Pyöräilykoulu: Osa 1/3

Pyöräily on aktiviteetti, joka inspiroinut monia ihmisiä syviin filosofisiin pohdintoihin. Itse pidän eniten Albert Einsteinin lohkaisemasta "Elämä on kuin polkupyörällä ajaminen, säilyttääksesi tasapainosi, sinun pitää pysyä liikkeessä". Olen pohtinut näitä Einsteinin sanoja ja uskon hänen tarkoittaneen pohjimmiltaan sitä, että on tärkeää oppia olemaan läsnä, utelias ja kiinnostunut tutkimaan ja oppimaan uusia asioita elämässä ja muuttamaan siten omaa ajatteluamme suhteessa itseemme, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan? Eikö kokemus "liikkeessä olemisesta" ole jonkinlainen sivutuote omaan ajatteluumme liittyvästä uudistumisesta? Kyllä vain, juuri tämä ajatteluun liittyvä uudistuminen on se, mikä pitää meidät elossa, sillä jos joku niin päätön porhaltaminen ilman omien ajatusten, arvojen ja valintojen tutkimista on tappavaa oman hyvinvointimme kannalta.

Samalla tavalla on tärkeää tutkia omaa kehonkäyttöään, eli kuinka liikumme, sillä sanonta "liike on lääkettä" on totta vain, jos me osaamme käyttää omaa kehoamme tavalla, kuten sitä on tarkoitettu käytettävän. Olen opiskellut ns. tietoista liikkumista 1991 lähtien, jolloin aloin treenaamaan Taijia kiinalaisen opettajan Zhang Fangin oppilaana Helsingissä. Olin harrastanut kilpaurheilua mm. hiihtoa ja suunnistusta pienestä pitäen, mutta vasta Taijin kautta tajusin sen, että myös seisominen on "liikkumista", vaatiihan se jopa satojen lihasten hienovaraista liikettä suhteessa toisiinsa, jotta tämä dynaaminen ilmiö nimeltä "seisominen" voisi tapahtua. Seisomisen ei siis ole määrä olla luonteelta staattista, kuten yleisesti luullaan!

Siitä huolimatta, että tiedemiehet ovat kertoneet meille, että esi-isiltämme kesti kymmeniä, ellei peräti satoja miljoonia vuosia oppia seisomaan, me otamme seisomisen itsestäänselvyytenä, eräänlaisena "saavuttetuna etuna". Tämä seisomista kohtaan luotu välinpitämätön asenne heijastuu luonnollisesti oman kehonkäyttömme kautta. Usein seisominen mielletään "tylsäksi" tai "turhauttavaksi", minkä me käännämme kehonkielelle jonkinlaisen enemmän tai vähemmän teatraalisen huokaisun, silmienmuljautuksen tai lysähtämisen kautta. Varsinkin silloin, kun polkupyörän päällä koettu vauhdin huuma ja maisemien nopea vaihtuminen on vaihtunut "turhaksi seisoskeluksi" liikennevaloissa pyörän kanssa ja "saman maiseman toljottamiseksi". Niin, siltähän se varmasti tuntuu, jos on kiire ja ei osaa nauttia liikenteenohjausjärjestelmän tarjoamasta lepohetkestä, eikä huomaa siksi sitä, kuinka maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa?

Opiskellessani Alexander-tekniikan opettajaksi Lontoossa, minä tapasin pyöräillä kodin ja koulun välillä päivittäin yhteensä 20 mailia, eli 32 kilometriä. Lontoon kadut ovat tunnetusti kapeita ja täynnä autoja, joten tulin seisoneeni paljon liikennevaloissa parituntisen pyöräilyrupeamani aikana. Pyrin kuitenkin käyttämään tuon ajan hyödyllisesti, eli löytämään mahdollisimman luonnollisen ja tasapainoisen tavan seistä oman Brompton-merkkisen citypyöräni kanssa. Tämä mahdollisti sen, että minun keho-mieleni oli valpas ja virittäytynyt sellaiseen tilaan, josta käsin minun oli helppo lähteä liikkeelle pyörälläni. Tämän kehollisen ja tila-avaruudellisen ajattelun harjoittamisen ansiosta minä tapasin saada pyöräni liikkeelle ja matkavauhtiin paljon nopeammin kuin vieressä kalliine italialaisine maantiepyörineen seisoneet engelsmannit, jotka keskittyivät vain kiroamaan valojen hidasta vaihtumista. Pyörän kanssa tasapainoisesti seisominen on tärkeä taito, eikä vähiten oman stressinhallinnan takia...

Juuri tästä syystä tämä kolmiosaiseksi kaavailemani Pyöräilykoulu-artikkelisarjan 1. osa keskittyy "vain" pyörän kanssa seisomiseen. Ohjaan sinut sen saloihin lähinnä kuvien ja niihin liittämieni tekstien kera. Artikkelinsarjan 2. osa liittyy pyörällä liikkeelle lähtemiseen ja 3. osa pyörällä ajamiseen. Todellakin, aktiviteetti nimeltä pyöräily ei ole pelkästään pyörällä ajamista, vaan se on kombinaation hyvin erilaisia kehollisia "tehtäviä", jotka kaikki meidän tulisi taitaa mahdollisimman hyvin, jotta me voisimme saada pyöräilystä kaikki ilo irti. Pyrin kirjoittamaan ja julkaisemaan nämä artikkelit toukokuun aikana, jotta ehdit tutkimaan omaa pyöräilytekniikkaasi vielä tulevan kesän aikana!

Terveisin, Turo

PS. Olen muuten kirjoittanut aiemmin kaksi pyöräilyyn läheisesti liittyvää blogiartikkelia, jotka ovat nimeltään "Oi kuusipuu!" ja "Luonto ei tuhlaa energiaa". Suosittelen lämpimästi, että luet kyseiset artikkelit. Myös siinä tapauksessa, jos et ole kiinnostunut pyöräilystä, sillä nuo artikkelit antavat sinulle tietoa sen suhteen, miten voit ajatella ja liikkua entistä tasapainoisemmalla tavalla. Suosittelen toki myös harkitsemaan sitä, että hakeudut Alexander-tunneilleni, koska Alexander-tekniikan oppiminen ilman opettajan ohjausta on jokseenkin mahdotonta. Vuosien, mahdollisesti jopa vuosikymmenien aikana omaksumamme tavat ajatella (tai olla ajattelematta) kehoamme ja liikkumistamme johtavat meidät nimittäin pisteeseen, jossa me emme voi enää luottaa siihen, millaisessa asennossa me luulemme olevamme tai liikkuvamme!       

Sormien, käsivarsien, sekä niska- hartia- ja selkälihasten vapauttaminen turhista jännityksistä Alexander-tekniikan avulla mahdollistaa sen, että selkäranka pääsee ojentautumaan täyteen pituuteensa, tämä työntää pään ylöspäin tila-avaruudessa. Huomaa, kuinka maata vasten oleva jalka linjautuu siten, että se ottaa suurimman osan kehon painosta ja sallii samanaikaisesti kehon painon tippumisen maata vasten, mikä tukee kehon suuntautumista ylöspäin. Tässä on oikeanlaista ajattelutoimintaa kypärän alla!

Pyörän kanssa seisominen on sangen haastavaa ajatustyötä, mutta tässä sitä ei vaan tehdä tarpeeksi! Huomaa, kuinka tässä erittäin yleisessä "rennossa tavassa" seistä pyörän kanssa tukijalka, lonkkanivel ja lantion alue päästetty aivan liian löysäksi, mikä aiheuttaa sen, että lantio suuntautuu vasemmalle ja vetää selkärangan ns. toiminnalliseen skolioosiin. Tämä aiheuttaa painetta/kipua alaselän alueelle, mitä ei auta se, että pyöräilijä puristaa ohjaustankoa, sekä jännittää käsivarsien ohella niskan- ja hartianseudun lihaksia, mikä omalta osaltaan vetää selkärankaa kasaan ja pään alaspäin tila-avaruudessa.

Tässä pyöräilijään on iskenyt joko turhautuminen, tylsistyminen tai väsymys, joka heijastuu olemuksesta voimakkaana rojahtamisena ohjaustankoa vasten. Moni pyöräilijä kuvittelee "rentoutuvansa" tässä asennossa, mutta n. 4-6 kiloa painavan päämme kannattelu tässä asennossa on niskalihaksillemme arviolta 10-15 kertaa raskaampaa kuin ensimmäisen kuvan osoittamassa tavassa. Tässä asennossa selkäranka on entistä pahemmassa toiminnallisessa skolioosissa ja siksi hengittäminen ja voimien kerääminen matkantekoon on jokseenkin mahdotonta...