Olen kirjoittanut tätä blogiani kahden ja puolen vuoden ja viitannut usein "luonnollisuuteen", sekä puhunut suuntautumisesta kohti "luonnollista tilaa". Tajusin kuitenkin hiljan, että olen ottanut itsestäänselvyytenä sen, että te lukijani olette ymmärtäneet, mitä olen noilla termeillä tarkoittanut. Tästä syystä päätin kirjoittaa aiheesta ja antaa sinun sen jälkeen arvioida itseksesi niiden toimintatapojen, sekä lajien, tekniikoiden ja menetelmien luonnollisuutta, joiden avulla olet pyrkinyt tukemaan keho-mielesi terveyttä ja tasapainoa. On siis aika tutkia luonnollisuutta ja nähdä, että sen koodi on lopulta hyvin yksinkertainen, sillä kuinka mikään monimutkainen voisi koskaan kuvata luonnollista?

Sanana luonnollisuus ja luonnonmukaisuus viittaa "ei-keinotekoiseen". Luonnollinen tila on siten eräänlainen "alkutila", jossa me olemme ennen kuin me "teemme" jotain "keinotekoista", joka vie meidät ulos tuosta luonnollisesta tilastamme. Näin ollen, luonnollista tilaa ei voi siten saavuttaa tai ylläpitää minkäänlaisen mentaalisen tai fyysisen ponnistelun kautta, vaan se tulee esille spontaanisti, ilman mitään ponnistelua, siis ei-tekemisen eli tekemättä jättämisen kautta. Me Alexander-tekniikan opettajat kutsumme tätä tietoista ei-tekoa inhibitioksi, joka on samalla keskeisin asia opetuksessamme.

Tosin sanoen, luonnollisuus ja luonnollisen tilamme löytyminen ei voi olla minkäänlaisen mentaalisen tai fyysisen manipuloinnin tulosta. Se ei ole kontrolloitavissa oleva teko, työ tai tehtävä, jonka voisi hoitaa kuntoon samalla tavalla kuin me voimme vaikkapa tiskata likaiset tiskit tai siivota kotimme puhtaaksi. Koska luonnollisuus ei ole tehtävä asia, se ei ole sidoksissa tuon tehtävän eri vaiheisiin eli ajassa tapahtuvaan liikkeeseen pisteestä A pisteeseen Ö. Tämän takia voimme sanoa, että luonnollisuus on myös avoimuuden eli rajattomuuden, sekä ajattomuuden löytämistä ja sitä kautta se on aina tarjolla tässä ja nyt. Luonnollinen tila voi kuitenkin löytyä vain pysähtymällä ja sen näkemällä, mutta tämä pysähtyminen johon viittaan ei suinkaan tarkoita sitä, että luonnollisen tilan löytyminen vaatisi patsaan tavoin paikallaan jököttämistä. Ei, se voi tulla löydetyksi vaikkapa jyrkän mäen päälle juostessa, sydämen luonnollisen villisti hakatessa.

Kuten olet saattanut jo tajuta, jotakuinkin kaikki meille tarjottavat esim. stressinhallinnassa ja niska- ja selkäkipujen hoidossa käytetyt mentaaliset tai fyysiset harjoitukset, menetelmät ja tekniikat perustuvat jonkinlaiseen manipulointiin, itsekuriin ja kontrollointiin, vaikkapa sen kivun kokemisen suhteen, mikä ilmenee juuri tällä hetkellä. Näiden menetelmien perusta on "tukahduttamisessa" eli negatiivisessa asenteessa. Toisin sanoen siinä, että me emme kokisi jotain, jonka me kuitenkin koemme juuri nyt!

Näin ollen ne eivät ole ns. luonnollisia tekniikoita ja eivät voi siten oikeasti auttaa meitä löytämään sitä luonnollista tilaa, joka sallii kaiken ja johon oikea terveys, tasapaino ja hyvinvointi perustuu. Tämän takia suosittelen tutustumaan sinun luonnollisuuttasi tukevaan Alexander-tekniikkaan, joka auttaa sinua 1) tulemaan tietoiseksi ja sen jälkeen 2) luopumaan tietoisen ei-tekemisen kautta niistä mentaalis-fyysisistä teoista, jotka ovat vieneet sinut pois luonnollisesta tilastasi, joka on lähempänä, sekä nopeammin ja helpommin löydettävissä kuin uskotkaan... 

Terveisin, Turo

Kukaan kuntokeskuksissa liikuntaa harrastava ihminen ei ole voinut välttyä viime vuosien aikana kuulemasta termiä "funktionaalinen harjoittelu". Tuosta tieteellisen ja siksi niin "vakuuttavan" kuuloisesta termistä on tullut kuntokeskusten ryhmätuntien ohjaajien ja personal trainerien huulilta tipahtava taikasana. Sen on määrä herättää mielikuva siitä, että tarjolla on jotain "uutta" "ihmeellistä" ja "kokonaisvaltaista". Kyllä, kaikkeen nopeasti kyllästyvä ihmismieli kaipaa aina jotain uutta "nostetta" tunnetasolla, aivan kuten meille H.C. Andersenin Keisarin uudet vaatteet -sadussa osuvasti kuvattiin...

Pakko sanoa, että jos meille myytävään liikuntatuotteeseen liittyvät sanat asetellaan näin vakuuttavaan tyyliin: "Toiminnallisessa eli funktionaalisessa harjoittelussa ei keskitytä harjoittamaan vain yhtä erillistä lihasta, vaan siinä harjoitellaan kokonaisia liikkeitä. Tavoitteena on tasapaino ja koko kehon parempi hallinta, josta on hyötyä arkielämässäkin." niin en yhtään ihmettele sitä, että se vetää ihmisiä puoleensa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että Alexander-tekniikka on tarjonnut paljon kokonaisvaltaisempaa hyötyä meille jo 120 vuoden ajan kuin mitä tällaiset trendituotteet pystyvät tuottamaan lyhyen elinkaarensa aikana! Jos ne ylipäätään pystyvät tuottamaan mitään merkittävää hyötyä, saati sitten kokonaisvaltaista hyötyä?

Vaikka "funktionaalisuus" on ehdottomasti Alexander-tekniikkaa niin en kuitenkaan halua kutsua sitä "funktionaaliseksi harjoitteluksi" ja "alentaa" sitä jonkinlaisen "kehollisen harjoittelun" tasolle. Ei, Alexander-tekniikka ei ole mikään kehonhuolto- tai hengitysharjoitus, eikä se ole mitään "ryhtikoulutusta" tai "kehonhallintaa", kuten moni ihminen edelleen luulee, vaikka menetelmää on opetettu Suomessa yli 30 vuotta. Kyseessä on australialaisen F.M. Alexanderin jo 1800-luvulla luoma menetelmä, jonka kautta me tutkimme sitä, kuinka keho-mielemme toimii kokonaisuutena, sekä kuinka se vaikuttaa omaan toimintakykyymme, tasapainoon ja terveyteen.

Tämä tapahtuu tutkimalla arkipäiväisten aktiviteettien kuten seisomisen, kävelyn, kumartumisen, istumisen tai tuolilta ylös nousemisen kautta sitä, mitä ja kuinka me ajattelemme tai emme ajattele noissa aktiviteeteissa, joita teemme päivittäin. Tämä kehoomme ja liikkumiseen liittyvien ajatusten, eli "mielen liikkeiden" tutkiminen tukee sitä, että liikkumisestamme voi tulla helppoa ja kevyttä. Toisin sanoen, mielen liikkeiden heijastamista kehon liikkeistä tulee tietoisempia ja tarkoituksenmukaisempia, jota kautta koemme Alexander-tekniikasta olevan "hyötyä arkielämässäkin".

Niin, onko kenellekään tullut mieleen pohtia sitä, voiko "funktionaalinen harjoittelu" tarjota oikeata hyötyä arkielämässä, kuten tuon tyyppistä harjoittelua tarjoavat tahot lupaavat? Kuinka he voivat ylipäätään luvata, että joku oheisten kuvien kaltaiset roikkumiset tangosta oudossa asennossa osittain pallon päällä tai yhden jalan varassa tapahtuva tasapainoilu ja kahvakuulan kanssa temppuilu voisi auttaa sinua liikkumaan tasapainoisesti arkisten askareidesi keskellä? Miten moisista turhia lihasjännityksiä luovista tempuista voi olla oikeasti hyötyä pystyasennosta käsin tapahtuvan arkisen liikkumisen kannalta? 

Eikö olisi paljon loogisempaa, että sinä jättäisit tuollaiset korkean loukkaantumisriskin sisältävät temput väliin ja tulisit sen sijaan Alexander-tekniikan yksityistunneille? Me voisimme tehdä aluksi vaikkapa videoanalyysin siitä, kuinka sinä seisot, kävelet, istut tuolille, istut tuolilla, nouset ylös seisomaan, nostat jonkun esineen lattialta tai laitat sen ylös hyllylle. Etkö sinä haluaisi kuulla näkemykseni siitä, miten luonnollisesti sinä annat kehon painon siirtyä, mitä teet lihastasolla ja miten annat niveliesi toimia? Tämä kaikki määrittelee liikkumisen laadun ja vaikuttaa merkittävästi siihen, koetko kipua koko ajan, vai "vain" jossain tietyissä liikkeissä.

Eikö tämänkaltainen tilannekartoitus antaisi sinulle paljon paremman kuvan siitä, missä sinun liikkumiseen liittyvät haasteesi ovat ja joista sinä et ole ollut tähän asti tietoinen? Eikö sinun olisi hyödyllistä nähdä omin silmin kuinka se, mitä kuvittelet tekeväsi liikkuessa ei vastaa välttämättä todellisuutta? Kyllä, tämä "kehollisten aistikokemusten vääristymiseen" liittyvä ilmiö (engl. faulty sensory appreciation) tulee monelle ihmiselle täytenä yllätyksenä, mutta samalla se auttaa heitä ymmärtämään, minkä takia he mahdollisesti kokevat kipua liikkuessa. Kivulle löytyy näin "syy" ja siten matka kohti kivuttomuutta voi alkaa, jossa Alexander-tekniikka on osoittautunut olevan täysin vertaansa vailla oleva menetelmä, kuten englantilainen tutkimus osoitti.

Eikö sinun kannattaisi siis säästää aikaasi ja mennä suoraan asiaan, eikä tehdä jotain sirkustemppumaisia harjoitteita siinä toivossa, että ne auttaisivat sinua omassa arjessasi, kuten sinulle on luvattu? Kyllä, nämä trendikkäät harjoitukset perustuvat ihan samaan lupaukseen kuin pillereiden syönti: Kun nielaiset tämän, se parantaa sinut! Oletko siis valmis sanomaan "ei" noille epämääräisille lupauksille, tulemaan Alexander-tekniikan yksityistunneille ja löytämään siten - ihan oikeasti - tien nykyistä parempaan toimintakykyyn, tasapainoon ja terveyteen?

Terveisin, Turo

Olin eilen kävelyllä läheisessä Turun urheilupuistossa. Pysähdyin siellä sijaitsevan Paavo Nurmi -stadionin katsomoon seuraamaan, kuinka eräs mies juoksi sarjan 400 metrin vetoja. En pyrkinyt etsimään hänen juoksustaan mitään "vikaa", mutta Alexander-tekniikan opettajana ja satunnaisena "juoksentelijana" en voinut olla huomaamatta heti, kuinka hänen ajattelunsa aiheutti monia ongelmia etenemiseen juoksuradalla...

Tämä näkyi ennenkaikkea siinä, että juoksu ei rullannut sulavasti eteenpäin. Juoksijan keho näytti eteenpäin menemisen sijasta hetkittäin kuin "jämähtävän paikoilleen" ilmaan ja "tipahtavan" sen jälkeen alaspäin kohti maata. Tämä liittyi erityisesti liian pitkään askelpituuteen ja hitaaseen askelrytmiin, sekä nivelien turhaan jäykistämiseen juostessa. Tämän vertikaalisuunnassa tapahtuneen "pomppivan" liikkeen takia pää ei liikkunut tasaisesti tila-avaruuden halki, vaan liikkui jopa 10-15 cm alas ja ylös jokaisen askelparin aikana. Koska hänen askeltiheytensä oli arviolta n. 100-120 askelta minuutissa, voimme laskea tämän vertikaalimatkan lisäävän jokaiseen eteenpäin juostuun minuuttiin vähintään 10-12 metriä lisää matkaa, mikä tekee 5 minuutin kilometrivauhdilla juostessa helposti 50-60 metriä lisämatkaa kilometrillä, 250-300 metriä 5 kilometrin matkalla, 500-600 metriä 10 kilometrin matkalla, 1050-1200 metriä puolimaratonilla ja 2100-2400 metriä maratonilla...

Arvelin tämän keski-ikäisen miehen ruumiinrakenteen perusteella, että hän saattaisi olla lyhyen matkojen triathlonisti, ja että hän saattaisi olla kiinnostunut mahdollisuudesta kehittää omaa juoksutekniikkaansa ja parantamaan siten juoksuvauhtiaan helposti 5-8 sekuntia kilometrillä. Sprinttimatkalla tämä tarkoittaa juoksuosuuden (5 km) ajan parantamista 25-40 sekuntia, perusmatkalla juoksuosuudella (10 km) 50-80 sekuntia, puolimatkan juoksuosuudella (21 km) 105-168 sekuntia, eli 1.45--2.48 minuuttia, jonka jokainen meistä ymmärtää olevan merkittävä parannus omaan urheilusuoritukseen!

Ollen hyvin tietoinen siitä, että Alexander-tekniikan vaikutus ei luonnollisestikaan rajoittuisi vain tämän miehen juoksutekniikkaan, vaan siihen, kuinka paljon paremmin hän tulisi suoriutumaan myös uinti- ja pyöräilyosuuksista päätin mennä tämän miehen puheille, kun hän oli lopettanut vetoharjoittelun ja siirtynyt stadionin viheriölle venyttelemään. Sain kuulla tältä 40-45 vuotiaalta mieheltä, että hän ei ollutkaan triathlonisti, kuten olin arvellut, vaan että hän harrasti juoksua ja että hän aikoi osallistua viikkoa myöhemmin Turussa järjestettävään Paavo Nurmi Marathonille. Hän oli hyvin kiinnostunut hänen juoksutekniikkaansa liittyvistä huomioistani ja päädyin puhumaan hänen kanssaan juoksemisesta liki 30 minuuttia.

Kerroin hänelle muun muassa siitä, kuinka olin havainnut hänen pyrkivän pitämään itsensä "ryhdikkäänä" ja "suoraselkäisenä" juostessa vetämällä lapaluitaan taaksepäin. Hän myönsi minulle tuntevansa jännitystä lapojen välisellä alueella. Tuo ajatus ja sitä heijastanut fyysinen teko ei aiheuttanut pelkästään sitä, että 1) lapojen välissä sijaitsevat, sekä hartian, niskan ja kaulan alueella sijaitsevat lihakset jännittyivät ja 2) estivät veren vapaan virtauksen aivoihin ja siitä johtuvan väsymyksentunteen juostessa vaan myös sen, että 3) hänen olkapäänsä tulivat jännittyneeseen ja epäluonnolliseen asentoon, mikä 4) esti rintarangan rotaatioliikkeen, sekä siihen läheisesti liittyvän 5) käsivarsien juoksua koordinoivan liikkeen. Kaikki tämä juoksutapahtumaa häiritsevä tapahtuma oli siis seurausta vain siitä ajatuksesta, että "Minun pitää olla ryhdikäs" ja "Minun pitää pitää selkäni suorassa."

Juoksemisen ei ole siis määrä olla ulkoista juoksemista, vaan sisäistä "ajatuksenjuoksua". Ajattelun ollessa tarkoituksenmukaista, se heijastuu ulospäin tarkoituksenmukaisena juoksutekniikkana, joka ohjaa kehomme eteenpäin maanpinnan ylitse ja ilmojen halki. Ilmeisesti tämän tarinamme tapahtumapaikkaan liittyvä Paavo Nurmi taisi tämän taidon, koska hän sai lempinimen "The Flying Finn"?

Ulkoisella tasolla on tärkeää se, että me löydämme optimaalisen askelpituuden juostessa, mitä kautta jalkojen kosketus maahan voi olla ajallisesti lyhyempi. Jalan/jalkapohjan ei ole tarkoitus "iskeytyä" maahan raskaasti kantapää edellä, vaan "hipaista" sitä kevyesti taaksepäin mennessään. Tämä voi tapahtua vain, jos polvi johtaa alaraajan liikettä, mitä kautta voimme pitää nilkan etuosan rentona ja antaa jalan päkiäosan laskeutua maahan ensimmäisenä. Tämän kontaktin tapahduttua meidän tulee antaa kantapään suuntautua alas- ja taaksepäin, mikä tulee aktivoimaan pohjelihaksen, akillesjänteen ja jalkapohjan refleksijärjestelmän, joka "ponnauttaa" kehomme eteenpäin juostessa, jos muistamme antaa polvinivelen pysyä vapaana turhasta jännityksestä. Haluan korostaa sitä, että meidän ei ole missään nimessä tarkoitus tehdä minkäänlaista "varvastyöntöä", vaan antaa kehomme painon liukua pehmeästi varpaiden nivelien ylitse, vaikka moinen ohje kummittelee edelleen useimpien juoksijoiden mielissä! 

Suurin osa juoksijoista ei ymmärrä näitä luonnollisen juoksemisen periaatteita edes teoriassa, saati sitten käytännössä, mikä näkyy ulospäin siten, että he kiskaisevat alaraajan (lonkan koukistajalihasten avulla) voimakkaasti eteenpäin, mikä vetää alaselän nikamat pois luonnollisesta linjastaan aiheuttaen sen menemisen notkolle. Tämä on teko, joka aiheuttaa monelle juoksijalle alaselkäkipuja. Usein he jännittävät kaikkia alaraajan niveliä, koska keskittyvät niin paljon jalan ja erityisesti kantapään eteenpäin viemiseen. Meidän tulee siis oppia, kuinka pitää nilkat, polvet ja lonkat vapaana, sekä "juosta taaksepäin", jotta voimme päästä tehokkaasti ja kehoystävällisesti eteenpäin juostessa. Tätä kautta me voimme viettää enemmän aikaa ilmassa eteenpäin lentäen, eli juoksumme voi olla ihanan ilmavaa ja nautittavaa. Juuri sitä juoksijoille räätälöimäni Alexander-tunnit pyrkivät opettamaan!  

Terveisin, Turo