Minulta kysytään silloin tällön, miksi lopetin joogan ja Pilateksen opettamisen ja päätin opiskella Alexander-tekniikan opettajaksi. Minusta tuntuu, että minun ei oikeastaan tarvinnut tehdä tuon asian suhteen mitään "päätöstä", koska koen, että minulla ei ollut asian suhteen mitään "vaihtoehtoa". Tarkoitan, että minä tiesin sydämessäni, mitä halusin ja siksi kyse oli vain siitä, koska ja missä minä tulisin Alexander-tekniikan opettajaksi kouluttautumaan. Käytännön tasolla tämä tarkoitti myös "uhrauksia", sillä jouduin myymään kotini Helsingissä mahdollistaakseni opintoni Lontoossa, joihin liittyvät pelkät opintomaksut maksoivat lähes 25 000 euroa. 

Nämä kokonaisuudessaan kolme vuotta kestäneet opintoni, jotka suoritin lopulta Lontoossa 2006-2009 kustansivat minulle kaikenkaikkiaan liki 90 000 euroa, koska päätin olla tekemättä opintojen ohessa töitä ja keskityin siten vain opiskeluun. Olin valmis maksamaan tuon rahan, koska halusin "ostaa aikaa" itselleni ja keskittyä tutkimaan oman keho-mieleni toimintaa 24/7 kolmen vuoden ajan. Jos Alexander-tekniikan opettajaksi kouluttautuminen oli kuitenkin "päätös", jonka tein, niin voin sanoa, että en ole koskaan katunut sitä, vaikka en ole vieläkään tavoittanut sitä tulotasoa Alexander-tekniikan opettajana, mikä minulla oli kymmenen vuotta sitten jooga- ja pilatesohjaajana. Kaikkea ei kuitenkaan voi - tai kannata - arvottaa rahassa. Koska oma tasapaino, terveys ja hyvinvointi on epäilemättä minulle tärkeä asia, koen, että Alexander-tekniikan opiskeluun käyttämäni aika ja raha on ollut elämäni ehdottomasti paras sijoitus!    

Mutta miten tulin ylipäätään kuulleeksi Alexander-tekniikasta? Se tapahtui jo 1990-luvun alkupuolella jolloin luin Alexander-tekniikkaa koskevan artikkelin Helsingin Sanomista. Olin säilyttänyt tuon liki puolen sivun mittaisen artikkelin, koska siitä lukemani asiat liittyen ajatteluun ja sen vaikutuksesta kehoon ja sen "käyttöön" kiehtoivat minua valtavasti. Täysin yllättäen, tapasin 1999 tuossa artikkelin kuvissa esiintyneen Alexander-tekniikan opettajan Tuula Paavolan joogaopettajaystäväni Stefan Engströmin pitämän viikonloppukurssin aikana Hangon edustalla olevassa Kadermon saaressa.

Muistan nähneeni Tuulan istumassa ruokapöydässä ja havainneeni Tuulan olemuksessa ja tavassa istua jotain "erilaista". Päätin mennä hänen juttusilleen ja kysyä häneltä kohta esittäytymisen jälkeen, että "Mitä sinä oikein olet tehnyt elämässäsi?" Tuula katsoi minua hieman ihmeissään ja esitti minulle vastakysymyksen, "Mitä sinä oikein tarkoitan? Miksi kysyt sitä?" Vastasin tähän, että "Hmm... minä tarkoitan, että sinä olet, istut ja liikut jotenkin eri lailla kuin muut täällä olevat ihmiset." Tuula hymyili sanoilleni ja kertoi minulle, että "Minä olen Alexander-tekniikan opettaja", jonka kuultuani tajusin nähneeni hänet tuossa jo vuosia aiemmin näkemässäni lehtiartikkelissa!

Tämä yhteensattuma oli yksinkertaisesti liian suuri, jotta olisin voinut lykätä Alexander-tekniikan kursseille hakeutumista enää yhtään kauemmaksi. Mutta koska Tuulan kaikki kurssit olivat suunnattu joko Sibelius-Akatemian opiskelijoille, yrityksille tai muille suljetuille yhteisöille, hakeuduin toisen Alexander-tekniikan opettajan vetämälle viikonloppukurssille. Sain tuolla Soile Lahdenperän vetämällä kurssilla voimakkaan kokemuksen siitä, kuinka kehoni vapautui opettajan ohjauksessa: minusta tuntui kuin oman kehoni rajat olisivat hävinneet tila-avaruuteen...

Oivalsin tässä tilanteessa, missä kehoni lihaksisto vapautui ennenkokemattomalla tavalla, kuinka "minä" tai kokemus "minusta" näytti liittyvän hyvin läheisesti siihen, kuinka olin jännittänyt kehoni lihaksistoa ja luoneeksi tunteen, jonka identisoin "minäksi". Koin kuinka tuo tuttu kehollinen kokemus tuntui kuin häviävän ympäröivään tila-avaruuteen ja tunsin itseni tuon tila-avaruuden kaltaiseksi "täysin avoimeksi tilaksi". Se tuntui samalla sekä 1) vapauttavalta, että 2) pelottavalta, koska kontrasti siihen, miten olin tähän asti kokenut itseni olevan oli VALTAVA. Koin, että tämä kokemus tavallaan kyseenalaisti sen, kuka tai mitä "minä" olin määritellyt aiemmin olevani. Tämä kokemus oli sangen pelottava, mutta kokemani valtavan vapauden tunteen ja siihen liittyneen "keveyden" takia minä tiesin heti sydämessäni, että halusin ehdottomasti opiskella Alexander-tekniikkaa lisää tulevaisuudessa!

Aloin käymään säännöllisesti Alexander-tekniikan yksityistunneilla, sekä osallistuin seuraavana kesänä viikon kestäneelle kesäkurssille englantilaisen Dick Gilbertin kanssa. Tämä kaikki vahvisti tiedon siitä, että kaikesta vuosia kestäneestä kehon, mielen ja liikkeen opiskeluun liittyneestä taustastani huolimatta olin tilanteessa, jossa oma keho-mielen toiminnan ymmärtäminen oli sangen pinnallista, kun vertasin sitä omiin Alexander-opettajiini. 

Oma supersuosittujen joogakurssien vetämisen myötä kasvanut egoni ei luonnollisestikaan pitänyt tästä tilanteesta, mutta sen myöntäminen johti minut vähitellen, mutta vääjäämättä siihen pisteeseen, että päätin lopettaa työni jooga- ja Pilates-ohjaajana 2004 ja lähdin opiskelemaan Alexander-tekniikan opettajaksi Lontooseen 2006. Toisin sanoen 1) kiinnostus ymmärtää ihmisen keho-mielen toimintaa entistä syvemmällä tasolla ja 2) auttaa sitä kautta myös kanssaihmisiä samassa asiassa oli lopulta suurempi kuin egoni, sekä mikään muu elämässäni kohtaamani käytännön tason haaste. Näin minusta tuli Alexander-tekniikan opettaja!  :-)

Terveisin, Turo

Kirjoitin vuosi sitten blogiartikkelin "Unelmieni jakkara". Tuo kehoystävällistä istumista ja erästä siihen sopivaa istuinta käsitellyt blogiartikkeli on edelleen yksi blogini pidetyimpiä kirjoituksiani. En usko, että se olisi merkki siitä, että istuminen varsinaisesti kiinnostaisi ketään, vaan että se on aktiviteetti, joka yhdistää meitä kaikkia. Useimmat meistä kokevat sen joko "haasteeksi" tai "ongelmaksi" kehomme hyvinvoinnin kannalta. Monet meistä ajattelevat, että "Istuminen ei tee hyvää selälle", "Minulla on huono työtuoli", "Minä istun liian pitkiä aikoja kerrallaan" ja "Minä en osaa istua kunnolla."

Kaikki nämä ajatukset ovat luonnollisesti totta, tai ainakin ne tulevat todeksi tai toden tuntuisiksi, kun ajattelemme noita ajatuksia uudestaan ja uudestaan omassa mielessämme! Totuus saattaa olla siis jotain ihan muuta, kuin omat ajatuksemme, joista me pidämme kiinni ja joita me pidämme totuutena. En ole kuitenkaan vielä kohdannut yhtään harhakäsitystä, jota Alexander-tekniikka, Itsetutkimus tai Elämä ei olisi osoittanut harhakäsitykseksi...

Näin kävi myös sen harhaluuloni suhteen, että olisin löytänyt vuosi sitten Internetin kautta Fiskarsista "täydellisen kolmijalkaisen jakkaran". Jouduin nimittäin myöntämään viime viikolla käsityöläismarkkinoilla käydessäni, että olin ollut väärässä. Onni onnettomuudessa oli se, että olen harjoittanut tietoista väärässä olemisen taitoa jo yli 20 vuotta ja olin siten "onnellisesti väärässä", sekä myös "onnesta vääränä", kun tulin löytäneeksi muotoilija-puuseppä Arto Halmetojan markkinaputiikista Minimi-jakkaran. Nimesin tämän jakkaran muutaman minuutin tutkimisen jälkeen olevan "Unelmieni jakkara 2.0". Tässä kohtaa olisin voinut ihan hyvin kyllä huutaa toisella puolella jokea pidettyjen Keskiaikaismarkkinoiden hengessä, että "Unelmieni jakkara on kuollut, eläköön Unelmieni jakkara!"

Todellakin, jakkaran Minimi-nimestä huolimatta tämä satulatuolityyppinen puinen jakkara on Maksimi, mitä tulee 1) istumamukavuuteen, 2) ulkonäköön, 3) puusepäntyön laatuun, sekä 4) edullisen hankintahinnan suhteen. Tämä Unelmieni jakkara 2.0 maksaa jakkaran korkeudesta ja materiaalista riippuen (koivu, tervaleppä, jalava, saarni ja tammi) vain 165-225 euroa, siinä missä Fiskarsista ostamani Unelmieni jakkara 1.0 maksoi peräti 280-320 euroa.

Syy, minkä takia suosittelen sinua ostamaan Arto Halmetojan Minimi-jakkaran liittyy siihen, että tämä Unelmieni jakkara 2.0 on muotoilultaan paremmin anatomiaamme vastaava kuin Unelmieni jakkara 1.0. Minimi-jakkaran istuimen muoto on nimittäin 1) merkittävästi kapeampi, 2) sisäänpäin kaareva ja 3) reiden yläosien sisäpintaa vasten tuleva istuinosan reuna on pyöristetty kunnolla, jonka ansiosta 4) tuoli myötäilee istujan lantion ja reiden muotoja. Tämän ansiosta Minimi-jakkara ei aiheuta tarpeetonta painetta tai rajoitetta alaraajojen verenkierron kannalta. Tämä on erityisen tärkeä asia, jos aiot istua tällä jakkaralla pidempään, ja miksipä et niin tekisi, sillä tällä jakkaralla on ilo istua! Tosin, istumistakin suurempi ilo on silti ihan vain katsella tätä Minimi-jakkaraa, sillä Arto Halmetojan muotoilun ja puusepäntaitojen kädenjälki on suorastaan silmiä hivelevää!

Terveisin, Turo

PS. Kannattaa lukea myös aiemmin julkaisemani blogiartikkelit Unelmieni jakkara ja Hyppää satulaan! Löydät niistä lisää tietoa istumisesta, selän kannalta optimaalista istuma-asentoa havainnollistavan kuvan, sekä näkemyksiäni tavallisista työtuoleista. Jos aiot ostaa Minimi-jakkaran on tärkeää, että valitset itsellesi oikean korkuisen jakkaran, jotta reisiluun ja ylävartalon kulman on määrä asettua 120-130 asteen tienoille.Tämä kulma löytyy varsin hyvin, jos 150-160 cm henkilö valitsee 45-50 cm jakkaran, 160-170 cm henkilö 50-55 cm jakkaran, 170-180 cm henkilö 55-60 cm jakkaran ja 180-190 cm henkilö 60-70 cm jakkaran. Jos sinulla on kuitenkin lyhyet jalat ja pitkä selkä valitse matalampi jakkara, ja vastaavasti jos jalkasi taasen ovat pitkät ja selkäsi lyhyt valitse korkeampi jakkara kuin edellä listasin. Jos asut Turussa tai lähiseudulla niin toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Minimi-jakkaran "sovitukseen" luokseni.