Oikeassa olemisen ansa

Eräs yliopistossa psykologiaa opiskellut ystäväni kertoi minulle hiljan kognitiivisen dissonanssin teoriasta. Sen mukaan ihminen ei ole "rationaalinen" vaan "rationalisoiva", eli ihmistä ei motivoi pyrkimys olla oikeassa, vaan halu uskoa olevansa oikeassa... Tämä "oikeassa olevan ihmisen imagon" ylläpitämiseen liittyvä halu saattaa olla niin voimakas, että ihminen on valmis vääristämään omaa näkökulmaansa asioihin tai värittämään asiat itsensä kannalta parhaiten päin. Tämä vaatii mentaalista ponnistelua ja heijastuu kehon tasolle turhana lihasjännityksenä, kuten F.M. Alexander linjasi sanoessaan, että "Jokainen ottamamme positio, oli se sitten mentaalinen tai fyysinen, aiheuttaa lihasjännitystä."

Esimerkiksi kognitiivisesta dissonanssista käynee Antti Kaikkosen medialle hiljan esittämät kommentit tilanteessa, missä Helsingin käräjäoikeus langetti hänelle tuomion luottamusaseman väärinkäytöstä. Kaikkonen piti saamaansa viiden kuukauden ehdollista tuomiota "käsittämättömänä". Ehkä Kaikkonen ei ole "kankea" televisiokameroiden edessä tanssimisesta, vaan siitä valehtelusta, jota hän harrastaa poliittisen aseman suojissa? 

Kaikkonen ei ole kuitenkaan yksin, enkä viittaa nyt pelkästään Ilkka Kanervaan tai muihin vilpistä kiiinni jääneisiin poliitikkoihin, eli kaikilla ihmisillä on taipumus liukua kohti kognitiivista dissonanssia, vaikka voimme havaita hyvin suuria eroja ihmisten välillä. Toisin sanoen, me olemme valmiita vähättelemään omia tekojamme ja valehtelemaan itsellemme ja muille ihmisille, jotta voisimme näyttää olevamme oikeassa... Kognitiivinen dissonanssi liittynee siis siihen, kuinka paljon me siedämme "häpeää" sen suhteen, että olemme "väärässä"?

Kognitiivinen dissonanssi liittyy läheisesti myös Alexander-tekniikan oppimiseen, mutta miten? Suurin syy tulla Alexander-tunneille liittyy siihen, että ihminen kärsii esim. niska- tai selkäkivusta. Ne johtuvat yleensä siitä, että ihminen 1) ei näe, 2) halua nähdä tai 3) näkee, mutta ei halua myöntää jotain oman keho-mielen "käyttöön" liittyvää asiaa, mikä aiheuttaa kivun kaltaisen oireen. On niin paljon helpompaa peittää oma ongelma ja selitellä itselleen ja muille ihmisille, että "Minulla on huono työtuoli" tai "Päätetyöskentely on niin kuormittavaa" tai "Minulla on ollut huono ryhti pienestä pitäen" Voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan noista "syistä", joita ihmiset tarjoavat minulle tullessaan Alexander-tunneille!

Sen sijaan, pyrin ohjaamaan ihmisiä kanavoimaan tuon "syiden" keksimiseen käyttämänsä energian ja luovuuden tavalla, joka auttaa heitä vapautumaan sekä oireista, että ongelmista. Kipu ei siis ole ongelma, vaan oire. Varsinainen ongelma liittyy ihmisen tietoon tai tietoisuuteen oman keho-mielen toiminnasta ja sitä kautta siihen, mikä ongelma oikeasti on. Kohtaan Alexander-tunneilla välillä ihmisiä, jotka eivät halua nähdä tai myöntää tätä asiaa ja se saattaa johtaa siihen, että joko oppilas tai minä itse totean, että tunteja on turha jatkaa. Juuri näiden kokemusten pohjalta kirjoitin taannoin blogiartikkelin "Väärässä olemisen taito".

Loppupäätelmänä sanon kuitenkin, että Alexander-tekniikka ei sovi sellaisille ihmisille, jotka eivät ole valmiita siihen, mitä muuttuminen heiltä vaatii. Toisin sanoen, Alexander-tekniikan oppiminen vaatii 1) luottamusta Alexander-opettajan hyvään tarkoitukseen, 2) kykyä sietää hämmennystä, kun omat oireeseen/ongelmaan liittyvät käsitykset tulevat kyseenalaistetuksi Alexander-tunnilla ja 3) halua muuttua, eli vastuun ottoa omasta hyvinvoinnista ja sen mukaista toimintaa käytännössä!

Sangen usein se tarkoittaa myös "väärässä olemista", joka on minun kokemukseni mukaan helpointa silloin, kun hyväksyy oman "keskeneräisyytensä", taitaa ironian jalon taidon ja osaa nauraa makeasti itselleen ja omalle tietämättömyydelleen. On niin paljon mukavampaa olla "onnellinen hölmö" kuin "oikeassa oleva typerys", joka ottaa elämän liian vakavasti!

Terveisin, Turo

Sekä pyrkimys olla oikeassa, että halu uskoa olevansa oikeassa vaativat ponnistelua ja vievät meidät pois tasapainosta. Olisiko "luonnollisempaa" vain elää omaa elämäämme ilman konseptia "oikeasta" ja "väärästä"?

Valehtelu ja omien tekojen vähättely kameroiden edessä vaatii erityisen paljon ponnistelua, kuten Helsingin käräjäoikeuden langettaman ehdollisen vankeustuomion saanut Antti "Kanki" Kaikkonen demonstroi oman olemuksensa kautta.