Väärässä olemisen taito

Amerikkalainen Henry Ford (1886-1947) sanoi aikoinaan, että ”Jokainen, joka lopettaa oppimisen on vanha, oli hän 20-vuotias tai 80-vuotias. Jokainen, joka pyrkii oppimaan uusia asioita pysyy nuorena. Tärkein asia elämässä on pitää oma mieli nuorena.” Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että me voimme oppia, vaikka olisimme kuinka vanhoja. Ratkaisevaa on myös se haluammeko me oppia vai emme! Mutta, mitä muuta oppiminen meiltä vaatii?

Minun nähdäkseni tärkein asia oppimisen kannalta on taito olla "väärässä". Toisin sanoen, "virheiden tekemisen" salliminen itselleen, kun opettelee jotain uutta asiaa. Meillä aikuisilla näyttää kuitenkin olevan erittäin matala toleranssi väärässä olemisen suhteen, sillä jokainen meistä lienee haukkuneensa itseään "tyhmäksi", kun ei ole oppinut jotain uutta asiaa? Tai hävenneensä itseään muiden edessä tehtyään virheitä?

Onneksi näin ei ollut, kun olimme lapsia, sillä muussa tapauksessa harva meistä osaisi kävellä tänä päivänä! Harvalla meistä on nimittäin jäljellä sitä kärsivällisyyttä, kuin pienellä lapsella, joka opettelee ensin nousemaan konttausasennosta seisomaan, ottamaan askelia ja lopulta kävelemään. Lapsi ei myöskään ajattele tekevänsä virheitä, vaikka hän kaatuu pyllylleen tuon tuosta. Ei, hän ottaa opikseen ja yrittää seuraavalla kerralla säilyttää tasapainonsa hieman paremmin, kunnes hän oppii seisomaan, kävelemään, potkaisemaan palloa juoksusta ja ties' mitä muuta!

Kävelemään opetteleva lapsi ei siis masennu, jää maahan makaamaan ja sano vihaisena, että "Tämä homma menee ihan perselleen! Mä en jaksa enää, mä otan lopputilin!" Meillä aikuisilla on siis paljon opittavaa lapsilta tässä suhteessa, sillä aikuisena eläminen on paljon mukavampaa, kun sallii itsensä "olla osaamatta". Varsinkin, jos on vasta opettelemassa jotain asiaa tai taitoa! Siitä huolimatta me näytämme usein vaativan itseltämme osaamista, eli "oikein tekemistä" jo etukäteen, mikä on luonnollisesti mahdotonta. Juuri tämän takia monet meistä välttelevät tilanteita, missä pitäisi oppia uusia asioita tai taitoja, erityisesti niitä, jotka ovat oman mukavuusalueemme ulkopuolella.

Minulla itselläni sellainen alue on tavannut olla tietokoneiden ja tietokoneohjelmien käyttö, mikä on epäilemättä yhteydessä siihen, että en ole matemaattisesti kovinkaan lahjakas. Alexander-tekniikan opettama inhibitio on auttanut minua kovasti siinäkin asiassa, koska minun on tänä päivänä paljon helpompaa pysyä rauhallisena tilanteessa, jossa minä ei ymmärrä jotain asiaa kunnolla.

Tämä ei-ymmärtämisen salliminen auttaa minua luonnollisesti toimimaan oppimistilanteessa entistä analyyttisemmin/ rationaalisemmin. En myöskään koe oman itsetuntoni tai arvoni ihmisenä olevan enää vaakalaudalla oppimistilanteissa. Toisin oli lapsena ja nuorena, kun menin pyytämään insinööri-isältäni apua jonkin matemaattisen tehtävän ratkaisuun. Hän nimittäin tapasi huutaa minulle kurkku suorana viimeistään (!) kolmen näyttämisen jälkeen, että "Etkö sinä nyt saatana ymmärrä tätä!"

Minulla on siis kokemusta äärimmäisestä "oppimisstressistä", mutta onneksi myös siitä, miten sitä voi lievittää tehokkaasti Alexander-tekniikan avulla. Tietokoneen käyttötaitojen suhteen voin sanoa, että hankin vajaa pari vuotta sitten takataskuuni Tietokoneenkäyttäjän A-kortin. Kyllä, minulta ei mene enää (välittömästi) sormi suuhun, kun avaan Word-, Excel-, Powerpoint- tai Photoshop-asiakirjan. Voin siis huudahtaa erästä toista amerikkalaista suurmiestä mukaillen: Yes I Can!   :-)

Terveisin, Turo

Kuinka monella aikuisella olisi kärsivällisyyttä opetella kuukausien ajan, kuinka nousta seisomaan, sekä säilyttämään tasapaino seistessä ja kävelessä, jos kaikki tämä pitäisi tehdä vasta aikuisiällä?