Olen kirjoittanut tätä blogiani kahden ja puolen vuoden ja viitannut usein "luonnollisuuteen", sekä puhunut suuntautumisesta kohti "luonnollista tilaa". Tajusin kuitenkin hiljan, että olen ottanut itsestäänselvyytenä sen, että te lukijani olette ymmärtäneet, mitä olen noilla termeillä tarkoittanut. Tästä syystä päätin kirjoittaa aiheesta ja antaa sinun sen jälkeen arvioida itseksesi niiden toimintatapojen, sekä lajien, tekniikoiden ja menetelmien luonnollisuutta, joiden avulla olet pyrkinyt tukemaan keho-mielesi terveyttä ja tasapainoa. On siis aika tutkia luonnollisuutta ja nähdä, että sen koodi on lopulta hyvin yksinkertainen, sillä kuinka mikään monimutkainen voisi koskaan kuvata luonnollista?

Sanana luonnollisuus ja luonnonmukaisuus viittaa "ei-keinotekoiseen". Luonnollinen tila on siten eräänlainen "alkutila", jossa me olemme ennen kuin me "teemme" jotain "keinotekoista", joka vie meidät ulos tuosta luonnollisesta tilastamme. Näin ollen, luonnollista tilaa ei voi siten saavuttaa tai ylläpitää minkäänlaisen mentaalisen tai fyysisen ponnistelun kautta, vaan se tulee esille spontaanisti, ilman mitään ponnistelua, siis ei-tekemisen eli tekemättä jättämisen kautta. Me Alexander-tekniikan opettajat kutsumme tätä tietoista ei-tekoa inhibitioksi, joka on samalla keskeisin asia opetuksessamme.

Tosin sanoen, luonnollisuus ja luonnollisen tilamme löytyminen ei voi olla minkäänlaisen mentaalisen tai fyysisen manipuloinnin tulosta. Se ei ole kontrolloitavissa oleva teko, työ tai tehtävä, jonka voisi hoitaa kuntoon samalla tavalla kuin me voimme vaikkapa tiskata likaiset tiskit tai siivota kotimme puhtaaksi. Koska luonnollisuus ei ole tehtävä asia, se ei ole sidoksissa tuon tehtävän eri vaiheisiin eli ajassa tapahtuvaan liikkeeseen pisteestä A pisteeseen Ö. Tämän takia voimme sanoa, että luonnollisuus on myös avoimuuden eli rajattomuuden, sekä ajattomuuden löytämistä ja sitä kautta se on aina tarjolla tässä ja nyt. Luonnollinen tila voi kuitenkin löytyä vain pysähtymällä ja sen näkemällä, mutta tämä pysähtyminen johon viittaan ei suinkaan tarkoita sitä, että luonnollisen tilan löytyminen vaatisi patsaan tavoin paikallaan jököttämistä. Ei, se voi tulla löydetyksi vaikkapa jyrkän mäen päälle juostessa, sydämen luonnollisen villisti hakatessa.

Kuten olet saattanut jo tajuta, jotakuinkin kaikki meille tarjottavat esim. stressinhallinnassa ja niska- ja selkäkipujen hoidossa käytetyt mentaaliset tai fyysiset harjoitukset, menetelmät ja tekniikat perustuvat jonkinlaiseen manipulointiin, itsekuriin ja kontrollointiin, vaikkapa sen kivun kokemisen suhteen, mikä ilmenee juuri tällä hetkellä. Näiden menetelmien perusta on "tukahduttamisessa" eli negatiivisessa asenteessa. Toisin sanoen siinä, että me emme kokisi jotain, jonka me kuitenkin koemme juuri nyt!

Näin ollen ne eivät ole ns. luonnollisia tekniikoita ja eivät voi siten oikeasti auttaa meitä löytämään sitä luonnollista tilaa, joka sallii kaiken ja johon oikea terveys, tasapaino ja hyvinvointi perustuu. Tämän takia suosittelen tutustumaan sinun luonnollisuuttasi tukevaan Alexander-tekniikkaan, joka auttaa sinua 1) tulemaan tietoiseksi ja sen jälkeen 2) luopumaan tietoisen ei-tekemisen kautta niistä mentaalis-fyysisistä teoista, jotka ovat vieneet sinut pois luonnollisesta tilastasi, joka on lähempänä, sekä nopeammin ja helpommin löydettävissä kuin uskotkaan... 

Terveisin, Turo

Kengät ovat lähellä kehoamme ja vaikuttavat siten vääjäämättä kehonkäyttöömme, sitä joko tukien tai haitaten. Syy tähän on selvä, sillä kehossamme on kaikenkaikkiaan noin 205 luuta. Niistä 52 luuta eli peräti 25 prosenttia sijaitsee alle viiden sentin korkeudella maanpinnasta katsottuna! Tämä tieto tulee yleensä Alexander-tunneille tuleville ihmisille suurena yllätyksenä, vaikka jokainen heistä on luonnollisesti tiennyt sen, että jalkaterissä on "paljon luita". Mutta pysähdytäänpä hetkeksi miettimään, mikä merkitys tällä asialla on liikkumisemme kannalta?

Kuten tiedämme, mutta minkä haluamme mahdollisesti kieltää, me olemme kahdella jalalla liikkuva kädellinen apina, jonka ehdottomasti suurin saavutus on nouseminen pystyasentoon. Me nousimme aikoinaan pystyasentoon siksi, että se mahdollisti ruoan poimisen puusta, paremman näkyvyyden ja auttoi meitä siten välttämään monia vaaratilanteita petojen kanssa. Tämän ohella se vapautti meidän kätemme, sekä mahdollisti työkalujen ja metsästysaseiden kantamisen, sekä energiataloudellisemman tavan liikkua paikasta toiseen verrattuna "nelijalkaisena" liikkuviin muihin kädellisiin apinoihin.

Pystyasennossa kulkeminen vaatii meiltä kuitenkin hyvää tasapainoa, mikä ei ole mahdollista ilman kehonasentoa korjaavien pienien, hyvin pitkälti vaistonvaraisten, liikkeiden tekemistä. Juuri sen takia 25 prosenttia kehomme luista sijaitsee jalkaterissä. Jalkaterän lihakset, luut ja niiden väliset kymmenet nivelet ovat kuitenkin vain ns. rengin osassa tässä kehomme upeassa tasapainojärjestelmässä, joka sijaitsee aivoissamme, eli toisessa päässä kehoamme. Tieto maanpinnan muodoista välittyy jalkapohjissamme olevista tuhansista aistireseptoreista hermoratoja pitkin kehomme läpi aivoihin. Kaikki tämä tapahtuu nanosekunneissa, mutta vain siinä tapauksessa, jos olosuhteet ovat sille suotuisat...

Tämä maanpinnan muotojen herkkä aistiminen jalkapohjiemme kautta ei ole nimittäin mahdollista, jos jalkamme on työnnetty pehmeisiin ja paksupohjaisiin kenkiin, jotka ovat vääjäämättä myös sangen jäykkiä. Oma lukunsa ovat jäykkäpohjaiset kengät. Ne eivät salli juuri minkäänlaista liikettä jalkojemme lihaksissa ja niissä kymmenissä jalkaterien nivelissä, joiden olisi määrä tehdä joka hetki pieniä korjausliikkeitä ja tukea siten kehomme luonnollista tapaa olla pystyssä. Jalkojen paleleminen liittyy muuten tähän samaan asiaan, sillä Lapin talvien läpi eläneet saamelaiset poronnahkaisissa, notkeapohjaisissa nutukkaissaan eivät ole varmasti koskaan kärsineet kylmästä samalla tavalla kuin me etelän ihmiset jäykkäpohjaisissa kengissämme. Kyllä, jäykkäpohjaisten kenkien käyttö heikentää jalkojemme aineenvaihduntaa ja saa ne palelemaan talvella. Toisin sanoen, kenkien lämpöeristäminen ei pidä jalkojamme yhtä hyvin lämpöisinä kuin notkeapohjaiset kengät, jotka mahdollistavat jalkaterän lihasten ja nivelien aktiivisen liikkeen ja lämmöntuoton jopa paikallaan seistessä. 

Oma lukunsa tässä kenkähuijauksessa on se, että kengät eivät ole meille enää vain jalkojemme suojat sadetta, kylmää tai teräviä esineitä vastaan, jota varten ne alunperin tehtiin. Ei, ne ovat nyt myös mentaalinen manipulointiväline, sillä mistä muusta voi olla kysymys, jos kenkiä myydään meille välineenä, jolla vetää puoleensa katseita ja erottautua muista ihmisistä? Todellakin, näiden epäilemättä muodikkaiden, mutta Alexander-opettajan näkökulmasta katsottuna epäkäytännöllisten/epäterveellisten kenkien avulla haetaan myös kunnioitusta, hyväksyntää ja jopa rakkautta muilta ihmisiltä. Epäilemättä asia, joka koskettaa yhtä lailla sekä naisia, että meitä miehiä...

Kaikki tämä mielen sivupoluille harhautuminen aiheuttaa sen, että me emme kuuntele ensijaisesti jalkojamme, vaan ostamme epäkäytännöllisiä/epäterveellisiä kenkiä. Tämän seurauksena liikkumisemme ei voi olla enää luonnollista, läsnäolevaa ja maanpinnan muotoja "kuuntelevaa", vaan siitä tulee vääjäämättä rajoittunutta, sekä jäykkää ja kömpelöä kuin vanhojen tieteiselokuvien roboteilla konsanaan. Toisaalta, 70-luvun alussa syntyneenä voin sanoa, että elämämme on tänä päivänä entistä "tieteiselokuvamaisempaa" ja "robottimaisen suorittavaa" laadultaan, jo tästä syystä on ymmärrettävää, että monet ihmiset ovat vieraantuneet omasta kehostaan. Näyttää siltä, että monet ihmiset eivät ole kiitollisia siitä, että heillä on keho, minkä takia he eivät myöskään nauti liikkumisesta vaan viettävät mieluummin aikaansa "mentaalisessa maailmassa" esimerkiksi television äärellä, tietokoneella tai pelikonsolilla pelaten. Toki, onhan sekin loppujen lopuksi "kehollista toimintaa", joskin varsin paikallaan olevaa ja rajoittunutta, koska se keskittyy lähinnä sormien liikutteluun kaukosäätimen tai tietokoneen näppäimistöllä tai pelikonsolin ohjaimella.

Tämän sanottuani tajusin, että olen istunut paikallaan ja kirjoittanut tätä artikkelia sen verran pitkään, että nyt on aika lopettaa, nousta ylös, laittaa hiljan ostamani Vivobarefoot Trail Freak -kengät jalkaan, sekä lähteä läheiseen metsään kävelylle. Olen muuten käyttänyt Vivobarefootin kenkiä jo vuodesta 2006 lähtien ja voin suositella niitä sinulle lämpimästi, sillä heidän mallistostaan löytyy sekä arkeen, urheiluun, että retkeilyyn sopivia malleja. Aion kirjoittaa lähiaikoina lisää siitä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun ostat ns. paljasjalkakenkiä. Suomessa paras valikoima Vivobarefootin kenkiä löytyy Scandinavian Outdoor Store -myymälöistä ja heidän nettikaupastaan, mutta toki myös Halosella kannattanee pistäytyä, sillä olen nähnyt heillä hiljan hyviä tarjouksia Vivobarefootin vanhemmista malleista. 

Terveisin, Turo

Olen huomannut Alexander-tunnilla, kuinka moni ihminen häpeää, ellei suorastaan pelkää sitä, että hänen tietämättömyytensä tulee jollain tavalla esille. Tuntuu siltä, että monet ihmiset mieltävät sen tyhmyydeksi, eli "ei-älykkyydeksi", vaikka kyse on vain "ei-tietämisestä". Ehkä tämän takia ihminen myös kokee kivun henkilökohtaisena epäonnistumisena ja häpeällisenä? Tämä voi johtaa siihen, että ihminen pyrkii olemaan mahdollisimman vakuuttava minun edessäni, kuin osoittaakseen että hän tietää, mistä kipujen takana on kysymys. Siitäkin huolimatta, että hänen tämänhetkinen tietonsa on johtanut hänet tilanteeseen, jossa hän on hakeutunut minun luokseni ja kokee tarvitsevansa minun apuani...


Tämä toisen ihmisen "tietämisen" kohtaaminen asettaa minut luonnollisesti sangen haastavaan tilanteeseen, varsinkin jos oma näkemykseni kipuoireiden syistä eriää voimakkaasti tuon Alexander-tunnille tulleen ihmisen näkemyksistä. Minä nimittäin koen, että tehtäväni on antaa avoin ja rehellinen näkemykseni tilanteesta jokaiselle luokseni tulleelle ihmiselle. Eikö hän ole pohjimmiltaan tullut luokseni juuri sen takia, vaikka hän pinnallisemmalla tasolla 1) haluaa "vain" eroon kivustaan mahdollisimman nopeasti ja 2) ei halua tulla tietoiseksi siitä, että hän ei ehkä tiedä, mistä hänen oireensa oikeasti johtuu?   

Kyllä, minun tehtäväni on kutsua tämä ihminen avoimeen, rehelliseen ja nykyhetkestä käsin tapahtuvaan dialogiin kanssani, joka pohjautuu molemminpuoliseen ei-tietämiseen. Sillä kuinka minkään oireen/ongelman tutkiminen voisi olla mahdollista, jos me kuvittelemme, että me tiedämme/tunnemme sen jo? Eikö kipu ilmennä itseään aina tässä hetkessä, eli miksi siis käyttäsimme menneisyydessä koettua kipua referenssipisteenä tälle kivulle, jonka koemme juuri nyt? Toisin sanoen, meidän on paras lähestyä kipua ja omaa kehoamme vain tästä hetkestä käsin. Tämä tietoisen läsnäolon harjoittaminen tuo meidät vähitellen siihen keho-mielen toiminnan syvemmän ymmärtämisen tilaan, jossa kivun kokemista ei tarvitse enää yrittää väistää, eikä sitä tarvitse enää päästä eroon. Ehkä jopa siksi, että tuo oire on tullut hävinneeksi jossain vaiheessa kun olemme antaneet sille luvan ilmetä, sekä luvan olla ilmenemättä?

Tämänkaltainen asennemuutos kivun kokemisen suhteen vaatii meiltä luonnollisesti sitä, että me havaitsemme, kuinka valtavasti lihasjännitystä tietämisen kaltainen mentaalisen position ottaminen aiheuttaa ja kuinka se jäykistää kehomme nivelet ja estää meitä liikkumasta luonnollisella, tasapainoisella tavalla. Tämä saa meidät motivoitumaan siihen, mitä syvempi muutos meiltä vaatii: nöyryyttä, pitkäjänteisyyttä ja - ennenkaikkea - luottamusta siihen, että muutos on mahdollista. Häpeä, pelko ja tietäminen eivät sitävastoin ole tarpeen muutosprosessissa, koska ne eivät tunnetusti motivoi ketään, vaan pikemminkin lannistavat meidät ja estävät siten muutoksen. 

Oletko sinä siis valmis myöntämään sen, että sinä et tiedä täysin varmasti, mikä aiheuttaa kivun, jota koet? Voitko olla valmis kohtaamaan sen avoimesti kuin pieni lapsi, joka ei ole lyönyt tuon neuro-fysiologisen kokemuksen päälle leimaa nimeltä kipu? Voisitko sinä kohdata sen niin avoimesti, että luovut jopa siitä ajatuksesta, että kipu olisi "ongelma"? Sillä eikö olekin totta, että ilman tuota henkilökohtaista ongelmaa on paljon mukavampi olla, vaikka saattaisit edelleen kokea kipua tällä hetkellä? Löydettyäsi tuon ei-henkilökohtaisen tavan kokea se, mitä koet kullakin hetkellä, kuinka sinä voisit enää koskaan kärsiä, vaikka kokisit kivun kehossasi? 

Terveisin, Turo

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat kansantauti tässä maassa, jonka kansa tunnetaan sotahistoriansa takia "sisukkaana" ja "perääntamattomana". Mutta voisiko olla, että tuohon "ponnisteluun", "paikoillaan pysymiseen" ja "jäykkyyteen" viittaavien luonteenlaatujen takia me kaikki lienemme tunnistaneet jossain vaiheessa elämäämme tuki- ja liikuntaelimiin liittyvän kivun kehossamme? Ehkä sisuukkuus ja peräänantamattomuus eivät olekaan "hyveitä", vaan epätarkoituksenmukaisia toimintamalleja, jotka aiheuttavat meille turhaa kipua?

Oletko muuten koskaan tullut miettineeksi, miten me yleisesti ottaen suhtaudumme kipuun? Näyttää siltä, että kipu "ei voisi vähemmän kiinnostaa" meitä, siksi me haluamme siitä eroon mahdollisimman nopeasti. Tämä johtaa siihen, että emme voi oppia ymmärtämään kivun alkuperää, joka pyritään peittämään samantien särkylääkkeillä. Kivunhallinnan "kakkosratkaisuksi" on tarjottu jo vuosien ajan "kehonhallintaa".

Samana päivänä kun Aamuset julkaisi artikkelin kehonhallinnan ajatusta kyseenalaistavasta Alexander-tekniikasta, Turkulainen julkaisi puolestaan artikkelin, jossa kerrottiin eräästä Suomessa kehitetystä keppijumppaan ja keskivartaloharjoitteisiin perustuvasta jumppamenetelmästä, joka "tähtää parempaan kehonhallintaan". Tätä lajia testanneelle toimittajalle annettiin kehoitus, "Rinta rottingille ja leuka taakse. Keskivartalo tiukkana." Tämä ohje herätti minussa kauhistusta, sillä miten moisessa "paketissa" on muka mahdollista antaa rintakehän ja selän lihasten olla vapaat ja sallia siten hengityksen tapahtua luonnollisesti?   

Tämä kehonhallintaan liittyvien menetelmien laaja tarjonta kertoo meille siitä, kuinka tehokkaasti meidät on aivopesty ajattelemaan, että meidän pitäisi "hallita" kehoamme ja kipua, sekä "tehdä enemmän". Haluan siksi korostaa, että Alexander-tekniikassa ei ole siis kyse "kehonhallinnasta", vaan siitä, että me opimme ymmärtämään kehoamme ja sallimme sen hallita itse itseään!

Meidän ei siis tarvitse "hallita" kehoamme, eikä toisaalta "pitää kehoa pystyssä", kuten useimmat Alexander-tunneille tulevat ihmiset luulevat. Tämän kehonhallintaan ajatukseen liittyvän aivopesun takia minä tapaan työni kautta sangen jäykän oloisia ihmisiä, mutta tuo jäykkyys sulaa usein jopa minuuteissa, kun me kyseenalaistamme tuon uskomuksen kehonhallinnan tarpeellisuudesta. 

Alexander-tekniikan oppimisessa on pitkälti kysymys luottamuksen löytämisestä oman kehomme älykkyyttä kohtaan, jonka menetimme kokiessamme kipua kehossamme. Me siis uskoimme, että keho ei ole "älykäs", jos se ilmentää kipua. Kyse oli vain viattomasta väärinkäsityksestä, eli me emme tajunneet, että kipu ei noussut esille sen takia, että keho olisi "pettänyt" meidät tai tehnyt jotain "väärin", vaan siitä, että me pakotimme kehomme johonkin, mihin sitä ei ollut tarkoitettu. Kehomme on siis "viaton", vaikka se ilmentäisi kipua. Samalla tavalla mekin olemme viattomia, varsinkin kun olemme lakanneet syyttämästä kehoamme siitä kivusta, jota mahdollisesti koemme!

Tähän kehomme syyllistämiseen liittyy se, kuinka me yrittämme laittaa sitä johonkin tietynlaiseen "muottiin", mitä kaikki "kehonhallintaan tähtäävät" jumppamenetelmät tekevät. Niiden negatiivinen viesti on: Sinun kehosi ei ole hyvä sellaisena kuin se on! Tämä ajaa meitä ponnistelemaan voimakkaammin ja aiheuttaa usein lisää kipua, eikä vähiten mentaalisella tasolla...

Toisaalta, entisenä jooga- ja pilatesohjaajana, eli "ex-kehonhallinan opettajana" en ole lainkaan hämmästynyt siitä, että Alexander-tekniikan yksityistunneilleni on hakeutunut monia ihmisiä, jotka ovat kertoneet, kuinka heidän pyrkimyksensä päästä eroon selkä- ja niskakivuista kyseisten lajien kautta johti entistä kovempiin kipuihin. Voin kertoa, että he kokivat, että vasta Alexander-tekniikka auttoi heitä kipujen lievityksessä tai jopa niiden täydellisessä häviämisessä. Oletko sinä seuraava Alexander-tekniikan löytänyt ihminen, joka voi allekirjoittaa nämä tekniikkaa ylistävät sanani? 

Terveisin, Turo

Eräs tärkeimmistä asioita, jonka sinä tulet oppimaan ensimmäisillä Alexander-tunneillasi on se, että sinä et voi luottaa kehollisiin aistimuksiin liittyviin tulkintoihisi, eli siihen missä asennossa kuvittelet itsesi seisovan, kävelevän, kumartuvan, istuvan ja liikkuvan. Tuen tämän havainnon tapahtumista siten, että tavatessani uuden oppilaan ehdotan hänelle videoanalyysin tekemistä. Tutkimme tätä kautta, kuinka luonnollisesti hän antaa kehonsa painon siirtyä, eli mitä hän tekee lihastasolla ja miten hän antaa niveliensä toimia. Tämä määrittelee liikkumisen laadun, joka heijastuu siihen, onko liikkuminen kivutonta, vai kokeeko ihminen kipua tietyissä liikkeissä tai mahdollisesti koko ajan.

Tämä "kehollisten tuntemusten tulkinnan vääristymiseen" liittyvä ilmiö (engl. faulty sensory appreciation) tulee monelle ihmiselle täytenä yllätyksenä, mutta samalla se auttaa heitä ymmärtämään, minkä takia he mahdollisesti kokevat kipua liikkuessa. Kivulle löytyy näin "syy" ja siten matka kohti kivuttomuutta voi alkaa. Tämän matkan tukemisessa Alexander-tekniikka on osoittautunut olevan täysin vertaansa vailla oleva menetelmä, kuten englantilainen tutkimus osoitti.

Mutta mihin tämä kehollisten tuntemusten tulkinnan vääristymiseen liittyvä ilmiö perustuu? Voimme ehkä lähteä tutkimaan asiaa sitä kautta, että laitat sormesi ristiin. Katso tämän jälkeen, kuinka päin laitoit sormesi ristiin? Toisin sanoen, kumman puolen sormet "dominoivat", eli ovat päällimmäisenä? Irrota tämän jälkeen sormet toisistaan ja laita sormet toisin päin ristiin. Varmistu siitä, että et vaihda pelkästään peukaloiden marssijärjestystä, vaan vaihdat kaikkien sormien paikan päinvastaiseksi...

Tämä saattaa olla yllättävän haastava tehtävä ja vaatii sinulta siksi 1) pysähtymistä, 2) kehollisten havaintojen tekemistä ja 3) kehon liikkeiden uudelleen koordinointia. Miksi? Siksi, koska sinulla on todennäköisesti ollut tapana laittaa sormet samalla tavalla koko elämäsi ajan, eli olet toimimassa omaa vanhaa tapaasi vastaan. Tämä saattaa aiheuttaa hämmennyksen, ehkä jopa ärtymyksen tunteen, joka on minulle vain merkki siitä, että sinä olet oppimassa jotain uutta. Tämä kaikki saattaa tuntua sinusta vähäpätöiseltä asialta, koska olet "vain" oppinut ristimään sormesi uudella tavalla?

Ei, tässä ei ole kyse sormien ristimisestä, vaan siitä, miltä sinusta tuntuu, kun pidät sormesi ristittynä tällä tavalla? Tuntuuko sormien ristiin laittaminen ja niiden pitäminen ristissä tällä tavalla sinusta "oudolta", ehkä jopa "väärältä" tai "epänormaalilta"? Mistä tämä kertoo meille? Siitä, että sinulla on ollut ei-tietoinen toimintatapa, josta olet nyt tullut tietoiseksi? Toisin sanoen, huomaatko, kuinka olet ollut tämän asian suhteen ns. autopilotilla, eli et ole lainkaan ajatellut, miten toimit 1) ennen kun toimit ja 2) toiminnan aikana?

Olemme tulleet tätä kautta Alexander-tekniikan ytimeen, sillä sen tarkoitus on tuoda sinut tietoiseksi siitä, mitä sinä ajattelet tai et ajattele, kun olet, liikut tai teet jonkin muun "kehollisen teon". Sitähän kaikki tekomme pohjimmiltaan ovat, sillä kuinka sinä voit esimerkiksi tehdä matemaattista laskua ilman kehoasi? Huomaatko, että se on mahdotonta, eli että kaikki, mitä me ikinä teemme elämässä on laadultaan "kehollista"? Tämä tuli todistetuksi pari vuotta sitten, jolloin eräs hollantilainen tutkijaryhmä havaitsi, että pään asento suhteessa selkärankaan vaikuttaa siihen, kuinka hyvin pystymme ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä! 

Mutta mennäänpä takaisin sormien ristimiseen, eli mitä arvelet, että sinun sormiesi, ranteidesi, kyynärpäidesi ja olkapäidesi lihaksille ja nivelille tapahtuisi, jos sinä ristisit sormesi satoja kertoja päivässä samalla tavalla? Voisiko olla mahdollista, että tulisit sitä kautta rasittaneeksi niitä epätasapainoisesti? Voisiko se luoda paineen, joka ilmentäisi itseään myöhemmin kipuna? Entä, mitä tapahtuu, jos koukistat polviasi satoja, ellei tuhansia kertoja päivässä tavalla, joka ei ole nivelen liikeradan kannalta luonnollinen? Tai mitä tapahtuu niskanivelillesi, jos käännät päätäsi ei-luonnollisella tavalla alaspäin kohti tietokoneen näyttöä kerta toisensa jälkeen?

Näetkö siis sen, kuinka sinun vanhat ei-tietoiset tapasi voivat johtaa kuin huomaatta siihen pisteeseen, jossa koet kipua? Jos näet, ja olet kiinnostunut tutkimaan, kuinka voit aloittaa matkan kohti kivutonta tilaa niin ota yhteyttä ja varaa minulta Alexander-tekniikan yksityistunti, kiitos!

Terveisin, Turo

Kukaan kuntokeskuksissa liikuntaa harrastava ihminen ei ole voinut välttyä viime vuosien aikana kuulemasta termiä "funktionaalinen harjoittelu". Tuosta tieteellisen ja siksi niin "vakuuttavan" kuuloisesta termistä on tullut kuntokeskusten ryhmätuntien ohjaajien ja personal trainerien huulilta tipahtava taikasana. Sen on määrä herättää mielikuva siitä, että tarjolla on jotain "uutta" "ihmeellistä" ja "kokonaisvaltaista". Kyllä, kaikkeen nopeasti kyllästyvä ihmismieli kaipaa aina jotain uutta "nostetta" tunnetasolla, aivan kuten meille H.C. Andersenin Keisarin uudet vaatteet -sadussa osuvasti kuvattiin...

Pakko sanoa, että jos meille myytävään liikuntatuotteeseen liittyvät sanat asetellaan näin vakuuttavaan tyyliin: "Toiminnallisessa eli funktionaalisessa harjoittelussa ei keskitytä harjoittamaan vain yhtä erillistä lihasta, vaan siinä harjoitellaan kokonaisia liikkeitä. Tavoitteena on tasapaino ja koko kehon parempi hallinta, josta on hyötyä arkielämässäkin." niin en yhtään ihmettele sitä, että se vetää ihmisiä puoleensa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että Alexander-tekniikka on tarjonnut paljon kokonaisvaltaisempaa hyötyä meille jo 120 vuoden ajan kuin mitä tällaiset trendituotteet pystyvät tuottamaan lyhyen elinkaarensa aikana! Jos ne ylipäätään pystyvät tuottamaan mitään merkittävää hyötyä, saati sitten kokonaisvaltaista hyötyä?

Vaikka "funktionaalisuus" on ehdottomasti Alexander-tekniikkaa niin en kuitenkaan halua kutsua sitä "funktionaaliseksi harjoitteluksi" ja "alentaa" sitä jonkinlaisen "kehollisen harjoittelun" tasolle. Ei, Alexander-tekniikka ei ole mikään kehonhuolto- tai hengitysharjoitus, eikä se ole mitään "ryhtikoulutusta" tai "kehonhallintaa", kuten moni ihminen edelleen luulee, vaikka menetelmää on opetettu Suomessa yli 30 vuotta. Kyseessä on australialaisen F.M. Alexanderin jo 1800-luvulla luoma menetelmä, jonka kautta me tutkimme sitä, kuinka keho-mielemme toimii kokonaisuutena, sekä kuinka se vaikuttaa omaan toimintakykyymme, tasapainoon ja terveyteen.

Tämä tapahtuu tutkimalla arkipäiväisten aktiviteettien kuten seisomisen, kävelyn, kumartumisen, istumisen tai tuolilta ylös nousemisen kautta sitä, mitä ja kuinka me ajattelemme tai emme ajattele noissa aktiviteeteissa, joita teemme päivittäin. Tämä kehoomme ja liikkumiseen liittyvien ajatusten, eli "mielen liikkeiden" tutkiminen tukee sitä, että liikkumisestamme voi tulla helppoa ja kevyttä. Toisin sanoen, mielen liikkeiden heijastamista kehon liikkeistä tulee tietoisempia ja tarkoituksenmukaisempia, jota kautta koemme Alexander-tekniikasta olevan "hyötyä arkielämässäkin".

Niin, onko kenellekään tullut mieleen pohtia sitä, voiko "funktionaalinen harjoittelu" tarjota oikeata hyötyä arkielämässä, kuten tuon tyyppistä harjoittelua tarjoavat tahot lupaavat? Kuinka he voivat ylipäätään luvata, että joku oheisten kuvien kaltaiset roikkumiset tangosta oudossa asennossa osittain pallon päällä tai yhden jalan varassa tapahtuva tasapainoilu ja kahvakuulan kanssa temppuilu voisi auttaa sinua liikkumaan tasapainoisesti arkisten askareidesi keskellä? Miten moisista turhia lihasjännityksiä luovista tempuista voi olla oikeasti hyötyä pystyasennosta käsin tapahtuvan arkisen liikkumisen kannalta? 

Eikö olisi paljon loogisempaa, että sinä jättäisit tuollaiset korkean loukkaantumisriskin sisältävät temput väliin ja tulisit sen sijaan Alexander-tekniikan yksityistunneille? Me voisimme tehdä aluksi vaikkapa videoanalyysin siitä, kuinka sinä seisot, kävelet, istut tuolille, istut tuolilla, nouset ylös seisomaan, nostat jonkun esineen lattialta tai laitat sen ylös hyllylle. Etkö sinä haluaisi kuulla näkemykseni siitä, miten luonnollisesti sinä annat kehon painon siirtyä, mitä teet lihastasolla ja miten annat niveliesi toimia? Tämä kaikki määrittelee liikkumisen laadun ja vaikuttaa merkittävästi siihen, koetko kipua koko ajan, vai "vain" jossain tietyissä liikkeissä.

Eikö tämänkaltainen tilannekartoitus antaisi sinulle paljon paremman kuvan siitä, missä sinun liikkumiseen liittyvät haasteesi ovat ja joista sinä et ole ollut tähän asti tietoinen? Eikö sinun olisi hyödyllistä nähdä omin silmin kuinka se, mitä kuvittelet tekeväsi liikkuessa ei vastaa välttämättä todellisuutta? Kyllä, tämä "kehollisten aistikokemusten vääristymiseen" liittyvä ilmiö (engl. faulty sensory appreciation) tulee monelle ihmiselle täytenä yllätyksenä, mutta samalla se auttaa heitä ymmärtämään, minkä takia he mahdollisesti kokevat kipua liikkuessa. Kivulle löytyy näin "syy" ja siten matka kohti kivuttomuutta voi alkaa, jossa Alexander-tekniikka on osoittautunut olevan täysin vertaansa vailla oleva menetelmä, kuten englantilainen tutkimus osoitti.

Eikö sinun kannattaisi siis säästää aikaasi ja mennä suoraan asiaan, eikä tehdä jotain sirkustemppumaisia harjoitteita siinä toivossa, että ne auttaisivat sinua omassa arjessasi, kuten sinulle on luvattu? Kyllä, nämä trendikkäät harjoitukset perustuvat ihan samaan lupaukseen kuin pillereiden syönti: Kun nielaiset tämän, se parantaa sinut! Oletko siis valmis sanomaan "ei" noille epämääräisille lupauksille, tulemaan Alexander-tekniikan yksityistunneille ja löytämään siten - ihan oikeasti - tien nykyistä parempaan toimintakykyyn, tasapainoon ja terveyteen?

Terveisin, Turo

Myönnän, että olin vuosien ajan joulun viettoa vastustava mies. Tähän perinteeksi muodostuneeseen joulun vastustamiseen kuului myös joulun ja uuden vuoden "toivotteluiden" vastaisuus. Kyse oli siitä, että koin Suomen olevan maa, jossa tuollaiset lämminhenkiset toivottelut olivat arkielämän näkökulmasta katsottuna "epänormaalia". Koin joulun ja uuden vuoden toivottelut aivan eri tavoin Italiassa, jossa asuin vajaan vuoden kymmenisen vuotta sitten. Kaikenlainen "hyvään elämään" liittyvä toivottelu oli italialaisille osa jokapäiväistä kanssakäymistä ja sitä kautta minun silmissäni "normaalia".

Sain tähän joulun ja uuden vuoden toivotteluihin liittyvään asiaan uuden näkökulman joulun alla, kun kuuntelin Internetin kautta erästä itsetuntemuksen opettajaa, joka sanoi: I won't wish you "Happy New Year", but "Happy Now Here". Suupieleni suuntautuivat välittömästi kohti korvia, sillä olen puhunut monille Alexander-tekniikan yksityisoppilaille ja kurssilaisille siitä, että onnellisuus löytyy tästä hetkestä ja siitä, että hyväksymme sen tilanteen, missä olemme juuri nyt. Mistä muualta onnellisuus voisi löytyä kuin tästä hetkestä? Mitä muuta muka on tarjolla kuin tämä hetki ja mitä se tarjoaa meille?

Kuten tiedämme, me puhumme "menneestä", "nykyhetkestä" ja "tulevaisuudesta" ja niin tehdessämme me luomme mielikuvan siitä, että ne olisivat "olemassa" ja siten "totta". Mutta ovatko ne olemassa? Voitko näyttää minulle, missä ne ovat tai missä ne sijaitsevat? Kyllä vain, ne eivät "ole" tai "sijaitse" missään muualla kuin omassa mielikuvituksessamme!

Me siis luomme "ajan" käsitteen oman ajattelumme kautta ja harjoitamme siten täysin kuvitteellista "aikamatkailua" omassa mielessämme samanaikaisesti kun elämä ja kehomme on vain tässä ja nyt. Aina. Tämä lienee selvä meille kaikille, mutta siitä huolimatta me yritämme "poistua" tästä hetkestä projisoimalla itsemme kuvitteelliseen "tulevaisuuteen".

Tämä tapahtuu esimerkiksi toivomalla, haluamalla, vaatimalla ja odottamalla elämän olevan jotain "muuta", jotain "parempaa", jotain "enemmän" kuin se on juuri nyt. Tämä on mentaalinen ansa, jonka me itse luomme. Sen hinta on, että me emme koe olevamme "läsnä" ja "onnellisia". Usein me emme kuitenkaan näe, kuinka me olemme itse aiheuttaneet oman tyytymättömyytemme elämässä tämän "sitten kun" -tyyppisen ajattelumme kautta.   

Eikä tässä kaikki. Joka ikinen kerta kun me yritämme "poistua" tästä hetkestä, me ponnistellemme mentaalisella tasolla ja luomme siten tarpeetonta lihasjännitystä kehossamme. Tämä lihasten jännittyminen aiheuttaa sen, että "lyhenevässä tilassa" olevat lihakset vetävät luut ja nikamat lähemmäksi toisiaan, joka liittyy siihen, että ne kiinnittyvät aina molemmille puolille kahden luun muodostamaa niveltä. Tästä lihaksen lyhenemisestä seuraa, että "nivel", eli "tila luiden välissä" vähenee ja siten nivelen liikelaajuus joko vähenee tai häviää tyystin. Se tarkoittaa myös sitä, että me luomme turhan lihasjännityksen kautta painetta niveliimme, joka johtaa usein kipuun.

Toisin sanoen, jos sinä suuntaat itsesi pois tästä hetkestä, sinä et voi olla onnellinen, ja kuten sanottu, on hyvin mahdollista, että sinä tulet kärsimään kivusta myös kehollisella tasolla, eli et pelkästään mielessäsi. Näe siis oman ajattelukykysi sinulle antama voima ja kuinka se muokkaa sinun kokemuksesi elämästä. Tervetuloa tutkimaan tätä asiaa Alexander-tunneille, jos olet kiinnostunut oppimaan, kuinka voit olla onnellinen tässä ja nyt!     
    
Terveisin, Turo

Olin eilen kävelyllä läheisessä Turun urheilupuistossa. Pysähdyin siellä sijaitsevan Paavo Nurmi -stadionin katsomoon seuraamaan, kuinka eräs mies juoksi sarjan 400 metrin vetoja. En pyrkinyt etsimään hänen juoksustaan mitään "vikaa", mutta Alexander-tekniikan opettajana ja satunnaisena "juoksentelijana" en voinut olla huomaamatta heti, kuinka hänen ajattelunsa aiheutti monia ongelmia etenemiseen juoksuradalla...

Tämä näkyi ennenkaikkea siinä, että juoksu ei rullannut sulavasti eteenpäin. Juoksijan keho näytti eteenpäin menemisen sijasta hetkittäin kuin "jämähtävän paikoilleen" ilmaan ja "tipahtavan" sen jälkeen alaspäin kohti maata. Tämä liittyi erityisesti liian pitkään askelpituuteen ja hitaaseen askelrytmiin, sekä nivelien turhaan jäykistämiseen juostessa. Tämän vertikaalisuunnassa tapahtuneen "pomppivan" liikkeen takia pää ei liikkunut tasaisesti tila-avaruuden halki, vaan liikkui jopa 10-15 cm alas ja ylös jokaisen askelparin aikana. Koska hänen askeltiheytensä oli arviolta n. 100-120 askelta minuutissa, voimme laskea tämän vertikaalimatkan lisäävän jokaiseen eteenpäin juostuun minuuttiin vähintään 10-12 metriä lisää matkaa, mikä tekee 5 minuutin kilometrivauhdilla juostessa helposti 50-60 metriä lisämatkaa kilometrillä, 250-300 metriä 5 kilometrin matkalla, 500-600 metriä 10 kilometrin matkalla, 1050-1200 metriä puolimaratonilla ja 2100-2400 metriä maratonilla...

Arvelin tämän keski-ikäisen miehen ruumiinrakenteen perusteella, että hän saattaisi olla lyhyen matkojen triathlonisti, ja että hän saattaisi olla kiinnostunut mahdollisuudesta kehittää omaa juoksutekniikkaansa ja parantamaan siten juoksuvauhtiaan helposti 5-8 sekuntia kilometrillä. Sprinttimatkalla tämä tarkoittaa juoksuosuuden (5 km) ajan parantamista 25-40 sekuntia, perusmatkalla juoksuosuudella (10 km) 50-80 sekuntia, puolimatkan juoksuosuudella (21 km) 105-168 sekuntia, eli 1.45--2.48 minuuttia, jonka jokainen meistä ymmärtää olevan merkittävä parannus omaan urheilusuoritukseen!

Ollen hyvin tietoinen siitä, että Alexander-tekniikan vaikutus ei luonnollisestikaan rajoittuisi vain tämän miehen juoksutekniikkaan, vaan siihen, kuinka paljon paremmin hän tulisi suoriutumaan myös uinti- ja pyöräilyosuuksista päätin mennä tämän miehen puheille, kun hän oli lopettanut vetoharjoittelun ja siirtynyt stadionin viheriölle venyttelemään. Sain kuulla tältä 40-45 vuotiaalta mieheltä, että hän ei ollutkaan triathlonisti, kuten olin arvellut, vaan että hän harrasti juoksua ja että hän aikoi osallistua viikkoa myöhemmin Turussa järjestettävään Paavo Nurmi Marathonille. Hän oli hyvin kiinnostunut hänen juoksutekniikkaansa liittyvistä huomioistani ja päädyin puhumaan hänen kanssaan juoksemisesta liki 30 minuuttia.

Kerroin hänelle muun muassa siitä, kuinka olin havainnut hänen pyrkivän pitämään itsensä "ryhdikkäänä" ja "suoraselkäisenä" juostessa vetämällä lapaluitaan taaksepäin. Hän myönsi minulle tuntevansa jännitystä lapojen välisellä alueella. Tuo ajatus ja sitä heijastanut fyysinen teko ei aiheuttanut pelkästään sitä, että 1) lapojen välissä sijaitsevat, sekä hartian, niskan ja kaulan alueella sijaitsevat lihakset jännittyivät ja 2) estivät veren vapaan virtauksen aivoihin ja siitä johtuvan väsymyksentunteen juostessa vaan myös sen, että 3) hänen olkapäänsä tulivat jännittyneeseen ja epäluonnolliseen asentoon, mikä 4) esti rintarangan rotaatioliikkeen, sekä siihen läheisesti liittyvän 5) käsivarsien juoksua koordinoivan liikkeen. Kaikki tämä juoksutapahtumaa häiritsevä tapahtuma oli siis seurausta vain siitä ajatuksesta, että "Minun pitää olla ryhdikäs" ja "Minun pitää pitää selkäni suorassa."

Juoksemisen ei ole siis määrä olla ulkoista juoksemista, vaan sisäistä "ajatuksenjuoksua". Ajattelun ollessa tarkoituksenmukaista, se heijastuu ulospäin tarkoituksenmukaisena juoksutekniikkana, joka ohjaa kehomme eteenpäin maanpinnan ylitse ja ilmojen halki. Ilmeisesti tämän tarinamme tapahtumapaikkaan liittyvä Paavo Nurmi taisi tämän taidon, koska hän sai lempinimen "The Flying Finn"?

Ulkoisella tasolla on tärkeää se, että me löydämme optimaalisen askelpituuden juostessa, mitä kautta jalkojen kosketus maahan voi olla ajallisesti lyhyempi. Jalan/jalkapohjan ei ole tarkoitus "iskeytyä" maahan raskaasti kantapää edellä, vaan "hipaista" sitä kevyesti taaksepäin mennessään. Tämä voi tapahtua vain, jos polvi johtaa alaraajan liikettä, mitä kautta voimme pitää nilkan etuosan rentona ja antaa jalan päkiäosan laskeutua maahan ensimmäisenä. Tämän kontaktin tapahduttua meidän tulee antaa kantapään suuntautua alas- ja taaksepäin, mikä tulee aktivoimaan pohjelihaksen, akillesjänteen ja jalkapohjan refleksijärjestelmän, joka "ponnauttaa" kehomme eteenpäin juostessa, jos muistamme antaa polvinivelen pysyä vapaana turhasta jännityksestä. Haluan korostaa sitä, että meidän ei ole missään nimessä tarkoitus tehdä minkäänlaista "varvastyöntöä", vaan antaa kehomme painon liukua pehmeästi varpaiden nivelien ylitse, vaikka moinen ohje kummittelee edelleen useimpien juoksijoiden mielissä! 

Suurin osa juoksijoista ei ymmärrä näitä luonnollisen juoksemisen periaatteita edes teoriassa, saati sitten käytännössä, mikä näkyy ulospäin siten, että he kiskaisevat alaraajan (lonkan koukistajalihasten avulla) voimakkaasti eteenpäin, mikä vetää alaselän nikamat pois luonnollisesta linjastaan aiheuttaen sen menemisen notkolle. Tämä on teko, joka aiheuttaa monelle juoksijalle alaselkäkipuja. Usein he jännittävät kaikkia alaraajan niveliä, koska keskittyvät niin paljon jalan ja erityisesti kantapään eteenpäin viemiseen. Meidän tulee siis oppia, kuinka pitää nilkat, polvet ja lonkat vapaana, sekä "juosta taaksepäin", jotta voimme päästä tehokkaasti ja kehoystävällisesti eteenpäin juostessa. Tätä kautta me voimme viettää enemmän aikaa ilmassa eteenpäin lentäen, eli juoksumme voi olla ihanan ilmavaa ja nautittavaa. Juuri sitä juoksijoille räätälöimäni Alexander-tunnit pyrkivät opettamaan!  

Terveisin, Turo

Pyöräily on aktiviteetti, joka inspiroinut monia ihmisiä syviin filosofisiin pohdintoihin. Itse pidän eniten Albert Einsteinin lohkaisemasta "Elämä on kuin polkupyörällä ajaminen, säilyttääksesi tasapainosi, sinun pitää pysyä liikkeessä". Olen pohtinut näitä Einsteinin sanoja ja uskon hänen tarkoittaneen pohjimmiltaan sitä, että on tärkeää oppia olemaan läsnä, utelias ja kiinnostunut tutkimaan ja oppimaan uusia asioita elämässä ja muuttamaan siten omaa ajatteluamme suhteessa itseemme, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan? Eikö kokemus "liikkeessä olemisesta" ole jonkinlainen sivutuote omaan ajatteluumme liittyvästä uudistumisesta? Kyllä vain, juuri tämä ajatteluun liittyvä uudistuminen on se, mikä pitää meidät elossa, sillä jos joku niin päätön porhaltaminen ilman omien ajatusten, arvojen ja valintojen tutkimista on tappavaa oman hyvinvointimme kannalta.

Samalla tavalla on tärkeää tutkia omaa kehonkäyttöään, eli kuinka liikumme, sillä sanonta "liike on lääkettä" on totta vain, jos me osaamme käyttää omaa kehoamme tavalla, kuten sitä on tarkoitettu käytettävän. Olen opiskellut ns. tietoista liikkumista 1991 lähtien, jolloin aloin treenaamaan Taijia kiinalaisen opettajan Zhang Fangin oppilaana Helsingissä. Olin harrastanut kilpaurheilua mm. hiihtoa ja suunnistusta pienestä pitäen, mutta vasta Taijin kautta tajusin sen, että myös seisominen on "liikkumista", vaatiihan se jopa satojen lihasten hienovaraista liikettä suhteessa toisiinsa, jotta tämä dynaaminen ilmiö nimeltä "seisominen" voisi tapahtua. Seisomisen ei siis ole määrä olla luonteelta staattista, kuten yleisesti luullaan!

Siitä huolimatta, että tiedemiehet ovat kertoneet meille, että esi-isiltämme kesti kymmeniä, ellei peräti satoja miljoonia vuosia oppia seisomaan, me otamme seisomisen itsestäänselvyytenä, eräänlaisena "saavuttetuna etuna". Tämä seisomista kohtaan luotu välinpitämätön asenne heijastuu luonnollisesti oman kehonkäyttömme kautta. Usein seisominen mielletään "tylsäksi" tai "turhauttavaksi", minkä me käännämme kehonkielelle jonkinlaisen enemmän tai vähemmän teatraalisen huokaisun, silmienmuljautuksen tai lysähtämisen kautta. Varsinkin silloin, kun polkupyörän päällä koettu vauhdin huuma ja maisemien nopea vaihtuminen on vaihtunut "turhaksi seisoskeluksi" liikennevaloissa pyörän kanssa ja "saman maiseman toljottamiseksi". Niin, siltähän se varmasti tuntuu, jos on kiire ja ei osaa nauttia liikenteenohjausjärjestelmän tarjoamasta lepohetkestä, eikä huomaa siksi sitä, kuinka maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa?

Opiskellessani Alexander-tekniikan opettajaksi Lontoossa, minä tapasin pyöräillä kodin ja koulun välillä päivittäin yhteensä 20 mailia, eli 32 kilometriä. Lontoon kadut ovat tunnetusti kapeita ja täynnä autoja, joten tulin seisoneeni paljon liikennevaloissa parituntisen pyöräilyrupeamani aikana. Pyrin kuitenkin käyttämään tuon ajan hyödyllisesti, eli löytämään mahdollisimman luonnollisen ja tasapainoisen tavan seistä oman Brompton-merkkisen citypyöräni kanssa. Tämä mahdollisti sen, että minun keho-mieleni oli valpas ja virittäytynyt sellaiseen tilaan, josta käsin minun oli helppo lähteä liikkeelle pyörälläni. Tämän kehollisen ja tila-avaruudellisen ajattelun harjoittamisen ansiosta minä tapasin saada pyöräni liikkeelle ja matkavauhtiin paljon nopeammin kuin vieressä kalliine italialaisine maantiepyörineen seisoneet engelsmannit, jotka keskittyivät vain kiroamaan valojen hidasta vaihtumista. Pyörän kanssa tasapainoisesti seisominen on tärkeä taito, eikä vähiten oman stressinhallinnan takia...

Juuri tästä syystä tämä kolmiosaiseksi kaavailemani Pyöräilykoulu-artikkelisarjan 1. osa keskittyy "vain" pyörän kanssa seisomiseen. Ohjaan sinut sen saloihin lähinnä kuvien ja niihin liittämieni tekstien kera. Artikkelinsarjan 2. osa liittyy pyörällä liikkeelle lähtemiseen ja 3. osa pyörällä ajamiseen. Todellakin, aktiviteetti nimeltä pyöräily ei ole pelkästään pyörällä ajamista, vaan se on kombinaation hyvin erilaisia kehollisia "tehtäviä", jotka kaikki meidän tulisi taitaa mahdollisimman hyvin, jotta me voisimme saada pyöräilystä kaikki ilo irti. Pyrin kirjoittamaan ja julkaisemaan nämä artikkelit toukokuun aikana, jotta ehdit tutkimaan omaa pyöräilytekniikkaasi vielä tulevan kesän aikana!

Terveisin, Turo

PS. Olen muuten kirjoittanut aiemmin kaksi pyöräilyyn läheisesti liittyvää blogiartikkelia, jotka ovat nimeltään "Oi kuusipuu!" ja "Luonto ei tuhlaa energiaa". Suosittelen lämpimästi, että luet kyseiset artikkelit. Myös siinä tapauksessa, jos et ole kiinnostunut pyöräilystä, sillä nuo artikkelit antavat sinulle tietoa sen suhteen, miten voit ajatella ja liikkua entistä tasapainoisemmalla tavalla. Suosittelen toki myös harkitsemaan sitä, että hakeudut Alexander-tunneilleni, koska Alexander-tekniikan oppiminen ilman opettajan ohjausta on jokseenkin mahdotonta. Vuosien, mahdollisesti jopa vuosikymmenien aikana omaksumamme tavat ajatella (tai olla ajattelematta) kehoamme ja liikkumistamme johtavat meidät nimittäin pisteeseen, jossa me emme voi enää luottaa siihen, millaisessa asennossa me luulemme olevamme tai liikkuvamme!       

Saan silloin tällöin palautetta ihmisiltä, jotka tuomitsevat minut "ylimieliseksi", koska ajattelen, että Alexander-tekniikka on paras kipujen karkottamiseen soveltuva menetelmä, mitä markkinoilta löytyy. Seison vakaasti näiden sanojeni takana kuin Tuntemattoman sotilaan Lehto elokuvan kuuluisassa ilmapommituskohtauksessa ja miksi en, sillä olenhan minäkin kranaattien hengenvaarallista vihellystä kuunnellut kersanttimies, sillä työskentelin YK:n rauhanturvaajana Libanonissa 1992-1993.

En tiedä, onko näillä minut tuominneilla ihmisillä mitään käytännöllistä kokemusta Alexander-tekniikasta? Ovatko he mahdollisesti niitä ihmisiä, jotka "tietävät", mistä Alexander-tekniikassa on kysymys, koska he ovat lukeneet siitä lehdestä tai Internetistä? Tähän on viitannut ainakin se, että he eivät yleensä puhu "Alexander-tekniikasta", vaan "Aleksandertekniikasta". Eräs "ylimielisyydestäni" sydämistynyt joogaohjaaja antoi hiljan "Aleksandertekniikalle" sekä ruusuja, että risuja samassa lauseessa sanomalla, että "Vaikka onkin huikean hyvä menetelmä, niin ei se kaikille toimi."

Oman yli 13-vuotisen kokemukseni pohjalta minä itse kuitenkin sanon, että Alexander-tekniikka voi auttaa kaikkia ihmisiä joko 1) pääsemään täysin eroon kivuistasi tai 2) lievittämään niitä merkittävästi, vaikka sinulla on esimerkiksi vakavia nivelpintojen kulumia. Suurin syy kipuun on nimittäin se, kuinka sinä käytät omaa kehoasi, eli "kivun syyksi" uskottu kuluma johtuu oikeasti hyvin harvoin siitä, millaisen nivelpinnan materiaalin sinä olet saanut perintönä. Ei, nuo mahdolliset kulumat ja niiden vakavuus liittyvät siihen, kuinka paljon turhaa painetta sinä luot nivelpinnoille oman kehonkäyttösi kautta. Perintötekijäsi voivat siis olla mitä kehnoimmat, mutta ratkaisevaa on se, kuinka "kuluttavasti" sinä ajattelet, liikut ja käytät kehoasi erilaisissa aktiviteeteissa.

Kipu ei siis ole mikään "tyhjästä syntynyt ongelma", kuten tuo kulumien syntyyn liittyvä "perinnöllisyysteoria" antaa ymmärtää, se on "vain" ihmisen ongelmallisen kehonkäytön heijastama oire. Vastuu kivusta - ja varsinkin siitä kärsimisestä - on siis aina meillä itsellämme, vaikka me Freudin jälkeläiset olemme mestareita syyttämään asiasta isäämme ja, varsinkin, omaa äitiämme!   :-)

Tehtäköön kuitenkin selväksi, että pelkkä Alexander-tunneilla käyminen ei ole mikään takuu sille, että sinä saat avun omiin oireisiisi/ongelmiisi, jos et tule käyttäneeksi sinulle opettamiani ajattelu- ja toimintastrategioita omassa arjessasi. Kuinka hyvinvointiasi rajoittavat ongelmasi voisivat koskaan poistua, jos sinä et muuta omaa ajatteluasi ja sitä kautta ulkoista toimintaasi? Toisaalta, sinä voit saada merkittävää hyötyä Alexander-tunneilla käymisestä vain, jos sinä kerrot avoimesti omista oireistasi/ongelmistasi ja teet siten itsesi, tunteesi, ajatuksesi ja elämäntilanteesi "tunnetuksi". Tämä on tärkeää siksi, että minä voin saada "kokonaiskuvan" sinusta, sillä kuinka minä voisin auttaa sinua, jos sinä en kerro minulle kaikkea sitä, mikä sinua vaivaa? 

Siitä huolimatta, että olen luvannut "auttaa" sinua, haluan korostaa, että sinun ei ole määrä tulla vastaanottamaan minulta mitään "hoitoa" tai "terapiaa", vaan oppimaan minulta, kuinka sinun keho-mielesi voi toimia nykyistä tasapainoisemmalla tavalla. Älä siis ota roolia "potilaana", vaan "oppilaana", joka 1) luottaa opettajaan ja hänen ammattitaitoonsa, sekä 2) uskaltaa tulla entistä näkyvämmäksi, kuuluvammaksi ja tietoisemmaksi ihmiseksi omassa elämässään. Vain tätä kautta sinä voit 3) ottaa aktiivisen oppilaan roolin Alexander-tunnilla ja 4) oppia, kuinka sinä voit käyttää Alexander-tekniikkaa omassa elämässäsi ja tukea siten omaa hyvinvointiasi.

Kaikki Alexander-tekniikan kautta kokemasi hyöty on siis kiinni sinusta itsestäsi, eli haluatko sinä kieltäytyä ottamasta roolia "tuntemattomana potilaana" ja kohdata minut "oppilaana", johon minulla on ilo ja kunnia tutustua Alexander-tekniikan merkeissä?

Terveisin, Turo

PS. Käytä hetki aikaa lukeaksesi läpi oppilaspalautteita, joita olen saanut vetämistäni kursseista ja yksityistunneista. Niiden lukemisen kautta sinä voit ymmärtää, että minä laitan sekä omat tietoni, taitoni, että persoonani likoon opettajana, jotta sinä oppisit Alexander-tekniikkaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Minä en halua sinun vapautuvan "vain" mahdollisista kivusta ja siihen liittyvästä kärsimyksestä, vaan myös siitä, että sinun ei tarvisi juosta loppuelämääsi esimerkiksi jooga- tai pilatestunneilla, sekä kaiken maailman kalliissa hoidoissa ja terapioissa, jotka lupaavat paljon, mutta eivät kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin Alexander-tekniikka. Miksi muuten minä opettaisin Alexander-tekniikkaa, jos en kokisi tämän olevan parasta, mitä voin tarjota sinulle?