Hyppää satulaan!

Voin ilokseni kertoa, että nikkaroin tänä kesänä itselleni puisen pukin, jonka päälle ostin Wahlstenin veljesten valmistaman 17-tuumaisen islanninhevossatulan. (Kuva 1) Nyt sopii siis tulla hyppäämään satulaan Alexander-tunneillani, mutta toki sinne voi kivuta myös hieman varovaisemmin, jos niin haluat!

Satulatyö on muutamien suomalaisten Alexander-tekniikan opettajien harjoittama työskentelymuoto, joka on erittäin tehokas tapa vapauttaa mm. lonkka- ja ristinivelien jännitystiloja. Muista satulatyön hedelmistä pidän tärkeimpänä sitä, kuinka se auttaa meitä ymmärtämään, kuinka voimme antaa selkälihastemme ja sitä kautta selkärankamme päästä ns. pidentyvään tilaan. Tämä selkärangan vapautuminen on välttämätöntä "hyvän ryhdin" kannalta ja, toisaalta, se on tarpeen myös sen kannalta, että liikkumisemme voisi olla mahdollisimman vapaata ja luonnollista.

Me Alexander-opettajat puhumme paljon siitä, kuinka tärkeää pystyasentomme kannalta on se, että opimme vapauttamaan niska- ja selkälihakset*. Tämä on totta, mutta saatamme usein unohtaa sen, kuinka tärkeää on myös se, että säilytämme lonkan koukistajalihasten (Kuva 2) luonnollisen pituuden.

Nämä reisiluun yläpään ja lannerangan nikamien sivupuolille (sekä osittain lantiomaljan sisäpuolelle) kiinnittyvät lonkan koukistajalihakset aiheuttavat ongelmia monille istumatyöläisille. Monilla heistä on vaikeuksia päästä tuolista ylös työpäivän päätteeksi, koska heitä sattuu niin paljon alaselkään. Mutta mitä tekemistä näillä asioilla on keskenään?

Tämä lonkankoukistajien ja alaselän kiputilan välinen yhteys liittyy siihen, että useimmat ihmiset näyttävät istuvan työtuoleilla, jotka ovat niin matalia, että reisiluun ja ylävartalon kulma on lähellä 90 astetta, vaikka luonnollisin kulma olisi istuessa 120-130 astetta. Tällainen ns. puoliseisova istuma-asento vaatii luonnollisesti kaverikseen korkeamman pöydän. Näiden liian matalalle säädettyjen työtuolien ja matalien pöytien - yhdessä ei-niin-tarkoituksenmukaisen kehonkäytön - kanssa aiheuttavat tilanteen, missä lonkan koukistajalihakset tuppaavat pitkäaikaisen istumisen seurauksena helposti jäämään ns. lyhenevään tilaan.

Tämä johtaa siihen, että pystyasentoon noustessa nämä lihakset eivät pääse enää ns. pitevään tilaan ja vetävät siksi lihasten yläosan kiinnistyskohdat, eli lannerangan nikamat eteenpäin aiheuttaen alaselän menemisen voimakkaalle notkolle. Tämä lannenikamien siirtyminen aiheuttaa selkärangan hermoratojen puristumisen/pinnetilan ja selkäkipukierre on valmis...

Usein lonkan koukistajien venyttely vain pahentaa tilannetta, koska useimmat ihmiset eivät osaa tehdä niihin kohdistuneita venytysliikkeitä siten, että venytys ei rasittaisi jo entuudestaan kipeää selkää, vaan kohdistuisi itse lihakseen. Toisaalta, oma näkemykseni on, että lihaksen aktiivinen venyttäminen aiheuttaa usein niin paljon mikrorepeämiä lihassoluissa, että en siksi suosittele venyttelyä.

No, mitä sitten? Ehdotan, että varaat minulta esim. 5-10 kerran sarjan Alexander-tunteja, joiden aikana teen kanssasi satulatyötä. Tuntien aikana minä ohjaan sinua lempeästi käsilläni ja opetan sinua vapauttamaan lonkan koukistajalihaksesi oman ajatuksesi voimalla. Toisaalta, istuessasi satulassa jalkasi pääsevät roikkumaan vapaana alaspäin antaen samalla noihin lonkan alueen lihaksiisi lempeän passiivisen venytyksen. (Kuva 3) Voin taata, että satulatyösession jälkeen tunnet olosi pidemmäksi kuin normaalisti ja et ehkä tunnista lonkkiasi ja jalkojasi omiksesi, koska niin vapauttavan olon se tuottaa! Samalla saattaa hävitä myös se pitkään vaivannut alaselkäkipu...          

Terveisin, Turo

* Oikeasti meillä on vain "selkälihaksia", jotka sijaitsevat kallon ja alimman "häntänikaman" välissä. Niskalihakset ovat minusta "keksitty juttu", sillä niiden toiminnallinen konteksti on selkäranka, eli minun nähdäkseni niitä ei voi sanoa edes olevan olemassa! Tuon tämän näkemykseni esille sen takia, että koen, että me kiinnittämme aivan liian paljon huomiota yksityiskohtiin kehossamme emmekä siksi ymmärrä enää kehoamme suurempana toiminnallisena kokonaisuutena. Tämän kokonaisuuden näkeminen on tärkein "kotiläksymme", mitä tulee kehomme ja sen anatomian ymmärtämiseen.

Tämä hevonen on suomalaista kuusipuuta!

Lonkan koukistajalihakset, eli iliopsoas, jonka kolmesta osasta näkyy kuvassa yläosistaan lantiomaljan sisäpuolelle kiinnittyvä iliacus ja lannerankaan kiinnittyvä psoas major. Lihasten alaosat kiinnityyvät reisiluun yläosaan. Supistuessaan nämä lihakset tuovat polven ylöspäin kohti ylävartaloa ja vice versa.

Satulassa istuessa näkee ympäröivän maailman täysin uudesta perspektiivistä. Sen ohella, että kehon vapautuminen ns. pitenevään tilaan on omaa kehonkuvaa muokkaava kokemus.