Olemme mainosten ympäröimiä kaiken valveillaoloaikamme, vaikka olisimme koko päivän kotona, vetäisimme verhot ikkunoiden eteen ja viettäisimme täydellistä paperisen ja digitaalisen median paastoa. Näemme yhden kotioloissa vietetyn päivän aikana vääjäämättä esim. kymmeniä mainoslogoja printattuna seinäkelloon, jääkaapin oveen, hellan kylkeen, huonekaluihin, taulutelevision etupaneeliin, vaatteisiimme, kenkiimme, kaikkialle! Ei ole yllättävää, että meitä ei kutsuta enää "ihmisiksi", vaan "kuluttajiksi", joiden "luottamuksesta" riippuu Suomen valtion tulevaisuus. Todellakin, koen, että meitä syyllistetään siitä, jos me emme luota omaan maksukykyymme, vaikka on ihan luonnollista epäillä sitä, kun yt-neuvotteluita käydään oikealla, vasemmalla, edessä ja takana! Olemme kuluttajia, koska valtio on määritellyt olemassaolomme tarkoitukseksi ostaa mukisematta kaikkea sitä, mitä meille myydään. Sekään ei vielä riitä, koska "talouskasvun" ja "hyvinvointivaltion" tukemisen nimissä näitä ostamiamme tavaroita on tarkoitus koskettaa vain hetki, hylätä ne ja ostaa tilalle jotain "uutta ja parempaa". Mutta miksi me myönnymme tähän jalkojemme alla olevan planeetan tuhoavaan hulluuteen? Minun nähdäkseni sen takia, että meidät on aivopesty uskomaan, että onnellisuus liittyisi jotenkin siihen, mitä meillä ei ole, vaikka asia on juuri päinvastoin! Todellakin, me löydämme oikotien onneen sitä kautta, että kieltäydymme uskomasta "Sitten kun..." -tyyppisiin lauseisiin. En siis tarkoita vain tavaroiden omistamiseen liittyviä lauseita tyyliin "Sitten kun minulla on..." tai "Sitten kun minä omistan...", vaan myös "Sitten kun minä olen..." ja "Sitten kun minusta tulee..." tyyppisiä lauseita, jotka liittyvät siihen, millaisia olemme tai millaisina ilmenemme juuri tällä hetkellä. Kyllä, luopuessasi noista ajatuksista sinä et luo, etkä siten myöskään ylläpidä kuvitteellista aikajatkumoa nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Olet löytänyt sitä kautta tien nykyhetkeen, missä ei ole "tulevaisuutta". Koskaan! Tämä kuvitteellisesta ajattelusta luopuminen ja siihen liittyvä ei-tekeminen on läsnä olemiseen liittyvä keskeinen taito, jota me opettelemme Alexander-tunneilla. Ne tuovat sinut tietoiseksi siitä, että "kaikki on hyvin, eikä minulta mitään puutu". Tämän sangen raamatulliselta kuulostavan asian oivaltaminen on nostanut minun silmiini kiitollisuuden kyyneleet, moneen otteeseen, sillä, tuosta onnellisuuteemme läheisesti liittyvästä oivalluksesta huolimatta, minun on edelleen hyvin helppo mennä markkinoinnin ammattilaisten taidokkaasti asettamiin ansoihin ja ajatella, että "Hei, tuota minä voisin tarvita...", mikä on luonnollisesti "Sitten kun minulla on..." -ajatus puettuna uuteen viittaan. Peli ei ole kuitenkaan vielä hävitty, sillä tässä kohtaa voi ottaa käyttöön Alexander-tunneilla opittava inhibitio ja sanoa omassa mielessään tai tarvittaessa vaikka huutaa se ääneen jonkun sitkeääkin sitkeämmän puhelinmyyjän korvaan , että "Ei, minä en oikeasti tarvitse sitä, mitä sinä olet kauppaamassa minulle!" Voin sanoa, että inhibition oppiminen ja sen harjoittaminen jopa näin äärimmäisellä tavalla on säästänyt minun luottotietoni puhtaina. No, ainakin tähän asti! :-) Terveisin, Turo |
8 Comments
Itse yhdistän aina jostain syystä tämän(kin) wanhaan aikaan, eli ostamme tarpeettomia tuotteita koska "emme tiedä milloin seuraava mammutti saadaan metsästettyä ravinnoksi". Eli yksinkertaisesti aivomme eivät ole kehittyneet kaikilta osin tasapuolisesti, vaan vanhaa tarpeetonta käyttäytymistä löytyy sieltä täältä.
Reply
Turo
16/1/2013 10:37:57 pm
Hei Markku!
Reply
Minna
17/1/2013 03:30:43 am
Olipas niin "hyvää ja kaunista" Turolta että :-) Itse välillä tuskastun taloudellisen järjestelmän suunnattomuuteen "se mitään maailmaa muuta, jos mä jätän ton ostamatta" - tai oikeammin huomaan saavani siitä tekosyyn mukavuudenhalulleni ostaa jotakin turhaa ja epäeettisesti tuotettua. Mut mä en olekaan niitä suuria ajattelijoita... :-) Oikeasti en kyllä niin hirveästi ostele turhaa ja olen yrittänyt mediakasvattaa alle kouluikäistä lastanikin immuuniksi mainoksille. TÄYSIN TURHAAN! Hänellä on ollut viime päivinä uusi iltarutiini: peittelyn lopussa hän haluaa kertoa minulle "mainoksen". Sitten hän muuttaa äänensä joksikin tv:stä tutuksi tekoinnostajaksi, joka selostaa jonkun typerältä kuulostavan lelun ominaisuuksia: "- - ja lopuksi voit myös pyörittää kaikkia yhtä aikaa, voi kuinka he pitävät siitä!" No, ei siinä mitään jos hän olisi lopuksi sanonut vaikka, että "eikö ollutkin äiti ihan tyhmä lelu, joka menee rikki varmaan ekassa käytössä". Mutta ei, mitään tuollaisia muistikuvia mediakeskusteluistamme ei ollut jäänyt lapsen mieleen, vaan hän oikeasti halusi tuon lelun seuraavana jouluna! "Jos olen oikein kiltti, niin tuoko pukki minulle sen, pliis?" Siinä vaiheessa olin jo ihan, että kiva - olen pilannut tämän lapsen... MUTTA ehkä hänen käytös ei siis olekaan merkki hellyyden ja rakkauden vajeesta tai yhteisesti vietetyn ajan puutteesta, vaan DNA-koodi selittää kaiken! Kylläpä tuo tieto helpotti äidin syyllisyyttä :-)
Minna
18/1/2013 04:50:07 am
Totta niinkin. Lapsen kasvatus on niin pirun vaikeaa välillä, mutta ei sitä oikein osaa olla tekemättäkään - DNA:han kirjoitettu sekin :-) Jos osaisi vaikkapa vain olla puuttumatta niihin asioihin, jotka lapsi oikeasti osaa aikuista paremmin, niin silläkin päästäisiin jo pitkälle! :-) Nyt rupes muuten kiinnostaa nähdä Petri Luukkaisen Tavarataivas-dokkari, josta luin just äsken jutun sunnuntai-Hesarista.
Reply
Turo
18/1/2013 05:14:38 am
Hassua! Näin itse Gene Brockhoffin Tavarataivas? -dokumentin marraskuussa Yle Areenalta ja juuri se inspiroi minut kirjoittamaan tämän Oikotie onneen -blogikirjoituksen. Ilmeisesti tavaraa on sitten tuotettu koko taivaankannen täydeltä, kun ne pukkaa ulos samannimistä dokkaria molemmilla puolilla rapakkoa... :-)
Turo
18/1/2013 07:22:35 pm
Hei Markku!
Reply
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
AuthorAlexander-opettaja Archives
February 2019
Categories
All
|