American Idol 2012 -blogikirjoitukseni sai erään kollegani ottamaan kantaa kirjoittamiini asioihin. Hänen esittämänsä kritiikki nosti tarpeen kirjoittaa "ongelmien tiedostamisesta" ja sen vaikutuksesta motivaatioomme pitää huolta omasta kehostamme. Erityisesti koska kollegani kritisoi minua siitä, että olin hänen mielestään "tuomitseva". Hän heitti suuntaani kysymyksen "Kuinka moni uskaltaa tulla arvioitavaksesi, jos (American) Idol voittajakin on silmissäsi niin kaukana "oikeasta"?".
Kysymys oli hyvä, kuten myös oli hänen havaintonsa siitä, että "Ihmiset ovat paljolti täynnä epävarmuutta, arvostelua ja kritisointia itseään ja muita kohtaan ja niitä ominaisuuksia on ihan turha vahvistaa." Olen luonnollisesti hyvin tietoinen tästä kaikesta, koska aloittanut opettajanurani jo 1998 ja kohdannut sitä kautta yli 2500 ihmistä. Tämän takia haluan tarkentaa sinulle, että minulla ei ole mitään "halua tuomita" sinua tai ketään muutakaan ihmistä, vaan olla "suora ja rehellinen". Teen sen mahdollisimman hienotunteisesti, mutta kuitenkin niin selkeästi, että saan sinut pysähtymään ja ajattelemaan oman kehonkäyttösi tarkoituksenmukaisuutta. Muista siis näiden blogikirjoitusteni äärellä, että se, mitä sinä luet, ei välttämättä vastaa sitä, mitä minä kirjoitin.
Esimerkiksi American Idol 2012 -voittajan kehonkäyttöä arvioivani blogikirjoitukseni tarkoituksena oli auttaa sinua näkemään, että sinä itsekin saatat omata samankaltaisia "kehonkäytöllisiä ongelmia" kuin Philip Philips? Jos omaat niitä, niin eikö sinusta ollutkin hyödyllistä lukea blogikirjoituksestani, mitä sinun kannattaisi tehdä tai jättää tekemättä, jotta kehosi voisi toimia parhaalla mahdollisella tavalla? Miten muutos parempaan voisi olla mahdollista, jos et tiedosta omia ongelmiasi? Tilannetta voisi verrata suunnistajaan, joka ei vaivaudu katsomaan karttaa ja ottamaan selvää lähtöpistettä, vaan lähtee juoksemaan arpapelillä johonkin suuntaan ja toivoo löytävänsä perille...
Toisin kuin kollegani, minä uskon siihen, että Alexander-tekniikan oppiminen vaatii "ongelmien tiedostamista", jotta oppilas löytää motivaation oppia, kuinka pitää jatkossa parempaa huolta kehostaan. Muistan edelleen hyvin elävästi sen hetken 2006, kun Alexander-opettajani Karen Wentworth antoi minulle noin viisi kiloa painavan perheraamattunsa käsiini, pyysi minua pitämään siitä kiinni (sen tasapainopisteen ulkopuolelta) ja sanoi "Tämä painaa saman verran kuin sinun pääsi. Jos et anna sen olla tasapainossa selkärankasi huipulla niin sinun niskalihaksistasi tuntuu tältä."
Tuolla hetkellä kokemaani tunnetta voisi ehkä parhaiten kuvata jonkinlaiseksi "kauhuksi", mikä väistyi nopeasti, kun silmiini nousivat kiitollisuuden kyyneleet. Karen sai minut oivaltamaan jotain tärkeää ja motivoitumaan sen suhteen, että pidän entistä parempaa huolta kehostani. Tämä tapahtui sen ansiosta, että hän ei käynyt "silittelemään minua silkkihansikkain", miten moni muu Alexander-tekniikan opettaja oli tehnyt ennen häntä. Siitäkin huolimatta, että minulla ei todellakaan ollut asiat hyvin, mitä tuli kehonkäyttööni. Paljon on sen suhteen edelleenkin "parantamisen varaa", sillä minä tai kukaan muukaan kuolevainen ei ole, eikä tule "täydelliseksi" kehonkäytön suhteen, koskaan. Voimme vain tehdä parhaamme, mutta hyvä uutinen on se, että se riittää.
Tämän minua vahvasti motivoineen kokemuksen takia, olen päättänyt seurata Karenin jalanjälkiä opettajana ja puhua suoraan ja rehellisesti niille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan Alexander-tekniikkaa. Uskon, että sinä tulet kiittämään minua siitä jälkeenpäin, kuten minä olen nyt kiittänyt Karenia julkisesti.
Tästä syystä minä kirjoitan näitä blogikirjoituksiani sillä tavalla, millä kirjoitan, vaikka se provosoisikin joitain ihmisiä. Uskon, että jos sinä olet valmis myöntämään, että sinulla itselläsi on "ongelmia" niin sinä olet "valmis" oppimaan Alexander-tekniikkaa kanssani. Muussa tapauksessa minä en voi auttaa sinua, sillä kuten tekniikan kehittäjä F.M. Alexander sanoi osuvasti, "Kaikista vaikein on päästä eroon niistä ongelmista, joita me emme myönnä olevan olemassa."
Terveisin, Turo
Kysymys oli hyvä, kuten myös oli hänen havaintonsa siitä, että "Ihmiset ovat paljolti täynnä epävarmuutta, arvostelua ja kritisointia itseään ja muita kohtaan ja niitä ominaisuuksia on ihan turha vahvistaa." Olen luonnollisesti hyvin tietoinen tästä kaikesta, koska aloittanut opettajanurani jo 1998 ja kohdannut sitä kautta yli 2500 ihmistä. Tämän takia haluan tarkentaa sinulle, että minulla ei ole mitään "halua tuomita" sinua tai ketään muutakaan ihmistä, vaan olla "suora ja rehellinen". Teen sen mahdollisimman hienotunteisesti, mutta kuitenkin niin selkeästi, että saan sinut pysähtymään ja ajattelemaan oman kehonkäyttösi tarkoituksenmukaisuutta. Muista siis näiden blogikirjoitusteni äärellä, että se, mitä sinä luet, ei välttämättä vastaa sitä, mitä minä kirjoitin.
Esimerkiksi American Idol 2012 -voittajan kehonkäyttöä arvioivani blogikirjoitukseni tarkoituksena oli auttaa sinua näkemään, että sinä itsekin saatat omata samankaltaisia "kehonkäytöllisiä ongelmia" kuin Philip Philips? Jos omaat niitä, niin eikö sinusta ollutkin hyödyllistä lukea blogikirjoituksestani, mitä sinun kannattaisi tehdä tai jättää tekemättä, jotta kehosi voisi toimia parhaalla mahdollisella tavalla? Miten muutos parempaan voisi olla mahdollista, jos et tiedosta omia ongelmiasi? Tilannetta voisi verrata suunnistajaan, joka ei vaivaudu katsomaan karttaa ja ottamaan selvää lähtöpistettä, vaan lähtee juoksemaan arpapelillä johonkin suuntaan ja toivoo löytävänsä perille...
Toisin kuin kollegani, minä uskon siihen, että Alexander-tekniikan oppiminen vaatii "ongelmien tiedostamista", jotta oppilas löytää motivaation oppia, kuinka pitää jatkossa parempaa huolta kehostaan. Muistan edelleen hyvin elävästi sen hetken 2006, kun Alexander-opettajani Karen Wentworth antoi minulle noin viisi kiloa painavan perheraamattunsa käsiini, pyysi minua pitämään siitä kiinni (sen tasapainopisteen ulkopuolelta) ja sanoi "Tämä painaa saman verran kuin sinun pääsi. Jos et anna sen olla tasapainossa selkärankasi huipulla niin sinun niskalihaksistasi tuntuu tältä."
Tuolla hetkellä kokemaani tunnetta voisi ehkä parhaiten kuvata jonkinlaiseksi "kauhuksi", mikä väistyi nopeasti, kun silmiini nousivat kiitollisuuden kyyneleet. Karen sai minut oivaltamaan jotain tärkeää ja motivoitumaan sen suhteen, että pidän entistä parempaa huolta kehostani. Tämä tapahtui sen ansiosta, että hän ei käynyt "silittelemään minua silkkihansikkain", miten moni muu Alexander-tekniikan opettaja oli tehnyt ennen häntä. Siitäkin huolimatta, että minulla ei todellakaan ollut asiat hyvin, mitä tuli kehonkäyttööni. Paljon on sen suhteen edelleenkin "parantamisen varaa", sillä minä tai kukaan muukaan kuolevainen ei ole, eikä tule "täydelliseksi" kehonkäytön suhteen, koskaan. Voimme vain tehdä parhaamme, mutta hyvä uutinen on se, että se riittää.
Tämän minua vahvasti motivoineen kokemuksen takia, olen päättänyt seurata Karenin jalanjälkiä opettajana ja puhua suoraan ja rehellisesti niille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan Alexander-tekniikkaa. Uskon, että sinä tulet kiittämään minua siitä jälkeenpäin, kuten minä olen nyt kiittänyt Karenia julkisesti.
Tästä syystä minä kirjoitan näitä blogikirjoituksiani sillä tavalla, millä kirjoitan, vaikka se provosoisikin joitain ihmisiä. Uskon, että jos sinä olet valmis myöntämään, että sinulla itselläsi on "ongelmia" niin sinä olet "valmis" oppimaan Alexander-tekniikkaa kanssani. Muussa tapauksessa minä en voi auttaa sinua, sillä kuten tekniikan kehittäjä F.M. Alexander sanoi osuvasti, "Kaikista vaikein on päästä eroon niistä ongelmista, joita me emme myönnä olevan olemassa."
Terveisin, Turo
RSS Feed