Oikotie onneen

Olemme mainosten ympäröimiä kaiken valveillaoloaikamme, vaikka olisimme koko päivän kotona, vetäisimme verhot ikkunoiden eteen ja viettäisimme täydellistä paperisen ja digitaalisen median paastoa. Näemme yhden kotioloissa vietetyn päivän aikana vääjäämättä esim. kymmeniä mainoslogoja printattuna seinäkelloon, jääkaapin oveen, hellan kylkeen, huonekaluihin, taulutelevision etupaneeliin, vaatteisiimme, kenkiimme, kaikkialle!

Ei ole yllättävää, että meitä ei kutsuta enää "ihmisiksi", vaan "kuluttajiksi", joiden "luottamuksesta" riippuu Suomen valtion tulevaisuus. Todellakin, koen, että meitä syyllistetään siitä, jos me emme luota omaan maksukykyymme, vaikka on ihan luonnollista epäillä sitä, kun yt-neuvotteluita käydään oikealla, vasemmalla, edessä ja takana!

Olemme kuluttajia, koska valtio on määritellyt olemassaolomme tarkoitukseksi ostaa mukisematta kaikkea sitä, mitä meille myydään. Sekään ei vielä riitä, koska "talouskasvun" ja "hyvinvointivaltion" tukemisen nimissä näitä ostamiamme tavaroita on tarkoitus koskettaa vain hetki, hylätä ne ja ostaa tilalle jotain "uutta ja parempaa". Mutta miksi me myönnymme tähän jalkojemme alla olevan planeetan tuhoavaan hulluuteen? Minun nähdäkseni sen takia, että meidät on aivopesty uskomaan, että onnellisuus liittyisi jotenkin siihen, mitä meillä ei ole, vaikka asia on juuri päinvastoin!

Todellakin, me löydämme oikotien onneen sitä kautta, että kieltäydymme uskomasta "Sitten kun..." -tyyppisiin lauseisiin. En siis tarkoita vain tavaroiden omistamiseen liittyviä lauseita tyyliin "Sitten kun minulla on..." tai "Sitten kun minä omistan...", vaan myös "Sitten kun minä olen..." ja "Sitten kun minusta tulee..." tyyppisiä lauseita, jotka liittyvät siihen, millaisia olemme tai millaisina ilmenemme juuri tällä hetkellä.

Kyllä, luopuessasi noista ajatuksista sinä et luo, etkä siten myöskään ylläpidä kuvitteellista aikajatkumoa nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Olet löytänyt sitä kautta tien nykyhetkeen, missä ei ole "tulevaisuutta". Koskaan! Tämä kuvitteellisesta ajattelusta luopuminen ja siihen liittyvä ei-tekeminen on läsnä olemiseen liittyvä keskeinen taito, jota me opettelemme Alexander-tunneilla. Ne tuovat sinut tietoiseksi siitä, että "kaikki on hyvin, eikä minulta mitään puutu".

Tämän sangen raamatulliselta kuulostavan asian oivaltaminen on nostanut minun silmiini kiitollisuuden kyyneleet, moneen otteeseen, sillä, tuosta onnellisuuteemme läheisesti liittyvästä oivalluksesta huolimatta, minun on edelleen hyvin helppo mennä markkinoinnin ammattilaisten taidokkaasti asettamiin ansoihin ja ajatella, että "Hei, tuota minä voisin tarvita...", mikä on luonnollisesti "Sitten kun minulla on..." -ajatus puettuna uuteen viittaan.

Peli ei ole kuitenkaan vielä hävitty, sillä tässä kohtaa voi ottaa käyttöön Alexander-tunneilla opittava inhibitio ja sanoa omassa mielessään tai tarvittaessa vaikka huutaa se ääneen jonkun sitkeääkin sitkeämmän puhelinmyyjän korvaan , että "Ei, minä en oikeasti tarvitse sitä, mitä sinä olet kauppaamassa minulle!" Voin sanoa, että inhibition oppiminen ja sen harjoittaminen jopa näin äärimmäisellä tavalla on säästänyt minun luottotietoni puhtaina. No, ainakin tähän asti!  :-)

Terveisin, Turo

En kiellä kokevani iloa siitä, että omistan esim. ultrakevyitä retkeilyvälineitä, joiden ostaminen on keventänyt hyvin merkittävästi myös lompakkoni painoa. En kuitenkaan kuvittele niiden omistamisen liittyvän mitenkään siihen, kuinka onnelinen olen!