Puhuin hiljan erään ystäväni kanssa. Hän kertoi minulle "Virtasesta", edesmenneestä isästään, joka oli ollut hyvin touhukas ja kiireinen mies elämässään siihen asti, kunnes oli saanut aivoinfarktin ja hänen vauhtinsa oli hidastunut kertaheitolla. Tämä kokemus oli tuonut hänet paikkaan, jossa hän oli todennut, ilmeisesti useampaankin kertaan, että "Jos elämä ei muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään."

Vaikka en ollut itse kiireinen kuullessani nämä Virtasen sanat, niiden sisältöön liittyvä kauneus "pysäytti" minut. Aina siihen pisteeseen asti, että pyysin ystävääni toistamaan nuo sanat, jotta voisin kirjoittaa ne muistiin. Koin, että noihin sanoihin kiteytyi jotain hyvin kaunista tästä hetkittäin traagisesta, mutta kaikessa traagisuudessaankin niin kauniista ihmiselämästä. Toisaalta, koin Virtasen sanojen viittaavan myös siihen "pysähtymisen taitoon", mitä opetan luokseni tuleville ihmisille. Kyllä, voidaksemme oppia jotain uutta meidän pitää ensin pysähtyä, aivan kuten Virtanen teki aivoinfarktinsa pakottamana ja mitä kautta hän oppi tuon "hiljaa kävelemisen taidon".

Tätä samaista taitoa minä opetan jopa niille kilpajuoksijoille ja kuntoilijoille, jotka hakeutuvat Alexander-tunneille kehittääkseen omaa juoksutekniikkaansa. Heille saattaa tulla melkoisena yllätyksenä, että kutsun heidät ensimmäisten tapaamiskertojen aikana "vain" tutkimaan pään, rintakehän ja lantion luonnollista linjautumista puoliselinmakuulla, paikallaan seisomista, kehonpainon siirtoa jalalta toiselle, paikallaan kävelyä, sekä myöhemmin kävelyä hitaammin ja nopeammin. Opetus etenee näiden "hitaampien" aktiviteettien kautta, jotta oppilaani voivat kehittää rauhassa omaa liikkumiseen liittyvää ajattelukykyään ja voivat ymmärtää siten paremmin pystyasennossa tapahtuvan liikkumisen haastavinta muotoa eli juoksemista.

Tämä lapsen kehitystä seuraava opetusmalli mahdollistaa sen, että voimme oppia kaikessa rauhassa luonnolliseen liikkumiseen liittyviä perusperiaatteita kuten "pää johtaa, keho seuraa", joka on jäänyt oivaltamatta jopa useimmilta kilpajuoksijoilta kaiken "eteenpäinmenemiseen" liittyvän kiireen keskellä. Nämä Alexander-tuntien aikana opittavat luonnollisen liikkumisen periaatteet vaikuttavat positiivisesti sekä juoksutekniikkaan, että siihen kuinka juokseminen vaikuttaa kehomme terveyteen. Tiedän entisenä kilpasuunnistajana, sekä 1992 juoksemani Helsinki City Marathonin pohjalta, kuinka kivuliasta juokseminen voi olla mm. alaselälle, jos oma juoksutekniikka ei ole kunnossa. Olen sittemmin opetellut pysähtymään ja "kävelemään hiljaa", sekä myös juoksemaan Alexander-tekniikan periaatteiden mukaisesti ja löytänyt sen avulla juoksemisen kivuttoman nautinnon! 

Lopuksi, vaikka terveytesi ei sallisi juoksemista tai et olisi edes kiinnostunut juoksemisesta, tue silti omaa terveyttäsi opettelemalla tietoista pysähtymistä, paikallaan oloa ja "hiljaa kävelemisen taitoa". Ja tee se vapaaehtoisesti kun vielä voit eli älä lykkää sitä tulevaisuuteen ettet joudu tekemään sitä pakon edessä kuin Virtanen, joka opetteli sitä vasta aivoinfarktin saatuaan. Toki, aina parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Terveisin, Turo

Muistatko milloin viimeksi lähdit kotoasi kohti tuttua bussipysäkkiä, ruokakauppaa, työpaikkaa, koulua havahtuaksesi muutamaa minuuttia, varttia tai jopa tuntia myöhemmin, että olit saapunut määränpäähäsi? Huomasitko samalla sen, että et muistanut tuosta kulkemastasi matkasta mitään? Koitko mahdollisesti hämmennystä tuolla hetkellä, kun tajusit olleesi ns. autopilotilla? Tai koitko jopa pelkoa kun aloit ajattelemaan, mitä kaikkea vaarallista olisi voinut tapahtua tuon matkan aikana? Johtiko tämä kaikki mahdollisesti siihen, että syytit itseäsi siitä, että et ollut ollut tietoinen, miten olit liikkunut pisteestä A pisteeseen B? 

Uskon, että jokainen meistä on kokenut tuon hetken, jossa meille on paljastunut, kuinka me olemme olleet autopilotilla jossain arkisissa toimissamme. Oletko kenties ohittanut tämän asian olan kohautuksella, vai oletko jäänyt ihmettelemään, miten on mahdollista, että sinä olet "vain ajatellut" tuota matkan määränpäätä kotona ja sen jälkeen kehosi on ottanut ohjat omiin käsiinsä ja kuljettanut sinut sinne ilman, että sinun olisi tarvinnut tehdä sitä tietoisesti? Mihin näiden autopilottiohjelmiemme päälle kytkeytymien perustuu? Miksi ne näyttävät syrjäyttävän tietoisen ajattelun ja toiminnan niin monissa arkisissa tilanteissa?

Syy tähän liittyy siihen, että me asutamme kivikautista kehoa, joka ei ole muuttunut juuri lainkaan kymmeniin tuhansiin vuosiin, vaikka nykyiset keskuslämmitetyt, ikkunalliset, sähkövaloilla ja ilmastointilaitteilla varustetut nykyluolamme eroavat varsin radikaalisti niistä kylmistä ja pimeistä luolista, joissa esi-isämme elivät. Tämän takia aivomme eivät edelleenkään ymmärrä sitä, että meidän ei tarvitse pelätä sitä, että emme löytäisi ruokaa moneen päivään. Ei, aivomme eivät todellakaan ymmärrä sitä, että Turun lukuisien Hesburgereiden rinnalta löytyy myös McDonald's, Morrison's ja nyt jopa Burger King, jossa saamme mättää muutamalla eurolla kehomme täyteen sellaiset määrät kaloreita, että niillä olisi elänyt kokonainen luolamiesperhe monta päivää...

Mutta miten ihmeessä tämä ravinnon saatavuus liittyy Alexander-tekniikkaan, ajatteluun ja autopilotilla olemiseen, josta aiemmin puhuin? Itseasiassa nämä asiat nivoutuvat hyvinkin läheisesti yhteen, sillä aivomme pyrkivät säästämään joka välissä energiaa automatisoimalla ajatteluun ja liikkumiseen liittyvät psyko-fyysiset toiminnat. Koska tietoinen ajattelu kuluttaa energiaa saman verran kuin keskiraskas urheilusuoritus, aivomme pyrkivät säästämään energiaa mallintamalla kaikki ajatteluun ja liikkumiseen liittyvät toimintomme automaattiselle tasolle mahdollisimman nopeasti. Huikeasta laskukapasiteetistaan huolimatta se ei siis ymmärrä operoivansa vuonna 2014, vaan joskus kymmeniä tuhansia vuosia sitten!

Todellakin, aivomme eivät ymmärrä sitä, että me 1) voimme ajatella tietoisesti ja 2) kuluttaa sitä kautta enemmän energiaa ilman pelkoa kivikautiselle nälkäkuurille joutumisesta. Usein nämä aivojen ei-tietoiselle tasolle tallentuneet autopilottiohjelmat eivät kuitenkaan ole kovin tarkoituksenmukaisia. Tämä on useinmiten syy siihen, miksi meillä ilmenee esim. niska- ja selkäkipuja. Ne eivät siis liity välttämättä lainkaan siihen, millainen työtuoli sinulla on, kuinka raskasta työtä teet, millainen geeniperimä sinulla on jne. vaan siihen, että sinä et ole tietoinen istumiseen liittyvästä autopilottiohjelmasi, sekä siitä kuinka tuolilla olisi luonnollisempaa istua, jotta kehosi ei kipuilisi. Miksi sinä muuten kokisit kipua? Sillä tuskin sinä tietoisesti kipua olet elämääsi valinnut, vai kuinka?

Tämän takia Alexander-tunnille tullessasi minä kutsun sinut pysähtymään ja tutkimaan kanssani vaikkapa sitä, kuinka sinä seisot, istut tuolille tai nouset tuolilta, sekä kuinka se voisi tapahtua tietoisesti ja sitä kautta tarkoituksenmukaisemmin kuin teet sen nykyisten autopilottiohjelmiesi kautta. Tervetuloa siis Alexander-tunnille ajattelemaan tietoisesti, sekä polttamaan siinä samalla ylimääräisiä kaloreita!

Terveisin, Turo

PS. Jos olet kiinnostunut kalorinpoltosta niin luehan myös aiemmin kirjoittamani Voiko Alexander-tekniikka auttaa ylipainoon? -artikkeli.

Soitin eräälle ystävälleni muutama kuukausi sitten ja kysyin, mitä hänelle kuului. Hän kertoi minulle, että hän tapaa "ajatella liikaa" ja vieläpä "ihan tyhmiä asioita", sekä sanoi siksi "opettelevansa vain olemaan". Hän siis koki omassa mielessään pyörivät ajatukset häiritsevinä, kuten myös sen kuinka hän kiinnitti noihin ajatuksiin kaiken huomionsa ja "kelasi" niitä mielessään. Aina siihen pisteeseen asti, jossa hän koki olevansa stressaantunut. Tuttu tilanne muillekin?

Tämän kuultuani kutsuin hänet pysähtymään hetkeksi ja näkemään, kuinka hän havaitsee nuo mielessään pyörivät ajatukset ja kuinka se tarkoittaa vääjäämättä sitä, että 1) hän ja 2) nuo ajatukset ovat siten kaksi erillistä asiaa. Kutsuin häntä siis havaitsemaan sen välimatkan, etäisyyden, mikä hänen - ajatusten havaitsijan - ja ajatusten välillä oli. Kutsuin häntä tätä kautta oivaltamaan, kuinka ajatusten ilmeneminen hänen mielessään, niiden määrä tai sisältö ei voi siten oikeasti kuvata tai määritellä sitä, kuka hän pohjimmiltaan On.

Todellakin, kuinka mitkään ajatukset voisivat koskaan määritellä "minua", jos minä Olen ja havaitsen kun nuo ajatukset ilmestyvät ja toisaalta minä jään Olemaan, kun ajatukset ennemmin tai myöhemmin häviävät? Tämän asian näkeminen on minun kokemukseni mukaan välttämätöntä, jos me haluamme "oppia olemaan" kuten ystäväni aikomus oli. Meidän ei siis tarvitse tehdä ajatuksille mitään eli tukahduttaa niitä tai päästä niistä eroon, jotta me voisimme Olla, sillä kuinka me voisimme ylipäätään "olla olematta"? Kyllä vain, yritäpä Olla olematta ja havaitset hyvin nopeasti, kuinka se on täysin mahdotonta!

Näetkö nyt, kuinka sinun ei oikeasti tarvitse opetella olemista eli ponnistella mitenkään, jotta sinä Olisit? Näetkö, kuinka Oleminen tapahtuu ihan itsestään ja on siten sinun luonnollinen tilasi? Vai voitko sinä muka kieltää sen, että sinä Olet? Toisaalta, kuinka sinä voisit tämän jälkeen uskoa siihen, että sinä et Ole esimerkiksi "tarpeeksi läsnä", jos sinä kuitenkin Olet ja havaitset - ystäväni tavoin - esimerkiksi ajattelevasi liikaa tai kuinka stressaantunut olet? Ehkä sinä et olekaan niin täynnä ajatuksia kuin sinä uskot olevasi, jos sinä pystyt havaitsemaan nuo ajatuksesi ja ehdit sen lisäksi tehdä jopa kaikenlaisia tulkintoja ja tuomioita niiden ympärillä?

Ystäväni, älä siis turhaan stressaannu ajatuksistasi, niiden ilmenemisestä, määrästä tai sisällöstä, vaan Ole ja anna ajatustesi tulla ja mennä. Näin ne luonnostaan tekevät, jos annat niiden olla, mitä ne pohjimmiltaan ovat eli vain ajatuksia! 

Terveisin, Turo

Olen kirjoittanut tätä blogiani kahden ja puolen vuoden ja viitannut usein "luonnollisuuteen", sekä puhunut suuntautumisesta kohti "luonnollista tilaa". Tajusin kuitenkin hiljan, että olen ottanut itsestäänselvyytenä sen, että te lukijani olette ymmärtäneet, mitä olen noilla termeillä tarkoittanut. Tästä syystä päätin kirjoittaa aiheesta ja antaa sinun sen jälkeen arvioida itseksesi niiden toimintatapojen, sekä lajien, tekniikoiden ja menetelmien luonnollisuutta, joiden avulla olet pyrkinyt tukemaan keho-mielesi terveyttä ja tasapainoa. On siis aika tutkia luonnollisuutta ja nähdä, että sen koodi on lopulta hyvin yksinkertainen, sillä kuinka mikään monimutkainen voisi koskaan kuvata luonnollista?

Sanana luonnollisuus ja luonnonmukaisuus viittaa "ei-keinotekoiseen". Luonnollinen tila on siten eräänlainen "alkutila", jossa me olemme ennen kuin me "teemme" jotain "keinotekoista", joka vie meidät ulos tuosta luonnollisesta tilastamme. Näin ollen, luonnollista tilaa ei voi siten saavuttaa tai ylläpitää minkäänlaisen mentaalisen tai fyysisen ponnistelun kautta, vaan se tulee esille spontaanisti, ilman mitään ponnistelua, siis ei-tekemisen eli tekemättä jättämisen kautta. Me Alexander-tekniikan opettajat kutsumme tätä tietoista ei-tekoa inhibitioksi, joka on samalla keskeisin asia opetuksessamme.

Tosin sanoen, luonnollisuus ja luonnollisen tilamme löytyminen ei voi olla minkäänlaisen mentaalisen tai fyysisen manipuloinnin tulosta. Se ei ole kontrolloitavissa oleva teko, työ tai tehtävä, jonka voisi hoitaa kuntoon samalla tavalla kuin me voimme vaikkapa tiskata likaiset tiskit tai siivota kotimme puhtaaksi. Koska luonnollisuus ei ole tehtävä asia, se ei ole sidoksissa tuon tehtävän eri vaiheisiin eli ajassa tapahtuvaan liikkeeseen pisteestä A pisteeseen Ö. Tämän takia voimme sanoa, että luonnollisuus on myös avoimuuden eli rajattomuuden, sekä ajattomuuden löytämistä ja sitä kautta se on aina tarjolla tässä ja nyt. Luonnollinen tila voi kuitenkin löytyä vain pysähtymällä ja sen näkemällä, mutta tämä pysähtyminen johon viittaan ei suinkaan tarkoita sitä, että luonnollisen tilan löytyminen vaatisi patsaan tavoin paikallaan jököttämistä. Ei, se voi tulla löydetyksi vaikkapa jyrkän mäen päälle juostessa, sydämen luonnollisen villisti hakatessa.

Kuten olet saattanut jo tajuta, jotakuinkin kaikki meille tarjottavat esim. stressinhallinnassa ja niska- ja selkäkipujen hoidossa käytetyt mentaaliset tai fyysiset harjoitukset, menetelmät ja tekniikat perustuvat jonkinlaiseen manipulointiin, itsekuriin ja kontrollointiin, vaikkapa sen kivun kokemisen suhteen, mikä ilmenee juuri tällä hetkellä. Näiden menetelmien perusta on "tukahduttamisessa" eli negatiivisessa asenteessa. Toisin sanoen siinä, että me emme kokisi jotain, jonka me kuitenkin koemme juuri nyt!

Näin ollen ne eivät ole ns. luonnollisia tekniikoita ja eivät voi siten oikeasti auttaa meitä löytämään sitä luonnollista tilaa, joka sallii kaiken ja johon oikea terveys, tasapaino ja hyvinvointi perustuu. Tämän takia suosittelen tutustumaan sinun luonnollisuuttasi tukevaan Alexander-tekniikkaan, joka auttaa sinua 1) tulemaan tietoiseksi ja sen jälkeen 2) luopumaan tietoisen ei-tekemisen kautta niistä mentaalis-fyysisistä teoista, jotka ovat vieneet sinut pois luonnollisesta tilastasi, joka on lähempänä, sekä nopeammin ja helpommin löydettävissä kuin uskotkaan... 

Terveisin, Turo

Meidät on opetettu uskomaan, että meidän pitää ponnistella, jotta voisimme saavuttaa jotain tai että ylipäätään mitään tapahtuisi, mutta onko tämä totta? Pidä silmällä tätä tilaa, sillä aiheeseen liittyvä artikkeli on parasta aikaa muodostumassa mielessäni...

Terveisin, Turo

Rakastan luontoa ja sen takia katselen päivittäin metsää kotini ympärillä Mäntymäessä. Metsä inspiroi minua jopa etäältä, kotini ikkunan takaa, mutta minulla on tarve hakeutua metsän siimekseen myös kävely- tai juoksulenkille. Aika ajoin vietän metsässä myös pidempiä aikoja, sillä tein hiljan reilut kolme viikkoa kestäneen pyöräretken Pohjois-Suomessa ja Norjassa. En kokenut sen parasta antia olevan 1600 kilometrin polkemisen myötä kohonnut ruumiinkunto, vaan päivittäin 12-16 tuntia metsissä ja tuntureilla, sekä jokien, järvien ja Jäämeren rannalla viettämäni aika. 

Mikä metsässä ja luonnossa minua kiehtoo? Miksi hakeudun sinne uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä saatan kastella vaatteeni rankkasateessa polkiessani läpimäräksi ja väristä sen seurauksena tuntikausia kylmästä kuin haavan lehti tuulessa? Tai vietän unettoman yön myrskyssä, kun norjalaisen tunturin rinteeseen laittamani telttani ultraohuet nylonkankaat pitävät sellaista meteliä, että on mahdotonta nukkua silmäystäkään edes korvatulpat korvissa? Mikä saa minut polkemaan jyrkkien mäkien yli kulkevaa tietä kävelyvauhdilla, kun voisin pyrkiä tehokkuuteen ja todeta, että autolla pääsisi eteenpäin paljon helpommin kuin polkupyörällä? Mikä vie minut takaisin metsään näiden koettelemusten jälkeen, vaikka moni muu ihminen jäisi ne koettuaan mieluummin oman kodin tarjoamaan suojaan ja lämpimään?

Uskon, että vastaus löytyy siitä tasapainosta ja täydellisyydestä, jonka metsässä joka kerta löydän kun pysähdyn ja katson metsää, joka on, kasvaa ja kukoistaa, vaikka kasvuolosuhteet eivät aina ole optimaaliset kaikille puille tai kasveille. Puut ja kasvit eivät valita, ne ovat ja keskittyvät olennaiseen eli antamaan oman fyysisen olemuksensa kautta ilmaisun sille elämänenergialle, joka erottaa ne vierelleen kuolleista lajitovereistaan. Toisin sanoen, ne eivät luo minkäänlaisia "uhritarinoita" siitä, kuinka joku toinen puu tai kasvi tuli eteen ja esti siten kasvun ja eteenpäin etenemisen. Ei, ne kohtaavat tilanteen kuin tilanteen ilman menneisyydestä mukana kannettuja tarinoita ja juuri siksi ah-niin-tarkoituksenmukaisesti ja mahdollisimman vähän energiaa käyttäen kuin mahdollista!

Metsässä oleminen muistuttaa minua siitä täysin rajattomasta tilasta sisälläni, joka On ja antaa, ilman mitään henkilökohtaisia ehtoja, tilan kaikelle sille ilmetä, mikä ilmenee. Myös kaikille niille ajatuksille, tunteille, mielikuville, muistoille ja suunnitelmille, joita rajallinen ihmismieleni joskus tuntuu olevan "liian täynnä". Puiden ja kasvien katveeseen pysähtyessä tuokin uskomus osoittautuu lopulta olevan vain ajatus, joka ei ole totta ja joka kulkee mieleni läpi kuin taivaan poikki kulkevan pilvi, joka ilmestyy esille ei-mistään ja katoaa ennemmin tai myöhemmin ei-mihinkään. Jääkö näistä pilvistä tai pilvirykelmistä mitään jälkeä mielen taivaalle? Ei jää, jos annamme ajatusten tulla ja mennä vapaasti, emmekä "tartu" niihin uskomalla niiden sisältöä ja ylläpitämällä tuota uskoamme mentaalisen ponnistelun kautta, sillä sitähän "uskominen" pohjimmiltaan on...

Kyllä, metsässä esille kumpuavassa luonnollisessa älykkyydessä kaikki mielessäni kuviteltu ja "todeksi" uskottu osoittautuu vain kyseenalaistamatta jääneeksi ajatukseksi ja siten jäljelle jää vain se, mikä On ennen kuin mieleni on ehtinyt luomaan mitään tulkintaa, käsitystä tai uskomusta todellisuudesta. Tuolla hetkellä minä vain Olen, eikä minun tarvitse silloin tehdä mitään ollakseni "jonkinlainen" eli "joku muu" tai "jotain muuta" kuin luonnollisesti Olen, juuri tässä ja nyt!

Miten on sinun laitasi, koetko sinä, että joku muu asia tässä maailmassa voisi olla kiehtovampaa ja nautittavampaa kuin kokea tämä Olemisen ihme? Jos et tiedä vastausta, suosittelen sinulle, että menet metsään etsimään sitä ja jos sieltä takaisin tullessa vielä koet jonkun keho-mieleesi liittyvän asian vaivaavan niin ota yhteyttä ja kysy, miten voin auttaa sinua Alexander-tekniikan avulla.

Terveisin, Turo

Julkaisen lähiaikoina pyöräilykoulun viimeisen osan, ennen sitä voit lukea kaksi aiempaa osaa tästä artikkelisarjasta täältä, sekä täältä.

Terveisin, Turo