Miksi kärsivällisyys ei kannata?

Monet Alexander-tekniikan kursseilla ja yksityistunnella käyneet ihmiset ovat yllättyneet, kun olen kutsunut heitä olemaan kärsimättömiä omassa elämässään. Tämä reaktio on epäilemättä merkki siitä, että kärsivällisyys nähdään jonkinlaisena "hyveenä", eli merkkinä "henkisestä kypsyydestä", jota meidän kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella omassa elämässämme. Hyvin harvat meistä kuitenkaan näyttävät kykenevän siihen. Minä itse voin tunnustaa ensimmäisenä, että minä en ole noiden "henkisesti kypsien ihmisten" joukossa, vaikka olen entinen joogaopettaja...

No, tuo seikka saattaa tosin kieliä siitä, että minä olin "liian kärsimätön ihminen" tuohon ammattiin, jossa toimivan ihmisen oletetaan olevan jonkinlainen "kärsivällisyyden ruumiillistuma". En ollut sitä, vaan monella lailla "keskeneräinen ihminen", mutta ehkä juuri sen takia joogatunneillani ja retreteissäni käyneet ihmiset pitivät minusta niin paljon? Ehkä he kokivat, että annoin heille "luvan olla keskeneräisiä" ja että vahvistin tuon luvan kertomalla heille joogatuntien alussa itseironisia tarinoita esimerkiksi juuri siitä, kuinka kiireinen ja kärsimätön olin ollut jossain arkisissa tilanteissa? Samalla linjalla olen jatkanut Alexander-tekniikan opettajanakin, sillä miksi muuttaa sitä, mikä toimii, eli saa ihmiset hyväksymään oman keskeneräisyytensä? Sanomattakin on selvää, että "täydellistä opettajaa" esikuvakseen etsivät ihmiset eivät koskaan vaivaudu tulemaan minun luokseni, koska he eivät ole oivaltaneet sitä, että oma onnellisuutemme on hyvin pitkälti kiinni siitä, että me hyväksymme "epätäydellisyyden" itsessämme ja muissa ihmisissä.

Olen siis keskeneräisyyden ja kärsimättömyyden sallimisen puolesta puhuja, mutta miksi? Lähinnä siksi, että tulin muutama vuosi sitten pysähtyneeksi ja miettineeksi sanoja "kärsivällisyys" ja "kärsimätön", sekä niiden kirjaimellista merkitystä. En ollut tehnyt sitä aiemmin ja siksi minusta tuntui hämmentävältä havaita, kuinka sana kärsivällisyys sisältää sanan "kärsivä" ja, toisaalta, kuinka sana kärsimätön taasen viittaa "ihmiseen, joka ei kärsi". Mitä ihmettä?!?! Eikö sanan kärsivällisyys pitänyt muka viitata "ihmiseen, joka on kaikessa rauhassa" ja sana kärsimätön taasen "ihmiseen, joka kärsii oman rauhattomuutensa takia"? Eli menikö näiden sanojen sisällöt sekaisin, kun nämä sanat otettiin käyttöön suomenkielessä? Tämä kärsivällisyys-kärsimätön sanaparin merkityksen pohtiminen muutti suhteeni näihin sanoihin: en tunne enää mitään kiinnostusta kärsivällisyyden harjoittamista kohtaan. En ole pelkästään oppinut olemaan kärsimätön kaikessa rauhassa, vaan olen oppinut myös olemaan kaikessa rauhassa, mihin kärsimättömyyden salliminen itselleen vääjäämättä johtaa!

Toisaalta, olen pohtinut Alexander-tekniikan kautta sitä, mitä kärsivällisyys ja kärsimättömyys ovat psyko-fyysisen toiminnan tasolla. Olen tullut siihen tulokseen, että kärsivällisyys on "odottamista", joka liittyy siihen, että "oma tarve täyttyisi jossain vaiheessa". Kärsivällisyyttä harjoittava ihminen toivoo tämän tapahtuvan usein siten, että hänen ei tarvisi ilmaista tuota tarvetta ääneen, vaan että muut ihmiset havaitsisivat sen ilman sanomista. Samalla hän toivoo myös sitä, että tuo tarve täyttyisi ennen kuin oma "kärsivällisyys loppuu". Oman tarpeen ilmaiseminen koetaan kärsimättömyyden merkkinä ja kiusallisena, koska kärsivällinen ihminen pyrkii olemaan täydellinen ihminen itsensä ja muiden ihmisten edessä...

Tämä psyko-fyysinen odottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että omien tarpeiden täyttymättä jäämisen lykkääminen hamaan tulevaisuuteen aiheuttaa jonkinlaisen "paikalleen jähmettymisen", mikä näkyy turhan jännityksen muodostumisena lihastasolla, sekä myös siten, että oma hengitys ei pääse kulkemaan vapaasti. Kärsivällisesti odottava ihminen on kuin jänispassissa istuva ja adrenaliinihöyryissä keittyvä metsästäjä, joka yrittää kuulla jäniksen lähestymisen metsässä. Tämä metafora sopii tähän kärsivällisyyden harjoittamisen teemaan myös siksi, että kärsivällisen ihmisen sisälleen keräämä psyko-fyysinen jännitys purkautuu ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisena "pamauksena". Todellakin, tarpeiden täyttymättä jääminen johtaa siihen, että moni "kärsivällisyytensä menettänyt ihminen" tapaa syyttää muita ihmisiä siitä, että he eivät ole ottaneet huomioon hänen tarpeitaan. Siitä huolimatta, että hän oli odottanut niin kärsivällisesti sitä, että muut ihmiset huomasivat hänen tarpeensa, siis ilman, että heille olisi kerrottu niistä ääneen...   

Kyllä vain, kärsimättömyys on minusta hyvä ja hyödyllinen asia, sillä se auttaa meitä tunnistamaan omat tarpeemme, mutta vielä suurempi hyöty siitä saadaan sitä kautta, että me annamme noille tarpeillemme luvan täyttyä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee ilmaista omat tarpeemme muille ihmisille, jos tarvitsemme heidän apuaan sen suhteen, että nuo tarpeet voisivat täyttyä. Mitä "pahaa" tai "epäkypsää" kärsimättömyydessä siis muka on? Eikö meidän tarpeidemme täyttyminen ole välttämätöntä oman hyvinvointimme ja tasapainomme kannalta? Kuinka omien tarpeiden täyttymiseen liittyvä jännittynyt odottaminen ja niiden suoranainen kieltäminen voisi muka olla "henkisesti kypsän ihmisen" merkki?

Jos olet siis huomannut soimaavasi itseäsi siitä, että olet "niin kärsimätön ihminen" niin oletko valmis luopumaan tuosta täysin turhasta käsityksestä ja siihen liittyvästä kärsimyksen sävyttämästä toimintamallista, sekä oppimaan, kuinka voit tunnistaa omat tarpeesi ennen kuin koet itseäsi kärsimättömäksi? Jos olet niin tervetuloa opettelemaan sitä Alexander-tekniikan avulla!

Terveisin, Turo

Evoluutiobiologit sanovat, että ihminen on laiska apina, joka haluaa täyttää omat tarpeensa mahdollisimman nopeasti, eli kärsivällisyys ei ole meille luontainen ominaisuus. Tämän takia ymmärrän hyvin sen, minkä takia jotkut meistä joutuvat rukoilemaan Jumalalta kärsivällisyyttä tuon tuosta...