Rakastan luontoa ja sen takia katselen päivittäin metsää kotini ympärillä Mäntymäessä. Metsä inspiroi minua jopa etäältä, kotini ikkunan takaa, mutta minulla on tarve hakeutua metsän siimekseen myös kävely- tai juoksulenkille. Aika ajoin vietän metsässä myös pidempiä aikoja, sillä tein hiljan reilut kolme viikkoa kestäneen pyöräretken Pohjois-Suomessa ja Norjassa. En kokenut sen parasta antia olevan 1600 kilometrin polkemisen myötä kohonnut ruumiinkunto, vaan päivittäin 12-16 tuntia metsissä ja tuntureilla, sekä jokien, järvien ja Jäämeren rannalla viettämäni aika. 

Mikä metsässä ja luonnossa minua kiehtoo? Miksi hakeudun sinne uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä saatan kastella vaatteeni rankkasateessa polkiessani läpimäräksi ja väristä sen seurauksena tuntikausia kylmästä kuin haavan lehti tuulessa? Tai vietän unettoman yön myrskyssä, kun norjalaisen tunturin rinteeseen laittamani telttani ultraohuet nylonkankaat pitävät sellaista meteliä, että on mahdotonta nukkua silmäystäkään edes korvatulpat korvissa? Mikä saa minut polkemaan jyrkkien mäkien yli kulkevaa tietä kävelyvauhdilla, kun voisin pyrkiä tehokkuuteen ja todeta, että autolla pääsisi eteenpäin paljon helpommin kuin polkupyörällä? Mikä vie minut takaisin metsään näiden koettelemusten jälkeen, vaikka moni muu ihminen jäisi ne koettuaan mieluummin oman kodin tarjoamaan suojaan ja lämpimään?

Uskon, että vastaus löytyy siitä tasapainosta ja täydellisyydestä, jonka metsässä joka kerta löydän kun pysähdyn ja katson metsää, joka on, kasvaa ja kukoistaa, vaikka kasvuolosuhteet eivät aina ole optimaaliset kaikille puille tai kasveille. Puut ja kasvit eivät valita, ne ovat ja keskittyvät olennaiseen eli antamaan oman fyysisen olemuksensa kautta ilmaisun sille elämänenergialle, joka erottaa ne vierelleen kuolleista lajitovereistaan. Toisin sanoen, ne eivät luo minkäänlaisia "uhritarinoita" siitä, kuinka joku toinen puu tai kasvi tuli eteen ja esti siten kasvun ja eteenpäin etenemisen. Ei, ne kohtaavat tilanteen kuin tilanteen ilman menneisyydestä mukana kannettuja tarinoita ja juuri siksi ah-niin-tarkoituksenmukaisesti ja mahdollisimman vähän energiaa käyttäen kuin mahdollista!

Metsässä oleminen muistuttaa minua siitä täysin rajattomasta tilasta sisälläni, joka On ja antaa, ilman mitään henkilökohtaisia ehtoja, tilan kaikelle sille ilmetä, mikä ilmenee. Myös kaikille niille ajatuksille, tunteille, mielikuville, muistoille ja suunnitelmille, joita rajallinen ihmismieleni joskus tuntuu olevan "liian täynnä". Puiden ja kasvien katveeseen pysähtyessä tuokin uskomus osoittautuu lopulta olevan vain ajatus, joka ei ole totta ja joka kulkee mieleni läpi kuin taivaan poikki kulkevan pilvi, joka ilmestyy esille ei-mistään ja katoaa ennemmin tai myöhemmin ei-mihinkään. Jääkö näistä pilvistä tai pilvirykelmistä mitään jälkeä mielen taivaalle? Ei jää, jos annamme ajatusten tulla ja mennä vapaasti, emmekä "tartu" niihin uskomalla niiden sisältöä ja ylläpitämällä tuota uskoamme mentaalisen ponnistelun kautta, sillä sitähän "uskominen" pohjimmiltaan on...

Kyllä, metsässä esille kumpuavassa luonnollisessa älykkyydessä kaikki mielessäni kuviteltu ja "todeksi" uskottu osoittautuu vain kyseenalaistamatta jääneeksi ajatukseksi ja siten jäljelle jää vain se, mikä On ennen kuin mieleni on ehtinyt luomaan mitään tulkintaa, käsitystä tai uskomusta todellisuudesta. Tuolla hetkellä minä vain Olen, eikä minun tarvitse silloin tehdä mitään ollakseni "jonkinlainen" eli "joku muu" tai "jotain muuta" kuin luonnollisesti Olen, juuri tässä ja nyt!

Miten on sinun laitasi, koetko sinä, että joku muu asia tässä maailmassa voisi olla kiehtovampaa ja nautittavampaa kuin kokea tämä Olemisen ihme? Jos et tiedä vastausta, suosittelen sinulle, että menet metsään etsimään sitä ja jos sieltä takaisin tullessa vielä koet jonkun keho-mieleesi liittyvän asian vaivaavan niin ota yhteyttä ja kysy, miten voin auttaa sinua Alexander-tekniikan avulla.

Terveisin, Turo

Tapasin taannoin erään juoksijan Paavo Nurmi -stadionilla, jolle kerroin siitä, kuinka Alexander-tekniikan yksityistunnit voisivat auttaa häntä parantamaan hänen juoksutekniikkaansa. En tiedä, puhuinko aiheesta niin innostuneesti, että aloin kuulostamaan jonkinlaiselta "matkasaarnaajalta", koska hän kysyi minulta jossain vaiheessa keskusteluamme, että "Onko tässä jotain uskonnollista?" Naurahdin ja vastasin itseironisesti, että "Ei. Miksi kysyit? Muistuttiko tämä ei-suomalainen tapani lähestyä vierasta ihmistä siitä, kuinka Jehovan todistajat tulevat ja tarjoavat meille juttuseuraa?" Hän naurahti tälle vitsilleni, rentoutui ja totesi, että "Ei, mutta pitäähän tällaiset asiat tarkistaa."

Myöhemmin kotona tajusin, että täysin totuudenmukainen vastaus tuohon kysymykseen "Onko tässä jotain uskonnollista?" olisi ollut, että "Kyllä on, sillä minä olen kokenut omakohtaisesti Alexander-tekniikan voiman sen suhteen, kuinka se voi auttaa meidän keho-mieltämme voimaan hyvin, ja siksi minä uskon, että se voisi auttaa sinuakin."

Toisaalta, olen opiskellut viimeisen 7-8 kuukauden aikana noin 400 tuntia The Work -menetelmää ja oivaltanut, kuinka KAIKKI ihmisten välinen kommunikointi ja kanssakäyminen on "uskonnollista." Tarkoitan tällä sitä, että me puhumme toisillemme ja kuuntelemme toisiamme AINA siltä pohjalta, mitä me 1) uskomme tai 2) emme usko olevan "totta".

Tämä on samanaikaisesti sekä henkilökohtainen, että kollektiivinen uskonlahkomme, johon ei tarvita Jeesusta, Muhammadia, Shivaa tai Buddhaa. Ei, siihen rooliin riittää "minä", joka uskoo olevansa "jotain", "joku" tai "jonkinlainen". Tämä omaa olemistamme rajoittava universaali uskonto ja sen 1. opinkappale "Minä" ja 2. opinkappele "Minä olen..." johtavat meidät vääjäämättä tilanteeseen, jossa meidän valtavaan verbaalis-visuaaliseen luovuuteen kykenevä mielemme tarjoaa meille kymmeniä, satoja, tuhansia määreitä/määritelmiä, jotka vastaavat kysymyksiin "Mitä?", "Mikä? ja "Millainen?"

Miten sinä määrittelet itsesi? Positiivisesti, neutraalisti, vai negatiivisesti? Onko sinulla esim. tapana ajatella tai sanoa ääneen, että "Minä olen niin jäykkä" tai "Minä olen ollut jäykkä jo lapsesta asti", kuten jotkut Alexander-tunneilleni tulevat ihmiset tekevät? Jokainen meistä lienee tajunnut sen, että "Minä olen..." -lauseen täydentäminen erilaisilla "negatiivisilla määreillä" tuottaa "negatiivisia kokemuksia"? Niin, onko sinulla tapana toistaa tuollaisia negatiivisia ajatuksia mielessäsi siitä huolimatta, että se ei tee hyvää sinun yleiselle hyvinvoinnillesi? 

Jos teet, niin tiedä, että olet tervetullut Alexander-tunneille, jotka tarjoavat sinulle mahdollisuuden tutkia mahdollisuutta vapautua ajatuksista, käsityksistä ja uskomuksista, jotka rajoittavat omaa vapauttasi ja sitä kautta kehoasi, liikkumistasi ja hyvinvointiasi. Mikä parasta: sinun ei oikeastaan tarvitse "tehdä" mitään vapautuaksesi, sillä kyse on pohjimmiltaan "ei-tekemisestä". Tämä "ei-tekemiseen liittyvä ei-teko", jota me Alexander-opettajat kutsumme inhiboinniksi vapauttaa meidät niistä rajoitteista, jotka olemme luoneet oman ajattelumme kautta ja siten keho-mielemme vapautuu toimimaan entistä luonnollisemmalla ja tasapainoisemmalla tavalla.

Tervetuloa kokemaan tämä kanssani Alexander-tunneilla!

Terveisin, Turo

Kirjoitin vuosi sitten blogiartikkelin "Unelmieni jakkara". Tuo kehoystävällistä istumista ja erästä siihen sopivaa istuinta käsitellyt blogiartikkeli on edelleen yksi blogini pidetyimpiä kirjoituksiani. En usko, että se olisi merkki siitä, että istuminen varsinaisesti kiinnostaisi ketään, vaan että se on aktiviteetti, joka yhdistää meitä kaikkia. Useimmat meistä kokevat sen joko "haasteeksi" tai "ongelmaksi" kehomme hyvinvoinnin kannalta. Monet meistä ajattelevat, että "Istuminen ei tee hyvää selälle", "Minulla on huono työtuoli", "Minä istun liian pitkiä aikoja kerrallaan" ja "Minä en osaa istua kunnolla."

Kaikki nämä ajatukset ovat luonnollisesti totta, tai ainakin ne tulevat todeksi tai toden tuntuisiksi, kun ajattelemme noita ajatuksia uudestaan ja uudestaan omassa mielessämme! Totuus saattaa olla siis jotain ihan muuta, kuin omat ajatuksemme, joista me pidämme kiinni ja joita me pidämme totuutena. En ole kuitenkaan vielä kohdannut yhtään harhakäsitystä, jota Alexander-tekniikka, Itsetutkimus tai Elämä ei olisi osoittanut harhakäsitykseksi...

Näin kävi myös sen harhaluuloni suhteen, että olisin löytänyt vuosi sitten Internetin kautta Fiskarsista "täydellisen kolmijalkaisen jakkaran". Jouduin nimittäin myöntämään viime viikolla käsityöläismarkkinoilla käydessäni, että olin ollut väärässä. Onni onnettomuudessa oli se, että olen harjoittanut tietoista väärässä olemisen taitoa jo yli 20 vuotta ja olin siten "onnellisesti väärässä", sekä myös "onnesta vääränä", kun tulin löytäneeksi muotoilija-puuseppä Arto Halmetojan markkinaputiikista Minimi-jakkaran. Nimesin tämän jakkaran muutaman minuutin tutkimisen jälkeen olevan "Unelmieni jakkara 2.0". Tässä kohtaa olisin voinut ihan hyvin kyllä huutaa toisella puolella jokea pidettyjen Keskiaikaismarkkinoiden hengessä, että "Unelmieni jakkara on kuollut, eläköön Unelmieni jakkara!"

Todellakin, jakkaran Minimi-nimestä huolimatta tämä satulatuolityyppinen puinen jakkara on Maksimi, mitä tulee 1) istumamukavuuteen, 2) ulkonäköön, 3) puusepäntyön laatuun, sekä 4) edullisen hankintahinnan suhteen. Tämä Unelmieni jakkara 2.0 maksaa jakkaran korkeudesta ja materiaalista riippuen (koivu, tervaleppä, jalava, saarni ja tammi) vain 165-225 euroa, siinä missä Fiskarsista ostamani Unelmieni jakkara 1.0 maksoi peräti 280-320 euroa.

Syy, minkä takia suosittelen sinua ostamaan Arto Halmetojan Minimi-jakkaran liittyy siihen, että tämä Unelmieni jakkara 2.0 on muotoilultaan paremmin anatomiaamme vastaava kuin Unelmieni jakkara 1.0. Minimi-jakkaran istuimen muoto on nimittäin 1) merkittävästi kapeampi, 2) sisäänpäin kaareva ja 3) reiden yläosien sisäpintaa vasten tuleva istuinosan reuna on pyöristetty kunnolla, jonka ansiosta 4) tuoli myötäilee istujan lantion ja reiden muotoja. Tämän ansiosta Minimi-jakkara ei aiheuta tarpeetonta painetta tai rajoitetta alaraajojen verenkierron kannalta. Tämä on erityisen tärkeä asia, jos aiot istua tällä jakkaralla pidempään, ja miksipä et niin tekisi, sillä tällä jakkaralla on ilo istua! Tosin, istumistakin suurempi ilo on silti ihan vain katsella tätä Minimi-jakkaraa, sillä Arto Halmetojan muotoilun ja puusepäntaitojen kädenjälki on suorastaan silmiä hivelevää!

Terveisin, Turo

PS. Kannattaa lukea myös aiemmin julkaisemani blogiartikkelit Unelmieni jakkara ja Hyppää satulaan! Löydät niistä lisää tietoa istumisesta, selän kannalta optimaalista istuma-asentoa havainnollistavan kuvan, sekä näkemyksiäni tavallisista työtuoleista. Jos aiot ostaa Minimi-jakkaran on tärkeää, että valitset itsellesi oikean korkuisen jakkaran, jotta reisiluun ja ylävartalon kulman on määrä asettua 120-130 asteen tienoille.Tämä kulma löytyy varsin hyvin, jos 150-160 cm henkilö valitsee 45-50 cm jakkaran, 160-170 cm henkilö 50-55 cm jakkaran, 170-180 cm henkilö 55-60 cm jakkaran ja 180-190 cm henkilö 60-70 cm jakkaran. Jos sinulla on kuitenkin lyhyet jalat ja pitkä selkä valitse matalampi jakkara, ja vastaavasti jos jalkasi taasen ovat pitkät ja selkäsi lyhyt valitse korkeampi jakkara kuin edellä listasin. Jos asut Turussa tai lähiseudulla niin toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Minimi-jakkaran "sovitukseen" luokseni.