Sohva analyysissa

Suhteeni sohvaan on ollut ongelmallinen jo pidempään, sillä esim. kahdeksan vuotta kestänyt avioliittoni ex-vaimoni kanssa oli päättyä jo puolivälissä, koska hän halusi kotiimme sohvan. Taistelu oli pitkä, mutta minä olin tuomittu häviämään jo alusta lähtien, koska kyse ei ollut pelkästään sohvasta. Tai edes siitä, että ”Sohva tekee kodin!”, kuten jossain mainoksessa taidettiin joskus lohkaista. Ei, sohvan hankkimisessa oli kyse paljon suuremmasta asiasta! Vaimoni oli lähtöisin Ghanasta, varsin köyhistä oloista, tämän takia sohva oli hänelle symboli paremmasta elintasosta. Rakastin vaimoani kuitenkin enemmän kuin vihasin sohvaa ja niin saapui sohva elämääni...

Jokainen lukija ymmärtänee tässä kohtaa, että minä en omista enää sohvaa. Vahvistin asian varmuuden vuoksi, jos joku sattui epäilemään, että olisin pehminnyt vuosien saatossa ja ja antanut sohvan hiipiä nurkkiini. En ole, koska ymmärrän, mikä on minun keholleni hyvää ja mikä ei. Vaikka sohva ei ole osa minun elämääni niin aion nyt kuitenkin kirjoittaa teille sohvasta, sillä tiedän, että niin kauan kuin maapallolla on ihmisiä, sohva on aina oleva heidän kodissaan.

No, mikä sohvassa sitten mättää niin kovasti, kun se on niin ”pehmeä ja mukava”, kuten jokainen sohvakaupassa käynyt on kuullut sanottavan? Ehkä jopa omilta huulitaan? Juuri niin, sohva on aivan liian pehmeä ja mukava! Kuten aiemman Unelmieni jakkara -artikkelin lukeneet ihmiset saattavat vielä muistaa, liian pehmeä istuin - mikä sohvankin olisi määrä olla – ei anna riittävää tukea kehollemme. Tämä johtaa siihen, että esim. selkänikamat saattavat päätyä (varsinkin sohvalla lihakset lötköinä maatessa) sellaisiin asentoihin, että kipu niskassa tai selässä saattaa katkaista elokuvan katsomisen ennemmin kuin näet taulutelkkarisi keskellä sanat ”The End”.

Olen käynyt viimeisten kuukausien aikana vähintään 5-6 huonekaluliikkeessä ostoksilla, missä on ollut myytävänä myös sohvia. Siitä huolimatta, että minulla ei ole ollut aiettakaan ostaa sohvaa, olen huvikseni tutkinut niitä Alexander-tekniikan opettajan roolissa ja havainnut, että nykyään sohvat ovat entistä vaarallisempia ihmisloukkuja kuin 90-luvun loppupuolella, jolloin minun ”sohvasotani” käytiin.

Minä tulin nimittäin havainneeksi, että nykyisen sohvat rakennetaan yhä useammin siten, että niillä ei enää istuta vaan ”löhötään”. Tätä ei peitellä mitenkään, sillä Ikeassa käydessäni kuulin erään perheenäidin sanovan myyjälle ihan suoraan, että ”Me etsitään sellaista hyvää löhösohvaa.” Anteeksi mitä, voiko "löhösohva" olla "hyvä" tai tehdä mitään hyvää kehollemme? Minun nähdäkseni ei!

Uskon, että sohvamarkkinoilta löytyy vielä ns. istuttavia malleja, vaikka nykytrendi näyttääkin olevan se, että sohvat muistuttavat nykyisin yhä useammin divaania. Tämä vaikutelma muodostui minulle sitä kautta, että nykyisin sohvien istuinosa on erittäin pitkä ja selkänoja on vastaavasti erittäin matala.

Olen itse 178-senttiä pitkä mies, eli reilusti pidempi kuin keskipituiset naisihmiset ja minulla oli vaikeuksia löytää sohvia, joiden istuinosat olisivat olleet lyhyempiä kuin minun reisiluuni. Tarkennettakoon, että minä en missään nimessä tunnustaudu ns. lyhytjalkaiseksi yksilöksi. Minun kokemukseni mukaan useimmilla sohvilla oli täysin mahdotonta istua siten, että ahterini/alaselkäni olisi yltänyt istuinosan ja selkänojan risteyskohtaan, koska istuosa oli rakennettu niin pitkäksi. Tämä olisi välttämätöntä sen takia, että voisimme istua sohvalla ilman lantion kääntymistä taaksepäin ja alaselän kaartumista pyöreäksi. Muussa tapauksessa on vain ajan kysymys, koska alaselkää alkaa särkemään...

Toisaalta, jos satuin löytämään sellaisen sohvan, jonka istuinosa oli niin lyhyt, että sen etureuna ei painanut polvitaipeitani ja salli siten jalkapohjien yltämisen lattialle niin usein selkänojan yläosa ulottui vain puoleen väliin selkääni tai jäi lapaluiden alle. Selkänojan lyhyys teki siihen nojaamisen muuten erittäin epämiellyttäväksi, koska yläselkäni lähti kaartumaan helposti taaksepäin, siis yli selkänojan. Tämä puolestaan aiheutti sen, että rintakehäni nousi ns. rottingille ja kaulanpuolen lihakset jännittyivät, kun ne yrittivät pitää taakse/alaspäin kellahtanutta päätäni edes jonkinlaisessa tasapainossa selkärangan huipulla...argghh!

Oletettavasti en suosittele sohvaa kenellekään, joten minkälaista television katselun ja sosiaalisen kanssakäymisen sallivaa istuinta voisin siis suositella? Ehkä paras lepotuoli, mitä vastaani on tullut on suomalaisen designgurun Yrjö Kukkapuron suunnittelema Skaala 475 –lepotuoli. Jos minulla sattuisi olemaan takataskussa 1500€ ylimääräistä rahaa niin - ehkä - saattaisin kelpuuttaa tuon lepotuolin kotiini. Siitäkin huolimatta, että en pidä sitäkään täydellisenä, koska siitä ylösnouseminen on erittäin hankalaa, selkänoja saattaa olla liian lyhyt minua pidemmille henkilöille, istuisosa liian pitkä minua lyhyemmille henkilöille ja käsinojat ovat aivan liian korkealla suhteessa istuinosan korkeuteen, mikä nostaa käsivarret ja olkapäät helposti kohti korvia...

Tästä huolimatta pidän kyseisestä tuolista paljon, koska sen istuinosassa/selkänojassa on ohut toppaus, mikä tukee hyvin kehoa. Lisäksi istuinosa viettää taaksepäin niin jyrkässä kulmassa, että ahteri asettuu tuolia vasten tiiviisti ja alaselkä suorastaan liimaantuu kiinni selkänojaan. Tämä mahdollistaa sen, että tällä tuolilla istuessa on helppoa suunnata oma selkäranka ns. pitenevään tilaan, minkä mahdollistaa minulle (nippa nappa) riittävän pitkä selkänoja. Tässä design-tuolissa on siis paljon hyvää! Itseasiassa siihen pisteeseen asti, että voisin käyttää sitä esikuvana ”täydelliselle lepotuolille”, jonka minä itse voisin suunnitella jonain päivänä, jos sattuisin löytämään rinnalleni sopivia yhteistyökumppaneita...

Terveisin, Turo

Tällaisia sohvia tuli vastaan kaikissa niissä huonekaluliikkeissä, missä vierailin. Huomaa kuvasta, kuinka sohvan kehno design aiheutta sen, että pää ja kaularanka työntyy voimakkaasti eteenpäin suhteessa rintarankaan. Istuin koemielessä tällaisessa asennossa 5-10 minuuttia ja tunsin sen jälkeen välittömästi kipua niskassani!

Yrjö Kukkapuron Skaala 475 -tuolilla alaselkä pysyy kiinni selkänojassa ja ahterisi ei pääse siten valumaan eteenpäin ja aiheuta sitä, että alaselkäsi pääsisi pyöristymään. Well done, Yrjö!

Tämä tanskalaisen Poul Kjærholmin suunnitelema PK22 Chair on toinen suosikkini. Tästä käsinojattomasta lepotuolista on huomattavasti helpompi päästä ylös kuin Kukkapuron Skaala 475 -tuolista. Hintaa tällä tuolilla mustalla nahkaverhoilulla on yli 4000€, eli halvalla ei tälle tuolille istahdeta ellet pongaa tätä tuolia Kööpenhaminan lentokentän Terminaali 2:ssa kuten minä itse tein. Valitettavasti jatkolento Suomeen kutsui minua ja käsimatkatavaroiden suhteen asetettujen rajoitusten takia jouduin jättämään tämän tuolin paikoilleen...