Olemisen sietämätön keveys

Kirjoitin viime viikolla blogikirjoituksen Oletko kärsinyt tarpeeksi? Pohdin tuossa kirjoituksessasi syytä siihen, miksi jotkut ihmiset eivät ole valmiita tulemaan Alexander-tekniikan tunneille. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa siitä, miksi jotkut ihmiset lopettavat Alexander-tunneilla käymisen juuri kun alamme saada positiivisia tuloksia aikaan? Nopea selitys on luonnollisesti se, että ihminen ei ole vielä kärsinyt tarpeeksi ollakseen valmis vapautumaan, mutta mistä muista syistä tämä sangen epärationaaliselta kuulostava ratkaisu saattaa johtua?

Uskon, että tämän ratkaisun takana on minäkuva, joka liittyy hyvin läheisesti siihen, miltä liikkuminen ja kehomme tuntuu. Uskallan sanoa, että se, jonka me miellämme olevan "minä" on tietynlainen tunne/lihastuntemus, joka on meille tuttu ja turvallinen. Miten tämä kaikki liittyy siihen, miksi joku haluaisi lopettaa Alexander-tunneilla käymisen?  

Oletan sinun jo lukeneen näiltä kotisivuiltani, että Alexander-tunneilla tutkitaan arkista kehonkäyttömme esim. seisomista, tuolille istuutumista, istumista ja seisomaan nousua. Tämä kaikki aistireseptorimme tukkivan viihteen turruttamista ihmisistä - "tosi tylsältä" kuulostava työskentely tähtää siihen, että me vapaudumme turhasta lihasjännityksestä, mikä tarkoittaa samalla myös sitä, että tunteeseen nimeltä "minä" liittyvä tuttu lihasjännitys häviää. Tämä tuntuu luonnollisesti ei-tutulta ja moni ihminen kokeekin sen ei-turvalliseksi, vaikka kyse on siitä, että muutos kohti olemisen keveyttä on juuri alkanut...

Tiedän Alexander-opettajana tarkalleen, mistä tässä on kysymys ja kannustan sen takia oppilaitani sietämään vapautta ja siihen liittyvää hämmennyksen tunnetta. Valitettavasti se on kuitenkin monille ihmisille sietämätöntä ja he lopettavat Alexader-tunneilla käymisen. Tämä on luonnollisesti minulle suuri pettymys opettajana, koska työni tähtää siihen, että oppilas 1) luottaa ohjaukseeni, 2) päästää irti turhista lihasjännityksistä ja saa kokemuksen vapaudesta ja 3) oppii löytämään sen ilman minun apuani. Mitä parempaa minä voisin olla opettamassa toiselle ihmiselle, kuin tätä menetelmää, joka opettaa meille olemisen taitoa?

Muistan elävästi, kuinka mystiseltä porilaisen elokuvateatterin seinällä 1988 näkemäni Olemisen sietämätön keveys -leffajulisteessa olleet sanat tuntuivat 17-vuotiaasta miehenalusta. Seisoin noiden sanojen äärellä pitkään, vaikka kaverini käskivät minua kiiruhtamaan kohti lippuluukkua ja jotain (Stallonen tai Schwartzeneggerin tähdittämää) actionpläjäystä. En välittänyt heidän huudoistaan, vaan mietin itsekseni, mitä ihmettä "olemisen sietämätön keveys" oikein saattoi tarkoittaa...

Voin sanoa nyt, että 1) aika, 2) riittävä määrä psyko-fyysistä kärsimystä ja 3) Alexander-tekniikan avulla tapahtunut vapautuminen on tehnyt tehtävänsä ja minä ymmärrän nuo sanat kokemuksellisesti. Olen siis läpikäynyt aiemmin kuvaamani säikähdyksen Alexander-tunnilla, mutta oletettavasti minä itse olin valmis sietämään olemisen keveyttä, koska olen nyt kannustamassa omia oppilaitani tekemään saman. Miksi? Sen takia, koska se mahdollistaa oman elämän elämisen juuri niin kuin itse haluaa sitä elää, ilman pakonomaista tarvetta hakea hyväksyntää omille teoille tai valinnoille muilta ihmisiltä!

Terveisin, Turo

Luin Milan Kunderan kirjan, katsoin siitä tehdyn elokuvan, mutta en löytänyt niistä vastausta siihen, miksi oleminen voisi olla sietämättömän kevyttä tai kuinka olemisen keveyttä voisi sietää. Vasta Alexander-tekniikka auttoi minua näkemään tämän dilemman ytimeen...