Alexander-tekniikka Turku
  • Tervetuloa!
  • Alexander-tekniikka
    • Miten Alexander-tekniikka liittyy kehonkäyttöön?
    • Kenelle Alexander-tekniikka sopii?
    • Palaute liittyen Alexander-tekniikkaan
  • Yksityistunnit
    • Mitä opit tunnilla?
    • Missä opetan?
    • Mitä maksaa?
    • Palaute yksityistunneista
  • Kurssit
  • Opettaja
  • Media
  • Blogi
  • Ota yhteyttä

Lupa olla

6/3/2017

0 Comments

 
Luokseni tuli eilen oppilas, joka ei ollut käynyt hetkeen aikaan Alexander-tunneilla. Hän istui eteisen jakkaralle ottaakseen kengät pois ja kysyin häneltä, "Mitä sinulle kuuluu?" Hän katsoi minua silmiin, huokaisi ja sanoi, että "Olen ihan poikki." En kysynyt häneltä, miksi hän koki olevansa "poikki", koska tiedän hänen olevan ihminen, joka ei halua välttämättä puhua omaa mieltään painavista asioista.  

Pyysin häntä siirtymään pöydälle puoliselinmakuulle, josta yleensä aloitamme Alexander-tunnit oppilaideni kanssa. Kysyin häneltä näkikö hän pöydän yläpuolelle kattoon kiinnittämäni "huoneentaulun" ja siinä näkyvät kysymykset. Hän sanoi näkevänsä ne. Puhuin hänelle hetken näistä huoneentaulussa olevista kysymyksistä. Erityisesti kysymyksestä, joka viittasi siihen, kuinka meillä ihmisillä on taipumus haluta "jotain muuta" kuin, mitä me koemme. 

Näin tehdessämme me näytämme uskovan, että se kokemus, mitä me haluamme olisi olemassa, vaikka se ei ilmene oman kokemuksemme tasolla tässä hetkessä. Toisin sanoen, sitä mitä me haluamme ei ole olemassa, vaikka me haluamme ajatella, kuvitella, toivoa ja uskoa niin. Voisi sanoa, että me me olemme tässä kognitiiviseen dissonanssiin perustuvassa uskossamme yhtä harhaisia kuin perussuomalaiset ja kokoomuslaiset, jotka näyttävät uskovat, että puolueen heikot kannatusluvut tarkoittavat sitä, että "Todellisuus on rikki" kun he käyttävät vaaleissa vuoronperään slogania "Politiikka on rikki."

Kutsuin oppilaani havaitsemaan myös sen, että meidän ei tarvitse haluta sitä, mikä on, koska se ilmenee jo täydellisesti tässä todellisuudessa. Toki, me voimme yrittää haluta sitä, mutta se ei ole tarpeen ja, toisaalta, se estää meitä kokemasta todellisuutta avoimesti, kaikessa rauhassa ja täysin luonnollisesti sellaisena kuin se on. Kyllä, meidän ei tarvitse siis "hyväksyä" tai "rakastaa" tällä hetkellä ilmenevää todellisuutta, riittää että me emme vastusta sitä sellaisena kuin se ilmenee. 

Sanottuani tämän oppilaalleni, emme puhuneet mitään pitkään aikaan. Istuin pöydän päässä hänen takanaan koskettaen samalla käsilläsi osin hänen päätään ja niskaansa. En tehnyt mitään, istuin vain hiljaa pöydällä puoliselinmakuulla makaavan oppilaani kanssa. Jossain vaiheessa tunsin, kuinka käsieni ja kehoni läpi kulki voimakas tunneaalto. Tunnistin tämän tunteen "suruksi" ja tunsin kuinka silmäni täyttyivät kyynelistä, kurkkuani puristi hieman ja rintakehäni tuntui pakahduttavan tiukalta. Tajusin, että olin ilmeisesti tunnistamassa käsieni kautta sen tunteen, minkä takia oppilaani oli sanonut olevansa "poikki". En tehnyt edelleenkään mitään, säilytin kosketuksen oppilaaseeni ja "annoin luvan" tälle tunnekokemukselle kulkea kehoni lävitse, jonka se teki muutamassa minuutissa.

Jatkoin hiljaa istumista. Havaitsin hetken päästä pientä liikettä oppilaan vatsan alueella. Tunsin hänen korvanlehtiensä liikahtavan sormiani vasten ja näin kuinka hänen silmäkulmansa kohosivat hieman ja poskipäänsä nousivat esille hänen suunsa kääntyessä hymyyn. Samalla kuulin pienen hihityksen äänen, joka kasvoi nopeasti nauruksi ja suorastaan "hepulin" asteelle. Yhdyin tähän oppilaani vapautuneeseen nauruun, jonka keskellä kuulin hänen sanovan, "Ihan uskomatonta!"

Tämän naurukohtauksen laannuttua oppilaani sanoi minulle, että on ollut viime aikoina "murheellinen", joka ei ole hänen "normaali tapansa olla" ja kuinka "raskaalta" se on hänestä tuntunut. Totesin tähän humoristinen pilke silmäkulmassa, että "Joo, se on hemmetin rankkaa hommaa esittää jotain muuta kuin on!" Tämä kommenttini kirvoitti oppilaastani lisää naurua. Oppilaani päätyi Alexander-tunnin lopussa takaisin eteiseeni, tällä kertaa täynnä iloa, voimaa ja kiitollisuutta, jota myös minä koin ja jonka merkiksi halasin häntä ennen kuin hän lähti luotani.

Mitä siis tapahtui tämän tapaamisen aikana? Mitä muuttui, jos mitään ylipäätään muuttui? Minun nähdäkseni ei mitään, paitsi se, että oppilaani ilmeisesti ymmärsi, mistä puhuin hänelle, tunsi kosketukseni kautta minun hyväksyvän läsnäoloni ja sen seurauksena hän antoi itselleen luvan olla ja kokea tunteensa ilman vastustusta ja löysi niiden takaa luonnollisen tilansa eli vapauden. 

Kyllä, juuri tästä aina läsnäolevan vapauden tunnistamisesta ja sen kautta koettavasta "muutoksesta" Alexander-tekniikassa on kyse. Jos siis vastustat todellisuutta, päästä tuosta vastustuksesta irti ja tiedä, että jos koet sen vaikeaksi, voit ottaa yhteyttä ja tulla luokseni, sillä juuri sitä minä opetan luokseni tuleville ihmisille!

Terveisin,
Turo
Picture
Vastustaako tämän virran vesi sitä, mitä se kohtaa matkallaan kohti lampea, järveä tai merta? Ei, se jatkaa virtaamistaan ilman mitään pyrkimystä päästä "jonnekin muualle" ja siten se on "perillä" jo ennen saapumistaan sinne minne se lopulta virtaa. Voitko sinä löytää saman rauhallisen luottamuksen suhteessa siihen kokemusten virtaan, jonka elämässäsi kohtaat?
0 Comments

Päiväni murmelina

24/1/2017

0 Comments

 
Päiväni murmelina (Groundhog Day, 1993) on amerikkalaisen Bill Murrayn tähdittämä elokuva, jossa elämäänsä tyytymätön tv-toimittaja Phil Connors herää joka aamu samaan päivään amerikkalaisessa pikkukaupungissa, jossa hän on televisiouutisryhmänsä kanssa tekemässä juttua kaupungin vuosittaisesta murmelipäivästä.
 
Elokuvan juoni on, että päähenkilö jää kiinni "aikasilmukkaan", jonka seurauksena kaikki tapahtumat alkavat toistua päivä päivältä samanlaisina. Hän jää "samanlaisen päivän vangiksi" ja kokee sen takia raivoa, turhautumista, epätoivoa, ahdistusta ja masennusta, mutta antautuu lopulta kaiken sallivaan "I don't mind." -mielentilaan, jossa ei vastusta Todellisuutta. Toisin sanoen, hän ei halua enää "jotain muuta" ja löytää sitä kautta avoimuuden ja rauhan eli "hyväksyy" oman elämänsä juuri sellaisena kuin se ilmenee.
 
Tämän Todellisuutta vastaan taistelun lopettamisen kautta hän vapautuu omasta tyytymättömyydestään elämää kohtaan ja siihen liittyvästä kärsimyksestä. Elokuva päättyy siihen kun hän "ottanut opiksi", vapautuu "aikasilmukasta" ja herää uuteen päivään ilman mitään toiveita, odotuksia ja vaatimuksia oman elämän suhteen. Tätä kautta hän ei halua enää "jonnekin muualle" ja näkee kaiken Täydellisyyden. Hän kokee Vapauden ja on sen seurauksena valmis jäämään loppuelämäkseen tuohon pikkukaupunkiin asumaan, vaikka oli aiemmin vihannut sitä oman mielensä pohjasta asti!
 
Ehdotan nyt sinulle, että pysähdyt hetkeksi, suljet silmäsi ja katsot sisäänpäin, löydätkö sinä kenties sisältäsi tällä hetkellä ajatuksen, "Minä haluan kokea jotain muuta!" suhteessa tähän ilmenevään Todellisuuteen? Jos et löydä niin onneksi olkoon, sillä se tarkoittaa sitä, että et ole ottamassa elämää henkilökohtaisesti ja voit siten nauttia siitä! Tarkista tämä asia kuitenkin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, koska ulkoiset tilanteet elämässäsi muuttuvat jatkuvasti ja sitä kautta myös se, kuinka sinä suhtaudut siihen haasteeseen, mitä tämä muutoksen virrassa oleminen vaatii sinulta kullakin hetkellä.
 
Jos siis tunnistat sisälläsi jonkinlaisen jännityksen, paineen, kivun ja ponnistelun tunteen eli "stressin", 1) kysy itseltäsi kysymys, "Haluanko minä jotain muuta kuin mitä koen juuri nyt?" ja 2) vastaa siihen "kyllä" tai "ei". Tiedä, että molemmat vastaukset ovat "oikein", sillä kysymys on Todellisuuteen liittyvän avoimen, suoran ja rehellisen vastauksen löytämisestä sisältäsi.
 
Jos vastaat "ei" eli et vastusta Todellisuutta, tutki miltä tämä tuntuu sinun kehossasi? Tukeeko tämä Todellisuuden hyväksyminen sinun hyvinvointiasi?
 
Jos vastaat "kyllä", tunnista, miltä tämä Todellisuuden vastustaminen tuntuu sinun kehossasi, ja tutki mitä se tekee sinun hyvinvoinnillesi? Löydätkö sinä mitään hyvinvointiasi tukevaa syytä pitää kiinni siitä ajatuksesta, että sinun pitäisi kokea "jotain muuta" kuin koet juuri nyt? Jos et, miksi jatkaisit enää Todellisuuden vastustamista? Oletko valmis olemaan Vapaa nauttimaan elämästäsi kuin elokuvan Phil Connors konsanaan?

Terveisin,
Turo

PS. Jos olet kiinnostunut tukemaan omaa henkistä hyvinvointiasi, ota yhteyttä ja tule tekemään ohjattua itsetutkimusta kanssani!
Picture
Tämä elokuva ei kerro nimestään huolimatta jyrsijästä, vaan siitä, kuinka me ihmiset "jyrsimme" omaa onnellisuuttamme sitä kautta, että luomme ja ylläpidämme toiveita, odotuksia ja vaatimuksia sen suhteen, miten Todellisuuden pitäisi ilmetä...
0 Comments

Ponnistelen, siis olen?

23/12/2014

2 Comments

 
Olen saanut Alexander-tekniikkaa opiskelemalla, sekä sitä opettamalla tehdä paljon huomioita sen suhteen, mikä aiheuttaa sen, että keho-mielemme ei voi parhaalla mahdollisella tavalla. Näyttää siltä, että kyse on siitä, että me ponnistellemme ihan turhaan monissa arkisissa tilanteissa, millä on oman terveydemme kannalta epäsuotuisa vaikutus. Tämän asian näkeminen ei luonnollisestikaan vielä riitä, jotta voisimme vapautua turhasta ponnistelusta eli meidän tarvitsee pysähtyä tutkimaan syytä siihen, miksi me ylipäätään ponnistelemme? Ja toisaalta, miksi me jatkamme ponnistelua, vaikka havaitsisimme, että se aiheuttaa meille monenlaisia ongelmia ja ei näytä siten auttavan meitä saavuttamaan omia päämääriämme työpaikalla, kotona tai harrastuksissamme?

Pohjimmiltaan näen kaiken ponnistelun liittyvän siihen, että meille on uskoteltu, aina pienestä lapsesta lähtien, että me olisimme jonkinlainen "ei-täysi malja", joka pitää täyttää kaikenlaisilla ulkoa opituilla tiedoilla ja taidoilla, sekä käyttää niitä tekoihin, joiden kautta voisimme olla "hyviä" muiden ihmisten silmissä. Lopulta tämä pienen lapsen viattomuuteen, kiltteyteen ja muilta ihmisiltä oppimaamme ehdollistuneeseen ajatteluun perustuva "kehittyminen ihmisenä", sekä sen ympärillä tapahtuva ponnistelu muodostuu tavaksi. Lopulta me emme tarvitse enää muita ihmisiä ympärillemme muistuttamaan meitä siitä, että meidän "pitää ponnistella" nyt, aina ja kaikkialla!

Ei, ponnistelusta tulee autopilottiohjelma, joka menee päälle kun aukaisemme silmämme aamulla, siksi voimme löytää itsemme ponnistelemasta jopa sängyssä maatessamme! Ponnistelusta tulee tätä kautta osa identiteettiämme eli mielemme 1) muilta ihmisiltä keräämistä, 2) itse luomista ja sen 3) ylläpitämistä tarinoista muodostunutta uskomusta siitä, kuka "minä" olen. Kyllä, näyttää siltä, että me uskomme, että "Ponnistelen, siis olen" kuin Descartes konsanaan! Ehkä juuri tämän takia Suomessa painitaan tämän "jaksamattomuuteen" liittyvän ongelman kanssa? Ehkä kyse ei olekaan jaksamisesta, vaan viattomasta väärinkäsityksestä sen suhteen, kuka "minä" oikeasti olen? Pelkäämmekö me kenties tutkia, kuka tai mitä "minä" olen ennen mitään ponnistelua, sekä siihen liittyvää jaksamista tai jaksamattomuutta? Ehkä koko jaksamattomuudessa onkin kyse vain siitä, että me emme enää jaksa ylläpitää sellaista kuvaa/minäkuvaa, joka ei vastaa sitä, mitä me oikeasti olemme?

Voisiko siis olla, että tämä jaksamiseen liittyvän ongelmamme ydin ei olekaan siinä, että meiltä vaaditaan työpaikoilla enemmän tuloksia kuin aiemmin? Ehkä me olisimme tehokkaampia työssämme ilman ponnistelua, mutta emme kuitenkaan uskalla olla ponnistelematta, koska uskomme niin vakaasti siihen, että "Selkä hiessä sinun pitää työtäsi tekemän", jotta saisimme nuo työmme tehdyksi? Mutta löytyykö tehokkuus oikeasti sitä kautta, että me ponnistelemme, vai voisiko se löytyä ilman ponnistelua, vaikkapa muutaman Olemisen oppitunnin ja entistä tarkoituksenmukaisempien toimintamallien valitsemisen kautta?

Jos tämä ponnisteluun liittyvä kirjoitukseni kosketti sinua ja olet valmis tutkimaan, mitä 1) positiivista tapahtuu ja toisaalta 2) mitä negatiivista ei tapahdu elämässäsi kun luovut turhasta ponnistelusta niin teehän vielä "viimeinen ponnistus", ota yhteyttä ja lähde tutkimaan tätä asiaa kanssani Alexander-tekniikan avulla!

Terveisin, Turo
Picture
Ajattelu on "kokovartalotyötä". Siksi on hyvä tutkia, kuinka sen teemme eli tapahtuuko se mahdollisesti epätarkoituksenmukaisen ponnistelun kautta? Sillä kuinka ajattelutyö voisi sujua hyvin, jos me jännitämme vaikkapa niskan ja hartioiden alueen lihaksia niin, että veri ei pääse virtaamaan kunnolla aivoihimme...
Picture
Ajattelu sujuu paljon paremmin, kun olet samalla tietoinen kehostasi ja sen suuntautumisesta tila-avaruudessa. Tätä kautta kehosi ei lysähdä kasaan, mikä tukee luonnollista hengitystä ja aivojen hapensaantia, mikä on tärkeää ajattelusi selkeyden kannalta!
2 Comments

Mene metsään!

29/7/2014

0 Comments

 
Rakastan luontoa ja sen takia katselen päivittäin metsää kotini ympärillä Mäntymäessä. Metsä inspiroi minua jopa etäältä, kotini ikkunan takaa, mutta minulla on tarve hakeutua metsän siimekseen myös kävely- tai juoksulenkille. Aika ajoin vietän metsässä myös pidempiä aikoja, sillä tein hiljan reilut kolme viikkoa kestäneen pyöräretken Pohjois-Suomessa ja Norjassa. En kokenut sen parasta antia olevan 1600 kilometrin polkemisen myötä kohonnut ruumiinkunto, vaan päivittäin 12-16 tuntia metsissä ja tuntureilla, sekä jokien, järvien ja Jäämeren rannalla viettämäni aika. 

Mikä metsässä ja luonnossa minua kiehtoo? Miksi hakeudun sinne uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä saatan kastella vaatteeni rankkasateessa polkiessani läpimäräksi ja väristä sen seurauksena tuntikausia kylmästä kuin haavan lehti tuulessa? Tai vietän unettoman yön myrskyssä, kun norjalaisen tunturin rinteeseen laittamani telttani ultraohuet nylonkankaat pitävät sellaista meteliä, että on mahdotonta nukkua silmäystäkään edes korvatulpat korvissa? Mikä saa minut polkemaan jyrkkien mäkien yli kulkevaa tietä kävelyvauhdilla, kun voisin pyrkiä tehokkuuteen ja todeta, että autolla pääsisi eteenpäin paljon helpommin kuin polkupyörällä? Mikä vie minut takaisin metsään näiden koettelemusten jälkeen, vaikka moni muu ihminen jäisi ne koettuaan mieluummin oman kodin tarjoamaan suojaan ja lämpimään?

Uskon, että vastaus löytyy siitä tasapainosta ja täydellisyydestä, jonka metsässä joka kerta löydän kun pysähdyn ja katson metsää, joka on, kasvaa ja kukoistaa, vaikka kasvuolosuhteet eivät aina ole optimaaliset kaikille puille tai kasveille. Puut ja kasvit eivät valita, ne ovat ja keskittyvät olennaiseen eli antamaan oman fyysisen olemuksensa kautta ilmaisun sille elämänenergialle, joka erottaa ne vierelleen kuolleista lajitovereistaan. Toisin sanoen, ne eivät luo minkäänlaisia "uhritarinoita" siitä, kuinka joku toinen puu tai kasvi tuli eteen ja esti siten kasvun ja eteenpäin etenemisen. Ei, ne kohtaavat tilanteen kuin tilanteen ilman menneisyydestä mukana kannettuja tarinoita ja juuri siksi ah-niin-tarkoituksenmukaisesti ja mahdollisimman vähän energiaa käyttäen kuin mahdollista!

Metsässä oleminen muistuttaa minua siitä täysin rajattomasta tilasta sisälläni, joka On ja antaa, ilman mitään henkilökohtaisia ehtoja, tilan kaikelle sille ilmetä, mikä ilmenee. Myös kaikille niille ajatuksille, tunteille, mielikuville, muistoille ja suunnitelmille, joita rajallinen ihmismieleni joskus tuntuu olevan "liian täynnä". Puiden ja kasvien katveeseen pysähtyessä tuokin uskomus osoittautuu lopulta olevan vain ajatus, joka ei ole totta ja joka kulkee mieleni läpi kuin taivaan poikki kulkevan pilvi, joka ilmestyy esille ei-mistään ja katoaa ennemmin tai myöhemmin ei-mihinkään. Jääkö näistä pilvistä tai pilvirykelmistä mitään jälkeä mielen taivaalle? Ei jää, jos annamme ajatusten tulla ja mennä vapaasti, emmekä "tartu" niihin uskomalla niiden sisältöä ja ylläpitämällä tuota uskoamme mentaalisen ponnistelun kautta, sillä sitähän "uskominen" pohjimmiltaan on...

Kyllä, metsässä esille kumpuavassa luonnollisessa älykkyydessä kaikki mielessäni kuviteltu ja "todeksi" uskottu osoittautuu vain kyseenalaistamatta jääneeksi ajatukseksi ja siten jäljelle jää vain se, mikä On ennen kuin mieleni on ehtinyt luomaan mitään tulkintaa, käsitystä tai uskomusta todellisuudesta. Tuolla hetkellä minä vain Olen, eikä minun tarvitse silloin tehdä mitään ollakseni "jonkinlainen" eli "joku muu" tai "jotain muuta" kuin luonnollisesti Olen, juuri tässä ja nyt!

Miten on sinun laitasi, koetko sinä, että joku muu asia tässä maailmassa voisi olla kiehtovampaa ja nautittavampaa kuin kokea tämä Olemisen ihme? Jos et tiedä vastausta, suosittelen sinulle, että menet metsään etsimään sitä ja jos sieltä takaisin tullessa vielä koet jonkun keho-mieleesi liittyvän asian vaivaavan niin ota yhteyttä ja kysy, miten voin auttaa sinua Alexander-tekniikan avulla.

Terveisin, Turo
Picture
Metsässä puita katsellessa tajuaa sen, että vaikka mikään ei menisi omien suunnitelmien mukaan, se jättää meille kuitenkin mahdollisuuden kasvaa ja edetä sitä kohti minne ikinä olemmekin menossa, jos vain käytämme hieman luovuuttamme...
0 Comments

Kenkähuijaus

28/5/2014

0 Comments

 
Kengät ovat lähellä kehoamme ja vaikuttavat siten vääjäämättä kehonkäyttöömme, sitä joko tukien tai haitaten. Syy tähän on selvä, sillä kehossamme on kaikenkaikkiaan noin 205 luuta. Niistä 52 luuta eli peräti 25 prosenttia sijaitsee alle viiden sentin korkeudella maanpinnasta katsottuna! Tämä tieto tulee yleensä Alexander-tunneille tuleville ihmisille suurena yllätyksenä, vaikka jokainen heistä on luonnollisesti tiennyt sen, että jalkaterissä on "paljon luita". Mutta pysähdytäänpä hetkeksi miettimään, mikä merkitys tällä asialla on liikkumisemme kannalta?

Kuten tiedämme, mutta minkä haluamme mahdollisesti kieltää, me olemme kahdella jalalla liikkuva kädellinen apina, jonka ehdottomasti suurin saavutus on nouseminen pystyasentoon. Me nousimme aikoinaan pystyasentoon siksi, että se mahdollisti ruoan poimisen puusta, paremman näkyvyyden ja auttoi meitä siten välttämään monia vaaratilanteita petojen kanssa. Tämän ohella se vapautti meidän kätemme, sekä mahdollisti työkalujen ja metsästysaseiden kantamisen, sekä energiataloudellisemman tavan liikkua paikasta toiseen verrattuna "nelijalkaisena" liikkuviin muihin kädellisiin apinoihin.

Pystyasennossa kulkeminen vaatii meiltä kuitenkin hyvää tasapainoa, mikä ei ole mahdollista ilman kehonasentoa korjaavien pienien, hyvin pitkälti vaistonvaraisten, liikkeiden tekemistä. Juuri sen takia 25 prosenttia kehomme luista sijaitsee jalkaterissä. Jalkaterän lihakset, luut ja niiden väliset kymmenet nivelet ovat kuitenkin vain ns. rengin osassa tässä kehomme upeassa tasapainojärjestelmässä, joka sijaitsee aivoissamme, eli toisessa päässä kehoamme. Tieto maanpinnan muodoista välittyy jalkapohjissamme olevista tuhansista aistireseptoreista hermoratoja pitkin kehomme läpi aivoihin. Kaikki tämä tapahtuu nanosekunneissa, mutta vain siinä tapauksessa, jos olosuhteet ovat sille suotuisat...

Tämä maanpinnan muotojen herkkä aistiminen jalkapohjiemme kautta ei ole nimittäin mahdollista, jos jalkamme on työnnetty pehmeisiin ja paksupohjaisiin kenkiin, jotka ovat vääjäämättä myös sangen jäykkiä. Oma lukunsa ovat jäykkäpohjaiset kengät. Ne eivät salli juuri minkäänlaista liikettä jalkojemme lihaksissa ja niissä kymmenissä jalkaterien nivelissä, joiden olisi määrä tehdä joka hetki pieniä korjausliikkeitä ja tukea siten kehomme luonnollista tapaa olla pystyssä. Jalkojen paleleminen liittyy muuten tähän samaan asiaan, sillä Lapin talvien läpi eläneet saamelaiset poronnahkaisissa, notkeapohjaisissa nutukkaissaan eivät ole varmasti koskaan kärsineet kylmästä samalla tavalla kuin me etelän ihmiset jäykkäpohjaisissa kengissämme. Kyllä, jäykkäpohjaisten kenkien käyttö heikentää jalkojemme aineenvaihduntaa ja saa ne palelemaan talvella. Toisin sanoen, kenkien lämpöeristäminen ei pidä jalkojamme yhtä hyvin lämpöisinä kuin notkeapohjaiset kengät, jotka mahdollistavat jalkaterän lihasten ja nivelien aktiivisen liikkeen ja lämmöntuoton jopa paikallaan seistessä. 

Oma lukunsa tässä kenkähuijauksessa on se, että kengät eivät ole meille enää vain jalkojemme suojat sadetta, kylmää tai teräviä esineitä vastaan, jota varten ne alunperin tehtiin. Ei, ne ovat nyt myös mentaalinen manipulointiväline, sillä mistä muusta voi olla kysymys, jos kenkiä myydään meille välineenä, jolla vetää puoleensa katseita ja erottautua muista ihmisistä? Todellakin, näiden epäilemättä muodikkaiden, mutta Alexander-opettajan näkökulmasta katsottuna epäkäytännöllisten/epäterveellisten kenkien avulla haetaan myös kunnioitusta, hyväksyntää ja jopa rakkautta muilta ihmisiltä. Epäilemättä asia, joka koskettaa yhtä lailla sekä naisia, että meitä miehiä...

Kaikki tämä mielen sivupoluille harhautuminen aiheuttaa sen, että me emme kuuntele ensijaisesti jalkojamme, vaan ostamme epäkäytännöllisiä/epäterveellisiä kenkiä. Tämän seurauksena liikkumisemme ei voi olla enää luonnollista, läsnäolevaa ja maanpinnan muotoja "kuuntelevaa", vaan siitä tulee vääjäämättä rajoittunutta, sekä jäykkää ja kömpelöä kuin vanhojen tieteiselokuvien roboteilla konsanaan. Toisaalta, 70-luvun alussa syntyneenä voin sanoa, että elämämme on tänä päivänä entistä "tieteiselokuvamaisempaa" ja "robottimaisen suorittavaa" laadultaan, jo tästä syystä on ymmärrettävää, että monet ihmiset ovat vieraantuneet omasta kehostaan. Näyttää siltä, että monet ihmiset eivät ole kiitollisia siitä, että heillä on keho, minkä takia he eivät myöskään nauti liikkumisesta vaan viettävät mieluummin aikaansa "mentaalisessa maailmassa" esimerkiksi television äärellä, tietokoneella tai pelikonsolilla pelaten. Toki, onhan sekin loppujen lopuksi "kehollista toimintaa", joskin varsin paikallaan olevaa ja rajoittunutta, koska se keskittyy lähinnä sormien liikutteluun kaukosäätimen tai tietokoneen näppäimistöllä tai pelikonsolin ohjaimella.

Tämän sanottuani tajusin, että olen istunut paikallaan ja kirjoittanut tätä artikkelia sen verran pitkään, että nyt on aika lopettaa, nousta ylös, laittaa hiljan ostamani Vivobarefoot Trail Freak -kengät jalkaan, sekä lähteä läheiseen metsään kävelylle. Olen muuten käyttänyt Vivobarefootin kenkiä jo vuodesta 2006 lähtien ja voin suositella niitä sinulle lämpimästi, sillä heidän mallistostaan löytyy sekä arkeen, urheiluun, että retkeilyyn sopivia malleja. Aion kirjoittaa lähiaikoina lisää siitä millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun ostat ns. paljasjalkakenkiä. Suomessa paras valikoima Vivobarefootin kenkiä löytyy Scandinavian Outdoor Store -myymälöistä ja heidän nettikaupastaan, mutta toki myös Halosella kannattanee pistäytyä, sillä olen nähnyt heillä hiljan hyviä tarjouksia Vivobarefootin vanhemmista malleista. 

Terveisin, Turo
Picture
Jalan kannalta luonnollisessa tilanteessa kantaluu ja päkiä/varpaat ovat samassa tasossa mikä mahdollistaa sen, että kehon paino jakautuu tasaisesti jalkaterän kymmenien eri nivelien välille, rasittamatta mitään yksittäisiä niveliä enemmän kuin muita. Tämä on mahdollista saavuttaa vain, jos olemme ilman kenkiä tai käytämme kenkiä, joissa ei ole yhtään kantakorotusta.
Picture
Tämä ei ole luonnollinen kehon painon tippumissuunta maata vasten (vrt. ylläoleva kuva), mutta juuri tähän suuntaan jopa matalimmilla koroilla varustetut kengät ohjaavat kehon painon. Välitön seuraus on nilkan yliojentuminen ja lukkoon meno, jalkaterän toiminnallisuuden heikentyminen, sekä paine ja kiputilat varpaiden nivelien alueella. Tämä on tapahtuma, joka saattaa meidät 1) välittömään kaatumisvaaraan ja siihen liittyvään stressiin, sekä 2) johtaa ajan kanssa vääjäämättä nivelpintojen kulumiseen, eli nivelrikkoon. Tee siis terveyttäsi tukeva valinta ja luovu kantakorotetuista kengistä!
0 Comments

Takaisin ei-tietämisen tilaan...

19/5/2014

0 Comments

 
Olen huomannut Alexander-tunnilla, kuinka moni ihminen häpeää, ellei suorastaan pelkää sitä, että hänen tietämättömyytensä tulee jollain tavalla esille. Tuntuu siltä, että monet ihmiset mieltävät sen tyhmyydeksi, eli "ei-älykkyydeksi", vaikka kyse on vain "ei-tietämisestä". Ehkä tämän takia ihminen myös kokee kivun henkilökohtaisena epäonnistumisena ja häpeällisenä? Tämä voi johtaa siihen, että ihminen pyrkii olemaan mahdollisimman vakuuttava minun edessäni, kuin osoittaakseen että hän tietää, mistä kipujen takana on kysymys. Siitäkin huolimatta, että hänen tämänhetkinen tietonsa on johtanut hänet tilanteeseen, jossa hän on hakeutunut minun luokseni ja kokee tarvitsevansa minun apuani...


Tämä toisen ihmisen "tietämisen" kohtaaminen asettaa minut luonnollisesti sangen haastavaan tilanteeseen, varsinkin jos oma näkemykseni kipuoireiden syistä eriää voimakkaasti tuon Alexander-tunnille tulleen ihmisen näkemyksistä. Minä nimittäin koen, että tehtäväni on antaa avoin ja rehellinen näkemykseni tilanteesta jokaiselle luokseni tulleelle ihmiselle. Eikö hän ole pohjimmiltaan tullut luokseni juuri sen takia, vaikka hän pinnallisemmalla tasolla 1) haluaa "vain" eroon kivustaan mahdollisimman nopeasti ja 2) ei halua tulla tietoiseksi siitä, että hän ei ehkä tiedä, mistä hänen oireensa oikeasti johtuu?   

Kyllä, minun tehtäväni on kutsua tämä ihminen avoimeen, rehelliseen ja nykyhetkestä käsin tapahtuvaan dialogiin kanssani, joka pohjautuu molemminpuoliseen ei-tietämiseen. Sillä kuinka minkään oireen/ongelman tutkiminen voisi olla mahdollista, jos me kuvittelemme, että me tiedämme/tunnemme sen jo? Eikö kipu ilmennä itseään aina tässä hetkessä, eli miksi siis käyttäsimme menneisyydessä koettua kipua referenssipisteenä tälle kivulle, jonka koemme juuri nyt? Toisin sanoen, meidän on paras lähestyä kipua ja omaa kehoamme vain tästä hetkestä käsin. Tämä tietoisen läsnäolon harjoittaminen tuo meidät vähitellen siihen keho-mielen toiminnan syvemmän ymmärtämisen tilaan, jossa kivun kokemista ei tarvitse enää yrittää väistää, eikä sitä tarvitse enää päästä eroon. Ehkä jopa siksi, että tuo oire on tullut hävinneeksi jossain vaiheessa kun olemme antaneet sille luvan ilmetä, sekä luvan olla ilmenemättä?

Tämänkaltainen asennemuutos kivun kokemisen suhteen vaatii meiltä luonnollisesti sitä, että me havaitsemme, kuinka valtavasti lihasjännitystä tietämisen kaltainen mentaalisen position ottaminen aiheuttaa ja kuinka se jäykistää kehomme nivelet ja estää meitä liikkumasta luonnollisella, tasapainoisella tavalla. Tämä saa meidät motivoitumaan siihen, mitä syvempi muutos meiltä vaatii: nöyryyttä, pitkäjänteisyyttä ja - ennenkaikkea - luottamusta siihen, että muutos on mahdollista. Häpeä, pelko ja tietäminen eivät sitävastoin ole tarpeen muutosprosessissa, koska ne eivät tunnetusti motivoi ketään, vaan pikemminkin lannistavat meidät ja estävät siten muutoksen. 

Oletko sinä siis valmis myöntämään sen, että sinä et tiedä täysin varmasti, mikä aiheuttaa kivun, jota koet? Voitko olla valmis kohtaamaan sen avoimesti kuin pieni lapsi, joka ei ole lyönyt tuon neuro-fysiologisen kokemuksen päälle leimaa nimeltä kipu? Voisitko sinä kohdata sen niin avoimesti, että luovut jopa siitä ajatuksesta, että kipu olisi "ongelma"? Sillä eikö olekin totta, että ilman tuota henkilökohtaista ongelmaa on paljon mukavampi olla, vaikka saattaisit edelleen kokea kipua tällä hetkellä? Löydettyäsi tuon ei-henkilökohtaisen tavan kokea se, mitä koet kullakin hetkellä, kuinka sinä voisit enää koskaan kärsiä, vaikka kokisit kivun kehossasi? 

Terveisin, Turo
Picture
Uskallatko sinä olla kuin kysymysmerkki, vai aiheuttaako se sinulle epämukavan olon, häpeän tunteita tai jopa pelkoa? Miksi? Uskotko sinä, että sinä et ole "älykäs" tai että sinussa on jotain "vikaa", jos sinulla ei ole vastausta johonkin kysymykseen eli olet "ei-tietämisen tilassa"? Huomaatko muuten, kuinka kysymysmerkki on hieman korvanlehden muotoinen? Voisiko "kysymysmerkkinä olemisen" siis mieltääkin "kuulolla olemisena" eli avoimuutena kuulla, nähdä ja oppia jotain uutta?
0 Comments

Tekohengitystä

26/4/2014

0 Comments

 
Hengitys on mysteeri, jota olen tutkinut jo vuosien ajan, mutta kaikesta siihen liittyvästä biomekaanisesta tiedostani huolimatta en voi kuitenkaan sanoa, että minä ymmärtäisin tuota ihmeellistä kehollista tapahtumaa kovinkaan paljon. Vielä vähemmän minä tunnun ymmärtävän sitä, kuinka meille toitotetaan "syvään hengittämisen" tärkeydestä. Varsinkin koska nuo ohjeet näyttävät johtavan siihen, että 1) ensin vedetään rinta rottingille ja sitten 2) vedetään ilmaa niin väkipakolla sisään, että olkapäät kohoavat kohti korvia jota seuraa vääjäämättä se, että 3) rintakehä lysähtää enemmän tai vähemmän kasaan uloshengityksen aikana...

Todellakin, kuinka monta artikkelia me olemme lukeneet "oikeasta hengitystekniikasta" erilaisten terveyslehtien sivuilta? Kuinka monta kertaa meille on huikattu "Muistakaa hengittää!" -ohje joogatunnilla tai jumppatuntien tiimellyksessä? Kuinka monta kertaa me olemme hätääntyneet kuullessamme tuon ohjeen ja kysyneet mielessämme, että "Miten minun pitäisi hengittää syvään?", sekä tulleet sitä kautta pidättäneeksi omaa hengitystämme? Mitä tuo kryptinen ohje ylipäätään tarkoittaa?!?! Miksi ihmeessä meidän pitäisi "hengittää", eli kontrolloida ja "tehdä hengitys"? Onko kyseessä vain viaton väärinkäsitys, eli tarkoittaako tuo ohje oikeasti, että "Älä jännitä lihaksiasi turhaan, vaan anna hengityksen kulkea vapaasti!"?

Ihan suoraan sanottuna, uskon useimpien tuota "Muistakaa hengittää!" -ohjetta jakelevien ohjaajien olevan varsin pihalla, mitä tulee luonnolliseen hengitykseen ja sen tukemiseen! Sillä, kuinka he voisivat muuten jakaa moista ohjetta, joka selkeästi välittää heidän uskomuksensa sen suhteen, että meidän pitäisi itse hengittää aktiivisesti? Siis, että meidän pitäisi olla hengityksen "tekijä"? Kuinka he voivat uskoa moiseen, sillä eikö meillä kaikilla liene sangen hyvät todisteet siitä, kuinka kehomme hengittää ihan itsekseen esimerkiksi nukkuessamme?

Niin, miksi meidän pitäisi yht'äkkiä päättää hengittää eli kontrolloida hengityksen kulkua, kun olemme valveilla? Mihin kehomme muka tarvitsee meidän aktiivista osallistumistamme mitä tulee kehon hengitystapahtumaan? Huomaatko nyt, kuinka halpaa hengitysfilosofiaa meille tarjotaan ja kuinka paljon stressiä sinä olet kokenut, kun olet yrittänyt hengittää "oikein"? Ja kun olet yrittänyt tehdä niin, oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan sitä, kuinka vähän sinä olet oikeasti perehtynyt hengitykseen ja kuinka oikein sinun käsityksesi oikeanlaisesta hengityksestä ovat? Kuinka paljon sinä siis oikeasti tiedät hengityksestä, vai oletko kenties lähempänä ei-tietämistä? Oletko siis valmis olemaan tietämättä ja olemaan siten avoin sille ajatukselle, että sinun ei tarvitse hengittää ja että hengitys on jotain, joka kannattaa vain antaa tapahtua?

Näillä linjoilla oli myös Alexander-tekniikan kehittäjä F.M. Alexander, joka sanoi osuvasti, että "Jos minä hengitän siten, kuinka kuvittelen hengityksen olevan määrä tapahtua, minä teen vääjäämättä jotain väärin" ja "Jos minä en hengitä, minä hengitän". Hän pyrki siis korostamaan sitä, että luonnollinen hengitys on niin hienovarainen tapahtuma, että se häiriintyy välittömästi, jos me yritämme hengittää eli kontrolloimme hengitystämme.

Kaikki muu on siis "tekohengitystä" eli täysin turhaa toimintaa! Eritoten, koska aivomme on ohjelmoitu niin nerokkaasti, että ne mittaavat joka hetki hapen ja hiilidioksidin suhdetta veressä ja antavat siten keholle ohjeen, kuinka sen tarvitsee kulloinkin hengittää jotta elintoiminnot jatkuvat mahdollisimman optimaalisesti. Hengitys sujuu siis kaikken parhaiten, kun me emme yritä hengittää itse, vaan annamme sen tapahtua omalla painollaan. Tämä inhibition eli "sallimiseen" liittyvän periaatteen harjoittaminen on epäilemättä keskeisin asia, mitä me opettelemme Alexander-tunneilla. Oletko sinä valmis opettelemaan tuon taidon, joka on yhtä tärkeää sinun hyvinvointisi kannalta kuin hengitys?

Terveisin, Turo
Picture
Ainoa hengitykseen liittyvä ohje sen ohella, että pyydän sinua olemaan jännittämättä lihaksiasi turhaan ja antamaan hengityksen tapahtua, on se, että hanki apteekista tai terveyskaupasta "Sarvikuono" -niminen nenänhuuhtelukannu ja huuhtele nenäontelosi päivittäin. Otin itse tämän yksinkertaisen toimenpiteen osaksi omia aamu- ja iltatoimiani n. 20 vuotta sitten, enkä ole katunut, sillä nenähuuhtelu on tukenut suuresti omien poskionteloideni, hengitysteiden ja keuhkojeni toimintaa.
0 Comments

My Alexander Technique Love Story

19/1/2014

0 Comments

 
Minulta kysytään silloin tällön, miksi lopetin joogan ja Pilateksen opettamisen ja päätin opiskella Alexander-tekniikan opettajaksi. Minusta tuntuu, että minun ei oikeastaan tarvinnut tehdä tuon asian suhteen mitään "päätöstä", koska koen, että minulla ei ollut asian suhteen mitään "vaihtoehtoa". Tarkoitan, että minä tiesin sydämessäni, mitä halusin ja siksi kyse oli vain siitä, koska ja missä minä tulisin Alexander-tekniikan opettajaksi kouluttautumaan. Käytännön tasolla tämä tarkoitti myös "uhrauksia", sillä jouduin myymään kotini Helsingissä mahdollistaakseni opintoni Lontoossa, joihin liittyvät pelkät opintomaksut maksoivat lähes 25 000 euroa. 

Nämä kokonaisuudessaan kolme vuotta kestäneet opintoni, jotka suoritin lopulta Lontoossa 2006-2009 kustansivat minulle kaikenkaikkiaan liki 90 000 euroa, koska päätin olla tekemättä opintojen ohessa töitä ja keskityin siten vain opiskeluun. Olin valmis maksamaan tuon rahan, koska halusin "ostaa aikaa" itselleni ja keskittyä tutkimaan oman keho-mieleni toimintaa 24/7 kolmen vuoden ajan. Jos Alexander-tekniikan opettajaksi kouluttautuminen oli kuitenkin "päätös", jonka tein, niin voin sanoa, että en ole koskaan katunut sitä, vaikka en ole vieläkään tavoittanut sitä tulotasoa Alexander-tekniikan opettajana, mikä minulla oli kymmenen vuotta sitten jooga- ja pilatesohjaajana. Kaikkea ei kuitenkaan voi - tai kannata - arvottaa rahassa. Koska oma tasapaino, terveys ja hyvinvointi on epäilemättä minulle tärkeä asia, koen, että Alexander-tekniikan opiskeluun käyttämäni aika ja raha on ollut elämäni ehdottomasti paras sijoitus!    

Mutta miten tulin ylipäätään kuulleeksi Alexander-tekniikasta? Se tapahtui jo 1990-luvun alkupuolella jolloin luin Alexander-tekniikkaa koskevan artikkelin Helsingin Sanomista. Olin säilyttänyt tuon liki puolen sivun mittaisen artikkelin, koska siitä lukemani asiat liittyen ajatteluun ja sen vaikutuksesta kehoon ja sen "käyttöön" kiehtoivat minua valtavasti. Täysin yllättäen, tapasin 1999 tuossa artikkelin kuvissa esiintyneen Alexander-tekniikan opettajan Tuula Paavolan joogaopettajaystäväni Stefan Engströmin pitämän viikonloppukurssin aikana Hangon edustalla olevassa Kadermon saaressa.

Muistan nähneeni Tuulan istumassa ruokapöydässä ja havainneeni Tuulan olemuksessa ja tavassa istua jotain "erilaista". Päätin mennä hänen juttusilleen ja kysyä häneltä kohta esittäytymisen jälkeen, että "Mitä sinä oikein olet tehnyt elämässäsi?" Tuula katsoi minua hieman ihmeissään ja esitti minulle vastakysymyksen, "Mitä sinä oikein tarkoitan? Miksi kysyt sitä?" Vastasin tähän, että "Hmm... minä tarkoitan, että sinä olet, istut ja liikut jotenkin eri lailla kuin muut täällä olevat ihmiset." Tuula hymyili sanoilleni ja kertoi minulle, että "Minä olen Alexander-tekniikan opettaja", jonka kuultuani tajusin nähneeni hänet tuossa jo vuosia aiemmin näkemässäni lehtiartikkelissa!

Tämä yhteensattuma oli yksinkertaisesti liian suuri, jotta olisin voinut lykätä Alexander-tekniikan kursseille hakeutumista enää yhtään kauemmaksi. Mutta koska Tuulan kaikki kurssit olivat suunnattu joko Sibelius-Akatemian opiskelijoille, yrityksille tai muille suljetuille yhteisöille, hakeuduin toisen Alexander-tekniikan opettajan vetämälle viikonloppukurssille. Sain tuolla Soile Lahdenperän vetämällä kurssilla voimakkaan kokemuksen siitä, kuinka kehoni vapautui opettajan ohjauksessa: minusta tuntui kuin oman kehoni rajat olisivat hävinneet tila-avaruuteen...

Oivalsin tässä tilanteessa, missä kehoni lihaksisto vapautui ennenkokemattomalla tavalla, kuinka "minä" tai kokemus "minusta" näytti liittyvän hyvin läheisesti siihen, kuinka olin jännittänyt kehoni lihaksistoa ja luoneeksi tunteen, jonka identisoin "minäksi". Koin kuinka tuo tuttu kehollinen kokemus tuntui kuin häviävän ympäröivään tila-avaruuteen ja tunsin itseni tuon tila-avaruuden kaltaiseksi "täysin avoimeksi tilaksi". Se tuntui samalla sekä 1) vapauttavalta, että 2) pelottavalta, koska kontrasti siihen, miten olin tähän asti kokenut itseni olevan oli VALTAVA. Koin, että tämä kokemus tavallaan kyseenalaisti sen, kuka tai mitä "minä" olin määritellyt aiemmin olevani. Tämä kokemus oli sangen pelottava, mutta kokemani valtavan vapauden tunteen ja siihen liittyneen "keveyden" takia minä tiesin heti sydämessäni, että halusin ehdottomasti opiskella Alexander-tekniikkaa lisää tulevaisuudessa!

Aloin käymään säännöllisesti Alexander-tekniikan yksityistunneilla, sekä osallistuin seuraavana kesänä viikon kestäneelle kesäkurssille englantilaisen Dick Gilbertin kanssa. Tämä kaikki vahvisti tiedon siitä, että kaikesta vuosia kestäneestä kehon, mielen ja liikkeen opiskeluun liittyneestä taustastani huolimatta olin tilanteessa, jossa oma keho-mielen toiminnan ymmärtäminen oli sangen pinnallista, kun vertasin sitä omiin Alexander-opettajiini. 

Oma supersuosittujen joogakurssien vetämisen myötä kasvanut egoni ei luonnollisestikaan pitänyt tästä tilanteesta, mutta sen myöntäminen johti minut vähitellen, mutta vääjäämättä siihen pisteeseen, että päätin lopettaa työni jooga- ja Pilates-ohjaajana 2004 ja lähdin opiskelemaan Alexander-tekniikan opettajaksi Lontooseen 2006. Toisin sanoen 1) kiinnostus ymmärtää ihmisen keho-mielen toimintaa entistä syvemmällä tasolla ja 2) auttaa sitä kautta myös kanssaihmisiä samassa asiassa oli lopulta suurempi kuin egoni, sekä mikään muu elämässäni kohtaamani käytännön tason haaste. Näin minusta tuli Alexander-tekniikan opettaja!  :-)

Terveisin, Turo
Picture
Koen, että Alexander-tekniikan opiskeluun käyttämäni aika ja raha on ollut elämäni ehdottomasti paras sijoitus. Minulla on ns. ylimääräinen lannenikama, joka tapasi aiheuttaa minulle alaselkäkipuja, joita jooga- ja pilatesharjoitusten tekeminen saattoi usein jopa provosoida. Ne eivät siis auttaneet minua löytämään tietä kivuttomaan tilaan, kuten Alexander-tekniikka teki, siksi minusta tuli entinen jooga- ja Pilates-ohjaaja, sekä nykyinen Alexander-tekniikan opettaja.
0 Comments

Happy Now Here!

31/12/2013

0 Comments

 
Myönnän, että olin vuosien ajan joulun viettoa vastustava mies. Tähän perinteeksi muodostuneeseen joulun vastustamiseen kuului myös joulun ja uuden vuoden "toivotteluiden" vastaisuus. Kyse oli siitä, että koin Suomen olevan maa, jossa tuollaiset lämminhenkiset toivottelut olivat arkielämän näkökulmasta katsottuna "epänormaalia". Koin joulun ja uuden vuoden toivottelut aivan eri tavoin Italiassa, jossa asuin vajaan vuoden kymmenisen vuotta sitten. Kaikenlainen "hyvään elämään" liittyvä toivottelu oli italialaisille osa jokapäiväistä kanssakäymistä ja sitä kautta minun silmissäni "normaalia".

Sain tähän joulun ja uuden vuoden toivotteluihin liittyvään asiaan uuden näkökulman joulun alla, kun kuuntelin Internetin kautta erästä itsetuntemuksen opettajaa, joka sanoi: I won't wish you "Happy New Year", but "Happy Now Here". Suupieleni suuntautuivat välittömästi kohti korvia, sillä olen puhunut monille Alexander-tekniikan yksityisoppilaille ja kurssilaisille siitä, että onnellisuus löytyy tästä hetkestä ja siitä, että hyväksymme sen tilanteen, missä olemme juuri nyt. Mistä muualta onnellisuus voisi löytyä kuin tästä hetkestä? Mitä muuta muka on tarjolla kuin tämä hetki ja mitä se tarjoaa meille?

Kuten tiedämme, me puhumme "menneestä", "nykyhetkestä" ja "tulevaisuudesta" ja niin tehdessämme me luomme mielikuvan siitä, että ne olisivat "olemassa" ja siten "totta". Mutta ovatko ne olemassa? Voitko näyttää minulle, missä ne ovat tai missä ne sijaitsevat? Kyllä vain, ne eivät "ole" tai "sijaitse" missään muualla kuin omassa mielikuvituksessamme!

Me siis luomme "ajan" käsitteen oman ajattelumme kautta ja harjoitamme siten täysin kuvitteellista "aikamatkailua" omassa mielessämme samanaikaisesti kun elämä ja kehomme on vain tässä ja nyt. Aina. Tämä lienee selvä meille kaikille, mutta siitä huolimatta me yritämme "poistua" tästä hetkestä projisoimalla itsemme kuvitteelliseen "tulevaisuuteen".

Tämä tapahtuu esimerkiksi toivomalla, haluamalla, vaatimalla ja odottamalla elämän olevan jotain "muuta", jotain "parempaa", jotain "enemmän" kuin se on juuri nyt. Tämä on mentaalinen ansa, jonka me itse luomme. Sen hinta on, että me emme koe olevamme "läsnä" ja "onnellisia". Usein me emme kuitenkaan näe, kuinka me olemme itse aiheuttaneet oman tyytymättömyytemme elämässä tämän "sitten kun" -tyyppisen ajattelumme kautta.   

Eikä tässä kaikki. Joka ikinen kerta kun me yritämme "poistua" tästä hetkestä, me ponnistellemme mentaalisella tasolla ja luomme siten tarpeetonta lihasjännitystä kehossamme. Tämä lihasten jännittyminen aiheuttaa sen, että "lyhenevässä tilassa" olevat lihakset vetävät luut ja nikamat lähemmäksi toisiaan, joka liittyy siihen, että ne kiinnittyvät aina molemmille puolille kahden luun muodostamaa niveltä. Tästä lihaksen lyhenemisestä seuraa, että "nivel", eli "tila luiden välissä" vähenee ja siten nivelen liikelaajuus joko vähenee tai häviää tyystin. Se tarkoittaa myös sitä, että me luomme turhan lihasjännityksen kautta painetta niveliimme, joka johtaa usein kipuun.

Toisin sanoen, jos sinä suuntaat itsesi pois tästä hetkestä, sinä et voi olla onnellinen, ja kuten sanottu, on hyvin mahdollista, että sinä tulet kärsimään kivusta myös kehollisella tasolla, eli et pelkästään mielessäsi. Näe siis oman ajattelukykysi sinulle antama voima ja kuinka se muokkaa sinun kokemuksesi elämästä. Tervetuloa tutkimaan tätä asiaa Alexander-tunneille, jos olet kiinnostunut oppimaan, kuinka voit olla onnellinen tässä ja nyt!     
    
Terveisin, Turo
Picture
Kannattaisiko meidän muistuttaa toisiamme olemaan onnellisia siitä, mitä me koemme tässä ja nyt? Sen sijaan, että toivomme toistemme olevan onnellisia uutena vuonna, eli joskus tulevaisuudessa? Mitä tulevaisuus ylipäätään on? Mihin me oikein viittaamme, kun puhumme tulevaisuudesta? Eikö tulevaisuus ole vain mielen luoma käsite, joka viittaa seuraavaan nykyhetkeen ja on sitä kautta edelleen nykyhetki? Huomaatko, kuinka me emme voi siis koskaan poistua nykyhetkestä, vaikka me yritämme niin kovasti tehdä sitä kuvitellessamme, miltä elämän pitäisi näyttää ja kontrolloidessamme siten omaa elämäämme! Mitä olisi elämä ilman tulevaisuutta ja siihen liittyvää kontrollointia? Elämää ilman pelkoa sen suhteen, miten elämä kulloinkin ilmenee? Onnellisempaa kuin nyt, vai jopa täysin onnellista?
0 Comments

Mikä on "ongelmasi"?

30/11/2013

0 Comments

 
Koska olet ollut viimeksi tilanteessa, jossa "epäonnistuit" jossain asiassa mitä olit tekemässä ja koit sitä kautta, että sinulla oli "ongelma"? Muistatko miten toimit tuossa tilanteessa seuraavaksi? Teitkö ehkä sen, jonka me jokainen olemme tehneet, eli yritit tehdä tuon saman asian samalla tavalla uudestaan? Epäonnistuitko uudestaan? Petyitkö uudestaan, kahta karvaammin? Jos näin tapahtui niin yrititkö sinä tehdä tuon asian vielä kolmannen kerran samalla tavalla? Yrititkö sinä siis entistä sisukkaammin, turhautuneempana, epätoivoisemmin, ehkä jopa pakkomielteenomaisesti saavuttaa tuon haluamasi lopputuloksen? Epäonnistuitko jälleen?

Jos epäonnistuit niin, mikä oli sinun "ongelmasi" oikeastaan oli? Se, että epäonnistuit, vai se kuinka sinä pyrit onnistumaan? Mikä siis aiheutti sen, että epäonnistuit uudestaan ja uudestaan tuossa tilanteessa? Oliko sinun ongelmasi kenties se, että sorruit Albert Einsteinin määritelmän mukaiseen "mielenvikaisuuteen"? Miten siis Einstein määritteli mielenvikaisuuden, saatat kysyä? No, Einstein määritteli mielenvikaisuuden olevan sitä, että joku ihminen "tekee jonkun asian uudestaan ja uudestaan samalla tavalla ja odottaa joka kerta uusia tuloksia".

Huomaatko Einsteinin tarkkanäköisyyden tässä asiassa ja kuinka se saattaa koskettaa myös sinua? Huomaatko, kuinka olet saattanut mennä tuohon Einsteinin kuvailemaan mielenvikaisuuden tilaan "yrittämällä", eli kääntämällä "mentaalista mutteriasi" entistä tiukemmalle? Oletko huomannut, kuinka se aiheuttaa samalla sen, että jännität lihaksiasi ihan turhan takia? Huomaatko, kuinka "yrittämisen" myötä sekä mentaalinen, että fyysinen toiminta tulee entistä hankalammaksi ja epäonnistuminen on siten vääjäämätöntä? Oletko huomannut tämän ja - siitä huolimatta - käytät tuota samaa toimintamallia uudestaan ja uudestaan? Miksi? Jos olet niin älä turhaan tunne häpeää itsesi suhteen, sillä tuon Einsteinin määritelmän mukaan jokainen meistä on - joko enemmän tai vähemmän - "mielenvikainen". Uskon nimittäin siihen, että tuo määritelmä kumpusi hänen itse itsensä suhteen tekemistä havainnoista?

Niin, minulla ei ole mitään ongelmaa myöntää sitä, että löydän itseni tekemästä asioita vanhan "epäonnistumisen kaavan" mukaisesti. Tämä tapahtuu usein silmänräpäyksessä, kun joku vanha reaktio- tai kehonkäyttömalli "menee päälle" minun sitä tietoisesti tajuamatta. Onnekseni minä olen opiskellut Alexander-tekniikkaa 1999 lähtien ja oppinut sitä kautta tunnistamaan nopeasti sen, miltä tuollainen "yrittäminen" tuntuu ja osaan siksi pysähtyä ja lopettaa tuon vanhan epäonnistumisen kaavan toistamisen, sekä löytää sitä kautta tarkoituksenmukaisempia toimintatapoja. Olen myös ymmärtänyt, kuinka tärkeää väärässä olemisen taito ja itseironisen asenteen löytäminen elämässä on!

En tiedä, onko englantilainen laulaja ja televisiopersoona Cheryl Cole opiskellut Alexander-tekniikkaa, mutta mitä ilmeisemmin hän on oppinut tuon saman taidon, koska hän on sanonut, että "Olen oppinut niin paljon omista virheistäni, että olen ajatellut tehdä niitä lisää". Koen, että tämän sheryl colemaisen asenteen löytäminen on erittäin tärkeää elämässä, koska se tekee 1) "epäonnistumisen" ja siihen liittyvän 2) itsensä häpeämisen mahdottomaksi, joka puolestaan mahdollistaa 3) tehokkaan oppimisen, eli uusien tarkoituksenmukaisempien toimintamallien löytämisen ja tukee siten 4) onnistumista siinä asiassa, jossa olemme aiemmin "epäonnistuneet".

Tervetuloa siis opettelemaan Alexander-tunneille kanssani, kuinka voit löytää tien mielentilaan, jossa sinä tulet epäonnistumaan jopa "epäonnistumisessa", koska olet löytänyt syvän kiinnostuksen sekä epäonnistumista että uusien toimintamallien oppimista kohtaan!

Terveisin, Turo
Picture
Jos tämän näköinen mies tulisi sinua vastaan kadulla, kuinka tosissasi sinä suhtautuisit häneen? Kuinka tosissasi sinä pysähtyisit tutkimaan sitä, mitä hän sanoisi "mielenvikaisuuden" olevan? Pysähtyisitkö sinä kuuntelemaan häntä, jos et tunnistaisi häntä Einsteiniksi? Kuinka usein sinä sivuutat samantien, tai pysähdyt ja kuuntelet, oman kehosi kaltaista "einsteinia", joka kertoo sinulle joka hetki, mitä se tarvitsee voidakseen hyvin?
0 Comments
<<Previous

    Author

    Alexander-opettaja
    Turo Vuorenpuro
    Turku, FINLAND


    RSS Feed

    Archives

    February 2019
    September 2018
    September 2017
    March 2017
    January 2017
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    February 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    January 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012

    Categories

    All
    Aamuset
    Ajattelu Käsitykset Uskomukset Kyseenalaistaminen
    Ajattelu Käsitykset Uskomukset Kyseenalaistaminen
    Ajattelu Käsitykset Uskomukset Kyseenalaistaminen
    Ajattelutyö
    Aktiivisuusranneke
    Alaselkäkipu
    Alaselkäkipu
    Albert Einstein
    Aleksandertekniikka
    Alexander Tekniikan Kurssit Turku
    Alexander-tekniikan Kurssit Turku
    Alexander Tekniikan Yksityistunnit
    Alexander-tekniikan Yksityistunnit
    Alexander Tekniikan Yksityistunnit Turku
    Alexander-tekniikan Yksityistunnit Turku
    Alexandertekniikka
    Alexander Tekniikka
    Alexander-tekniikka
    Alexander Tekniikka Blog Terveys Hyvinvointi
    Alexander-tekniikka Blog Terveys Hyvinvointi
    Alexandertekniikkaturku
    Barefoot Shoes
    Body Map
    Burger King Turku
    Byron Katie The Work
    Cheryl Cole
    Descartes
    Epätäydellisyys
    Epätäydellisyys
    Faulty Sensory Appreciation
    F.m. Alexander
    Freud
    Funktionaalinen Harjoittelu
    Garmin Vivofit
    Halonen
    Häpeä Pelko Ahdistus Masennus
    H. C. Andersen
    Hengitys
    Hesburger Turku
    Hyväksyvä Läsnäolo
    Hyvä Ryhti
    Hyvä Ryhti
    Hyvinvointi
    Intersport Mainos
    Itsetutkimus
    Jaksaminen
    Jalkaterän Kiputilat
    Jalkaterän Kiputilat
    Jooga
    Joulu
    Jumissa
    Juoksentelu
    Juoksutekniikka
    Kärsimys Ja Vapautuminen
    Kärsimys Ja Vapautuminen
    Kartta
    Kehonkartta
    Kehontuntemus
    Keisarin Uudet Vaatteet
    Kipu
    Kivunhallinta
    Kolmijalkainen Jakkara
    Kompassi
    Kuluma
    Läsnäolo
    Läsnäolo
    Lenkkipolku
    Liikkuvuuden Säilyttäminen
    Liikkuvuus
    Lonkkakipu
    Luonnollinen
    Luonnollinen Kehonkäyttö
    Luonnollinen Kehonkäyttö
    Luonnollinen Tekniikka
    Luonnollinen Tila
    Luonnollisuus
    Maratonjuoksu
    Maratoonari
    Marja Putkisto
    McDonals's Turku
    Method Putkisto Pilates
    Metsä
    Mielikuva
    Mielikuvat
    Morrison's Turku
    Muotoilija Puuseppä Arto Halmetoja
    Nalle Puh Ja Tao
    Negatiivinen Asenne
    Nilkkakipu
    Niska Jumissa
    Niskakipu
    Niskan Ja Hartioiden Lihakset
    Niskan Kuluma
    Nivelpintojen Kuluma
    Nivelrikko
    Nykyhetki
    Oikea Hengitystekniikka
    Oleminen
    Onnellisuus
    Oppiminen
    Paavo Nurmi
    Paavo Nurmi Marathon
    Paavo Nurmi Stadion
    Päiväni Murmelina Elokuva
    Paljasjalkajuoksu
    Paljasjalkakengät
    Paljasjalkakengät
    Perfektionismi
    Pianisti
    Pilates
    Polvikipu
    Ponnistelu
    Pyöräily
    Pyöräilykoulu
    Pyöräilytekniikka
    Pyöräretki
    Pystyasento
    Rasitusvamma
    Scandinavian Outdoor Store
    Seisoma-asento
    Selkäkipu
    Selkä Suorassa
    Selkä Suorassa
    Stressi
    Stressinhallinta
    Suunnistaja
    Taiji Zhang Fang
    Tässä Ja Nyt
    Tässä Ja Nyt
    Täydellinen Elämä
    Täydellinen Elämä
    Täydellisyys
    Täydellisyys
    Tehokkuus
    Terveys Hyvinvointi
    The Flying Finn
    The Work
    Todellisuus
    Toiminnallinen Harjoittelu
    Triathlon
    Tunteet
    Turkulainen
    Turun Keskiaikaismarkkinat
    Työhyvinvointi
    Työssä Jaksaminen
    Tyytymättömyys
    Uiminen
    Uinti
    Uskominen
    Uskomukset
    Uskomus
    Vapaus
    Vapautuminen
    Vastustaminen
    Ville Ritola
    Vivobarefoot Kengät
    Vivobarefoot Kengät