Sandy, suhteellisuudentaju ja suuntavaisto

Luin Iltalehdestä uutisen Yhdysvaltoja riepotelleesta Sandy-hirmumyrskystä. Uutisessa oli haastateltu erästä suomalaista opiskelijaa, joka kertoi, että sähköt olivat menneet poikki edellisenä iltana ja niiden ei oletettu palaavan vielä moneen päivään. Suomalaisopiskelijan koulun sanottiin sijaitsevan vain muutaman korttelin päässä, mikä oli "onni onnettomuuden keskellä", sillä kampuksella oli kuulemma varageneraattori ja oppilaat saivat käydä lataamassa siellä puhelimiaan ja käyttämässä tietokonetta...

Anteeksi mitä? Onni onnettomuuden keskellä? Tähänkö on tultu, että omat hirmumyrskyn tuhoa kauhistelevat Facebook-päivitykset eivät voi odottaa muutamaa päivää, minkä sähköjakeluun liittyvien ongelmien ratkaiseminen vaatii? Eikö kannattaisi mennä tietokoneen äärellä istumisen sijasta esim. vähentämään palomiesten työtaakkaa raivaamalla pois kaduilta liikkumista haittaavia katkenneita puunoksia, katonriekaleita jne? Onko käytännöllisiksi teoiksi asti yltävä "yhteisöllisyys" todellakin niin "dead"? Eikö kannattaisi ajatella, että tästä (sähkökatkon ajaksi suljetun kuntosalin) CrossFit -harjoituksen korvaavasta ja oikeasti hyödyllisestä toiminnasta saisi hyvän mielen ja kunnioitusta omassa elinyhteisössä!

Ymmärrän toki, että on hyvä tekstata äidille Suomeen ja kertoa , että "Älä huolehdi, olen hengissä", mutta sen verran virtaa varmaan olisi löytynyt kännykästä muutenkin? Epäilykseni siis on, että tuota koulun varageneraattorin tarjoamaa virtaa olisi voitu käyttää paljon hyödyllisemminkin kuin kännyköiden ja tietokoneiden lataamiseen? Varsinkin, koska saman uutisen mukaan monet puhelin- ja tietoliikenneverkot eivät ole edes toimineet!

Ok, mutta miten tämä uutinen liittyy Alexander-teknikkaan? Minun nähdäkseni siten, että Alexander-tekniikan opetteleminen, erityisesti sen opettama inhibitio, kehittää "läsnäolon taitoa" ja antaa meille uuden perspektiiviin suhteessa elämään ja maailmaan ympärillämme. Inhibio opettaa meille vääjäämättä kykyä nähdä, mikä on OLEELLISTA ja ENSIARVOISEN TÄRKEÄÄ oman elämämme kannalta ja mikä ei. Kiireinen ihminen ei pysty tähän, koska se edellyttää 1) pysähtymistä, sekä oman perspektiivin 2) tutkimista ja 3) kyseenalaistamista.

Tätä kautta Alexander-tekniikka auttaa meitä löytämään uusia toimintastrategioita, mikä tukee luonnollisesti omaa hyvinvointiamme. Joskus Alexander-tekniikka saattaa myös auttaa meitä säästämään rahaa, kun ei enää näe syytä ostaa jokaista uutta hilavitkutinta, mitä meille tyrkytetään! Juuri inhibointi on johtanut minut viime aikoina pohtimaan, että tarvinko minä oikeasti sellaisen kännykän, missä on kamera, vai riittäisikö minulle se 19,90€ maksava perusluuri, jolla minä pystyn soittamaan ja hoitamaan asiani?

Uskon, että pystyn, sillä en muista käyttäneeni juuri koskaan kännykkäkameralla ottamiani kuvia. Miksi siis sijoittaa rahaa älypuhelimeen? Varsinkin, koska olen ex-kilpasuunnistaja, joka pystyy ja haluaa löytää itse perille! Siis ilman tukeutumista älypuhelimien tarjoamaan gps-navigointiin, joka estää meitä kehittämästä ja ylläpitämästä omaa suuntavaistoamme, eli TILA-AVARUUDELLISTA ÄLYÄMME, joka on välttämätöntä oman kehonkäytön kannalta, koska se liittyy läheisesti siihen, kuinka me "suuntaamme" kehoamme liikkuessamme (Lue lisää täältä).

Toisaalta, kuten Olo tuntuu tosi vapaalta! -blogikirjoituksessani sanoin: jatkuvassa kiireessä ja kontrollissa eläminen ei näytä saavan meitä hymyilemään yhtä leveästi kuin se, että annamme itsellemme mahdollisuuden "olla vapaita" ja "olla menemättä minnekään". Voin taata, että jos sallit itsellesi tämän esim. 10-15 sekunnin kerta-annoksina pitkin päivää niin oma elämä ja maailma alkaa taas muistuttamaan enemmän sitä uusia mahdollisuuksia täynnä olevaa hiekkalaatikkoa, minkä sinä näit ja koit, kun olit pieni lapsi!      

Terveisin, Turo

Tornadot, tsunamit ja muut luonnonilmiöt voivat antaa meille uuden perspektiivin elämään, jos emme jää kiinni siihen, mikä oli, mutta hävisi sittemmin taivaan tuuliin tai meren mukana.