaista ääntä tuottaessaan, mikä aiheutti äänen käheyden ja sortumisen. Eräs lääkäri vahvisti Alexanderin teorian olevan "täysin mahdollista", mutta ei kuitenkaan osannut sanoa, miten Alexander käytännössä aiheutti äänensä käheytymisen ja sen menettämisen näyttämöllä. Tämän takia Alexander lopetti hakemasta apua lääkäreiltä, päätti ottaa vastuun tilanteesta ja alkoi tutkia ääniongelmiensa syitä itsekseen.

Tämä tapahtui siten, että Alexander hankki kolme lattiapeiliä ja teki niiden avulla havaintoja siitä, kuinka hän käytti omaa kehoaan lausuessaan näytelmien vuorosanoja, sekä puhuessaan niitä näitä normaalilla puheäänellä. Hän teki yllättävän havainnon: hänellä oli tapana 1) jäykistää niskaansa, 2) vetää sitä kautta päätään taakse ja alaspäin ja 3) työntää samalla leukaa eteenpäin. Tämä kaikki tapahtui siis ennen kuin hän avasi suutaan ja alkoi lausua fraaseja tai puhua! Tämä aiheutti luonnollisesti painetta kurkunpäähän, joka puolestaan vaikeutti hengittämistä. Hän havaitsi myös nostavansa rintakehäänsä lausuessaan, joka puolestaan aiheutti selän lihasten jännittymisen, sekä vaikeutti hengitystä entisestään.

Näiden havaintojen suhteen oli merkille pantavaa se, että Alexander teki ne peilien kautta, toisin sanoen, hän ei ollut millään tavoin tietoinen näistä kehonkäyttöön liittyvistä tavoistaan. Tämä oli järkytys Alexanderille, koska hän oivalsi samalla, että hän ei voinut enää luottaa omaan tuntoaistijärjestelmäänsä ja sen antamaan mielikuvaan kehonsa asennosta, eli siitä, miten hän käytti omaa kehoaan!

Tämä Alexanderin kehonkäyttöön liittynyt suuri oivallus ei kuitenkaan auttanut häntä pääsemään eroon ääniongelmistaan, sillä yritettyään vetää leukaa sisäänpäin, sekä kääntämällä päänsä eteen ja ylöspäin kuvittelemaansa "oikeaan asentoon" hän huomasi luovansa yhtä lailla turhaa lihasjännitystä ja - jos mahdollista - pahentavansa kurkunpäähän kohdistuvaa painetta entisestään. Alexander oli luonnollisesti hyvin turhautunut, koska hän oli kuvitellut, että hän olisi päässyt eroon omista ääniongelmistaan nopeasti, heti kun oli tiedostanut niiden takana olleen biomekaanisen syyn. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vielä moneen vuoteen...

Jääräpäisen luonteensa ansiosta Alexander jatkoi kuitenkin uusien toimintastrategioiden etsimistä, jotka voisivat estää häntä jännittämästä niskaansa ja selkäänsä, sekä edistääkseen hengityksen vapaata kulkua ja äänen paranemista. Tämän lähes kymmenen vuotta kestäneen ja lukuisia yrityksiä ja erehdyksiä sisältäneen tutkimusprosessin aikana hän keksi lopulta, että 1) ajattelemalla niska- ja selkälihasten vapautumista, sekä 2) luopumalla yrittämisestä ja siihen liittyvästä 3) turhasta ponnistelusta ja päämäärähakuisuudesta, hän onnistui käyttämään kehoaan siten, että hän ei luonut turhaa lihasjännitystä niskassaan/selässään ja tuki sitä kautta hengitys- ja äänentuottoelimistön toimintaa. Vasta tämän omaan ajatteluun ja reaktiomalleihin liittyneen muutosprosessin läpikäytyään Alexander pääsi eroon häntä vuosien ajan piinanneista ääniongelmista!

Alexander tuli siis havainneeksi, että "ihminen" on kehon ja mielen luoma "kokonaisuus". Hän oli tätä kautta useita vuosikymmeniä edellä omaa aikaansa, sillä Descartesin 1600-luvulla julistama käsitys kehon ja mielen "erillisyydestä" (vrt. dualismi) oli vielä pitkään vallalla sen jälkeen kun Alexander aloitti tekniikkansa opettamisen Australiassa 1895. Kohtaamistaan epäluuloista huolimatta Alexander vakuutti nopeasti monet lääkärit ja niitti mainetta sekä Australiassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa seuraavan 60 vuoden ajan.

Alexanderiin ja hänen tekniikkaansa tutustuneet lääkärit tapasivat lähettää hänen luokseen potilaita, joita he itse eivät osanneet auttaa. Alexanderin antamassa yksityisohjauksessa nämä moninaisista vaivoista kärsineet ihmiset paranivat kuin itsestään... Alexander ei kuitenkaan koskaan sanonut "parantaneensa" ketään, vaan tapasi tokaista ihmisille, että "Ottaen huomioon, miten sinä käytit itseäsi, kun tulit yksityistunneille, ei ole mikään ihme, että sinä kärsit niistä vaivoista! Minä vain opetin sinulle, kuinka sinun tulee käyttää itseäsi psyko-fyysisenä kokonaisuutena, jotta nuo oireet saattoivat poistua, siinä kaikki!"

Alexander rupesi kouluttamaan tekniikkansa opettajia 1931 ja jatkoi heidän kouluttamistaan aina kuolemaansa 1955 asti. Alexander kutsui menetelmäänsä nimellä "Work", toisin sanoen, nimi "Alexander-tekniikka" otettiin käyttöön vasta Alexanderin kuoleman jälkeen. Tämä oli epäilemättä kunnianosoitus Alexanderin yhteensä 70 vuotta kestäneelle psyko-fyysisen olemuksemme tutkimukselle ja käytännön opetustyölle, jonka kautta Alexander-tekniikka syntyi ja kehittyi. Alexander oli nöyrä, mutta oman arvonsa tunteva mies, joka sanoi, että "Kuka tahansa pystyisi keksimään tämän tekniikan, jos läpikävisi kaikki samat vaiheet kuin minä. Epäilen kuitenkin, että harvalta ihmiseltä löytyisi siihen tarvittavaa itsekuria!"   

Uskon, että Alexander oli oikeassa tämän sanoessaan, sillä muutenhan tämä maailma olisi piukassa menetelmiä, jotka tukisivat meidän psyko-fyysistä hyvinvointiamme yhtä kokonaisvaltaisesti kuin Alexander-tekniikka. Näin ei kuitenkaan ole ja siksi Alexander-tekniikka on edelleen, lähes 120 vuotta syntymänsä jälkeen, edelleen parasta lääkettä lähes vaivaan kuin vaivaan!

Terveisin, Turo

PS. Katso myös alla oleva video, missä Nobelin lääketieteen palkinnon 1973 vastaanottanut Nikolaas Tinbergen puhuu Alexander-tekniikasta ja sen monista hyödyistä. Hän oli niin innostunut sen vaikutuksesta omaan, sekä vaimonsa ja tyttärensä hyvinvointiin, että hän puhui Alexander-tekniikasta peräti kymmenen minuutin ajan omassa Nobelin palkinnon vastaanottopuheessaan!

Olemme mainosten ympäröimiä kaiken valveillaoloaikamme, vaikka olisimme koko päivän kotona, vetäisimme verhot ikkunoiden eteen ja viettäisimme täydellistä paperisen ja digitaalisen median paastoa. Näemme yhden kotioloissa vietetyn päivän aikana vääjäämättä esim. kymmeniä mainoslogoja printattuna seinäkelloon, jääkaapin oveen, hellan kylkeen, huonekaluihin, taulutelevision etupaneeliin, vaatteisiimme, kenkiimme, kaikkialle!

Ei ole yllättävää, että meitä ei kutsuta enää "ihmisiksi", vaan "kuluttajiksi", joiden "luottamuksesta" riippuu Suomen valtion tulevaisuus. Todellakin, koen, että meitä syyllistetään siitä, jos me emme luota omaan maksukykyymme, vaikka on ihan luonnollista epäillä sitä, kun yt-neuvotteluita käydään oikealla, vasemmalla, edessä ja takana!

Olemme kuluttajia, koska valtio on määritellyt olemassaolomme tarkoitukseksi ostaa mukisematta kaikkea sitä, mitä meille myydään. Sekään ei vielä riitä, koska "talouskasvun" ja "hyvinvointivaltion" tukemisen nimissä näitä ostamiamme tavaroita on tarkoitus koskettaa vain hetki, hylätä ne ja ostaa tilalle jotain "uutta ja parempaa". Mutta miksi me myönnymme tähän jalkojemme alla olevan planeetan tuhoavaan hulluuteen? Minun nähdäkseni sen takia, että meidät on aivopesty uskomaan, että onnellisuus liittyisi jotenkin siihen, mitä meillä ei ole, vaikka asia on juuri päinvastoin!

Todellakin, me löydämme oikotien onneen sitä kautta, että kieltäydymme uskomasta "Sitten kun..." -tyyppisiin lauseisiin. En siis tarkoita vain tavaroiden omistamiseen liittyviä lauseita tyyliin "Sitten kun minulla on..." tai "Sitten kun minä omistan...", vaan myös "Sitten kun minä olen..." ja "Sitten kun minusta tulee..." tyyppisiä lauseita, jotka liittyvät siihen, millaisia olemme tai millaisina ilmenemme juuri tällä hetkellä.

Kyllä, luopuessasi noista ajatuksista sinä et luo, etkä siten myöskään ylläpidä kuvitteellista aikajatkumoa nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Olet löytänyt sitä kautta tien nykyhetkeen, missä ei ole "tulevaisuutta". Koskaan! Tämä kuvitteellisesta ajattelusta luopuminen ja siihen liittyvä ei-tekeminen on läsnä olemiseen liittyvä keskeinen taito, jota me opettelemme Alexander-tunneilla. Ne tuovat sinut tietoiseksi siitä, että "kaikki on hyvin, eikä minulta mitään puutu".

Tämän sangen raamatulliselta kuulostavan asian oivaltaminen on nostanut minun silmiini kiitollisuuden kyyneleet, moneen otteeseen, sillä, tuosta onnellisuuteemme läheisesti liittyvästä oivalluksesta huolimatta, minun on edelleen hyvin helppo mennä markkinoinnin ammattilaisten taidokkaasti asettamiin ansoihin ja ajatella, että "Hei, tuota minä voisin tarvita...", mikä on luonnollisesti "Sitten kun minulla on..." -ajatus puettuna uuteen viittaan.

Peli ei ole kuitenkaan vielä hävitty, sillä tässä kohtaa voi ottaa käyttöön Alexander-tunneilla opittava inhibitio ja sanoa omassa mielessään tai tarvittaessa vaikka huutaa se ääneen jonkun sitkeääkin sitkeämmän puhelinmyyjän korvaan , että "Ei, minä en oikeasti tarvitse sitä, mitä sinä olet kauppaamassa minulle!" Voin sanoa, että inhibition oppiminen ja sen harjoittaminen jopa näin äärimmäisellä tavalla on säästänyt minun luottotietoni puhtaina. No, ainakin tähän asti!  :-)

Terveisin, Turo

Olen käynyt viime aikoina keskustelua "positiivisesta ajattelusta" muutaman eri henkilön kanssa. Eräs heistä sanoi pyrkivänsä ajattelemaan positiivisesti, koska koki olevansa taipuvainen negatiiviseen ajatteluun. Hän lakkasi välittömästi soimaamasta itseään, kun sanoin hänelle, että 1) negatiiviset ajatukset ovat ihan yhtä luonnollisia kuin positiivisetkin ja siksi 2) ajattelusta ei kannata ottaa mitään suorituspaineita. Minä en siis koe, että positiivista ajattelua kannattaisi yrittää harjoittaa, varsinkin, koska se ei näytä olevan käytännössä mahdollista!

Perustelin tätä näkemystäni muun muassa viittaamalla Alexander-tekniikan kehittäjän F.M. Alexanderin sanoihin, "Me muunnamme jokaisen position, oli kyse sitten fyysisestä tai mentaalisesta positiosta, lihasjännitykseksi." Olen todennut tämän olevan totta ja en pyri siksi poissulkemaan omasta mielestäni mitään ajatusta, vaan päästän parhaani mukaan irti turhasta lihasjännityksestä, kun huomaan häiriintyväni ajatusteni määrästä tai niiden laadusta. Tätä kautta mieleni tyhjenee jännityksestä kuin sormia napsauttamalla, oli se sitten positiivista tai negatiivista jännitystä. Mikä parasta, tätä kautta minä löydän sen neutraalin mielentilan, missä ei ole mitään positiivista tai negatiivista, vaan kaikki on varauksettoman hyvää!

Tämä Alexander-tunneilla opittava "sallimisen strategia" on varsin poikkeuksellista, sillä esim. suurin osa niistä joogan harrastajista, joita olen tavannut näyttävät harjoittavan "poissulkemisen strategiaa" suhteessa "negatiivisiin ajatuksiin". Minun kokemukseni mukaan tämä strategia ei toimi, koska se johtaa helposti ajatusten tukahduttamiseen "mielen tyhjentämisen" nimissä. Kyse on epäilemättä myös siitä, että voidaksesi pysyä joogaporukoissa sinun on määrä osoittaa olevasi "henkisesti kypsä". Muuten olet kakkoskastia, ihminen, joka ei ole oivaltanut omaa "tosiolemustaan". Tiedän omasta kokemuksestani, kuinka ahdasmielisiä, pelokkaita ja päälle liimatun positiivisia joogaporukat saattavat olla, sillä opiskelin astangajoogaa seitsemän kuukauden ajan Intiassa talvella 96-97 ja vietin siten 24/7 lajin harrastajien seurassa. Suurin osa muista opiskelijoista oli muuten joogaopettajia, eli lajin harrastajien ykköskastia...

Oletko muuten pohtinut sitä, kuinka me voimme koskaan olla varmoja siitä, mitkä ajatukset ovat positiivista ja mitkä taasen negatiivista? Voimmeko me muka luottaa siihen, että se, mitä vanhempamme opettivat meille positiivisen ja negatiivisen eroista on totta? Kuinka kulttuurisidonnaista tuo vanhempiemme antama opetus oli, eli päteekö se kaikkialla, kaikissa maissa ja kaikkien ihmisten kesken?

Toisaalta, eikö negatiivisten ajatusten mieltäminen "pahana" ole nimenomaan negatiivista ajattelua? Kuinka positiivinen ajattelu voisi olla mahdollista, jos me pelkäämme negatiivisuutta ja pyrimme välttämään sitä? Onko pelko positiivisuutta? Emmekö me nimenomaan ajattele negatiivisia ajatuksia pelätessämme jotain? Paradoksaalista puuhaa, vai kuinka? Miksi ihmeessä meidän pitäisi ajatella positiivisesti? Kuka onnistui myymään meille lipun tähän neuroottiseen ajatussirkukseen?

Positiivisen ajattelun -malli perustuu dualismiin, eli uskomukseen siitä, että olisi olemassa "hyvä ja paha" tai "oikea ja väärä". Tämä johtaa pään sisäiseen taisteluun pahaa vastaan, mikä vaatii ponnistelua, luo turhaa lihasjännitystä kehoomme, häiritsee mielenrauhaamme ja saa meidät syyttämään itseämme, sekä muita ihmisiä negatiivisuudesta. Tämä ei-niin-positiivinen toimintamme on heijastumaa siitä uskomuksesta, että meidän pitäisi olla "tietynlaisia", eli käyttäytyä  "tietyllä lailla", jotta olisimme "oikeanlaisia". Olen muuten kirjoittanut tästä mielenterveyteemme hyvin keskeisesti liittyvästä asiasta blogikirjoituksen "On vain yksi stressaava ajatus..."

Minä itse en murehdi siitä, että olisin "negatiivinen" tai "positiivinen". Haluan mieluummin olla ajattelematta koko asiaa ja säilyttää siten vapauden olla mitä tahansa, kullakin elämäni hetkellä! En siis pyri kontrolloimaan ajatusten ja tunteiden ilmenemistä, vaan annan niille luvan ja tilan ilmetä tai olla ilmenemättä. Luotan siihen, että ilmaisen vapaasti kaikkea ja kaikkia laatuja tässä psyko-fyysisessä yksikössäni tai sitten en, mutta miksi murehtia moista?  :-)

Terveisin, Turo