Ajatuksenjuoksua: Osa 1/2

Olin eilen kävelyllä läheisessä Turun urheilupuistossa. Pysähdyin siellä sijaitsevan Paavo Nurmi -stadionin katsomoon seuraamaan, kuinka eräs mies juoksi sarjan 400 metrin vetoja. En pyrkinyt etsimään hänen juoksustaan mitään "vikaa", mutta Alexander-tekniikan opettajana ja satunnaisena "juoksentelijana" en voinut olla huomaamatta heti, kuinka hänen ajattelunsa aiheutti monia ongelmia etenemiseen juoksuradalla...

Tämä näkyi ennenkaikkea siinä, että juoksu ei rullannut sulavasti eteenpäin. Juoksijan keho näytti eteenpäin menemisen sijasta hetkittäin kuin "jämähtävän paikoilleen" ilmaan ja "tipahtavan" sen jälkeen alaspäin kohti maata. Tämä liittyi erityisesti liian pitkään askelpituuteen ja hitaaseen askelrytmiin, sekä nivelien turhaan jäykistämiseen juostessa. Tämän vertikaalisuunnassa tapahtuneen "pomppivan" liikkeen takia pää ei liikkunut tasaisesti tila-avaruuden halki, vaan liikkui jopa 10-15 cm alas ja ylös jokaisen askelparin aikana. Koska hänen askeltiheytensä oli arviolta n. 100-120 askelta minuutissa, voimme laskea tämän vertikaalimatkan lisäävän jokaiseen eteenpäin juostuun minuuttiin vähintään 10-12 metriä lisää matkaa, mikä tekee 5 minuutin kilometrivauhdilla juostessa helposti 50-60 metriä lisämatkaa kilometrillä, 250-300 metriä 5 kilometrin matkalla, 500-600 metriä 10 kilometrin matkalla, 1050-1200 metriä puolimaratonilla ja 2100-2400 metriä maratonilla...

Arvelin tämän keski-ikäisen miehen ruumiinrakenteen perusteella, että hän saattaisi olla lyhyen matkojen triathlonisti, ja että hän saattaisi olla kiinnostunut mahdollisuudesta kehittää omaa juoksutekniikkaansa ja parantamaan siten juoksuvauhtiaan helposti 5-8 sekuntia kilometrillä. Sprinttimatkalla tämä tarkoittaa juoksuosuuden (5 km) ajan parantamista 25-40 sekuntia, perusmatkalla juoksuosuudella (10 km) 50-80 sekuntia, puolimatkan juoksuosuudella (21 km) 105-168 sekuntia, eli 1.45--2.48 minuuttia, jonka jokainen meistä ymmärtää olevan merkittävä parannus omaan urheilusuoritukseen!

Ollen hyvin tietoinen siitä, että Alexander-tekniikan vaikutus ei luonnollisestikaan rajoittuisi vain tämän miehen juoksutekniikkaan, vaan siihen, kuinka paljon paremmin hän tulisi suoriutumaan myös uinti- ja pyöräilyosuuksista päätin mennä tämän miehen puheille, kun hän oli lopettanut vetoharjoittelun ja siirtynyt stadionin viheriölle venyttelemään. Sain kuulla tältä 40-45 vuotiaalta mieheltä, että hän ei ollutkaan triathlonisti, kuten olin arvellut, vaan että hän harrasti juoksua ja että hän aikoi osallistua viikkoa myöhemmin Turussa järjestettävään Paavo Nurmi Marathonille. Hän oli hyvin kiinnostunut hänen juoksutekniikkaansa liittyvistä huomioistani ja päädyin puhumaan hänen kanssaan juoksemisesta liki 30 minuuttia.

Kerroin hänelle muun muassa siitä, kuinka olin havainnut hänen pyrkivän pitämään itsensä "ryhdikkäänä" ja "suoraselkäisenä" juostessa vetämällä lapaluitaan taaksepäin. Hän myönsi minulle tuntevansa jännitystä lapojen välisellä alueella. Tuo ajatus ja sitä heijastanut fyysinen teko ei aiheuttanut pelkästään sitä, että 1) lapojen välissä sijaitsevat, sekä hartian, niskan ja kaulan alueella sijaitsevat lihakset jännittyivät ja 2) estivät veren vapaan virtauksen aivoihin ja siitä johtuvan väsymyksentunteen juostessa vaan myös sen, että 3) hänen olkapäänsä tulivat jännittyneeseen ja epäluonnolliseen asentoon, mikä 4) esti rintarangan rotaatioliikkeen, sekä siihen läheisesti liittyvän 5) käsivarsien juoksua koordinoivan liikkeen. Kaikki tämä juoksutapahtumaa häiritsevä tapahtuma oli siis seurausta vain siitä ajatuksesta, että "Minun pitää olla ryhdikäs" ja "Minun pitää pitää selkäni suorassa."

Juoksemisen ei ole siis määrä olla ulkoista juoksemista, vaan sisäistä "ajatuksenjuoksua". Ajattelun ollessa tarkoituksenmukaista, se heijastuu ulospäin tarkoituksenmukaisena juoksutekniikkana, joka ohjaa kehomme eteenpäin maanpinnan ylitse ja ilmojen halki. Ilmeisesti tämän tarinamme tapahtumapaikkaan liittyvä Paavo Nurmi taisi tämän taidon, koska hän sai lempinimen "The Flying Finn"?

Ulkoisella tasolla on tärkeää se, että me löydämme optimaalisen askelpituuden juostessa, mitä kautta jalkojen kosketus maahan voi olla ajallisesti lyhyempi. Jalan/jalkapohjan ei ole tarkoitus "iskeytyä" maahan raskaasti kantapää edellä, vaan "hipaista" sitä kevyesti taaksepäin mennessään. Tämä voi tapahtua vain, jos polvi johtaa alaraajan liikettä, mitä kautta voimme pitää nilkan etuosan rentona ja antaa jalan päkiäosan laskeutua maahan ensimmäisenä. Tämän kontaktin tapahduttua meidän tulee antaa kantapään suuntautua alas- ja taaksepäin, mikä tulee aktivoimaan pohjelihaksen, akillesjänteen ja jalkapohjan refleksijärjestelmän, joka "ponnauttaa" kehomme eteenpäin juostessa, jos muistamme antaa polvinivelen pysyä vapaana turhasta jännityksestä. Haluan korostaa sitä, että meidän ei ole missään nimessä tarkoitus tehdä minkäänlaista "varvastyöntöä", vaan antaa kehomme painon liukua pehmeästi varpaiden nivelien ylitse, vaikka moinen ohje kummittelee edelleen useimpien juoksijoiden mielissä! 

Suurin osa juoksijoista ei ymmärrä näitä luonnollisen juoksemisen periaatteita edes teoriassa, saati sitten käytännössä, mikä näkyy ulospäin siten, että he kiskaisevat alaraajan (lonkan koukistajalihasten avulla) voimakkaasti eteenpäin, mikä vetää alaselän nikamat pois luonnollisesta linjastaan aiheuttaen sen menemisen notkolle. Tämä on teko, joka aiheuttaa monelle juoksijalle alaselkäkipuja. Usein he jännittävät kaikkia alaraajan niveliä, koska keskittyvät niin paljon jalan ja erityisesti kantapään eteenpäin viemiseen. Meidän tulee siis oppia, kuinka pitää nilkat, polvet ja lonkat vapaana, sekä "juosta taaksepäin", jotta voimme päästä tehokkaasti ja kehoystävällisesti eteenpäin juostessa. Tätä kautta me voimme viettää enemmän aikaa ilmassa eteenpäin lentäen, eli juoksumme voi olla ihanan ilmavaa ja nautittavaa. Juuri sitä juoksijoille räätälöimäni Alexander-tunnit pyrkivät opettamaan!  

Terveisin, Turo

Ville Ritola vastaan Paavo Nurmi. Huomaan, kuinka Ritola jännittää niskalihaksiaan ja tulee vetäneeksi päätään "taakse ja alaspäin" tila-avaruudessa aiheuttaen samalla sen, että hänen kehonsa "lysähtää" ja tekee juoksemisesta erittäin raskaan näköistä. Tämä on erittäin yleinen näky suomalaisilla lenkkipoluilla. Kannattaa siis ottaa mieluiten mallia takana juoksevasta Nurmesta! Tosin, tulemalla Alexander-tunneille sinulla on mahdollisuus oppia juoksemaan jopa Nurmeakin paremmin, sillä huomaa, 1) kuinka jännittyneet hänen selkälihaksensa ovat, sekä 2) kuinka lantio on kipannut sangen voimakkaasti eteenpäin ja 3) aiheuttanut alaselän menemisen voimakkaalle notkolle. Tapasin itse kärsiä samanlaisesta kehonkäytöllisestä ongelmasta, joka aiheutti minulle alaselkäkipuja juostessa ennen kuin opettelin Alexander-tekniikan avulla "juoksemaan ajatuksella".