Kuten tiedämme, meillä Suomessa on erilaisille asioille, aatteille ja ihmisryhmille pyhitettyjä päiviä joka lähtöön. Viime viikolla vietettiin ainakin "yrittäjien päivää", mikä huvitti ystävääni ja SLOWorks Ky:n omistavaa Markkua. Hän ei ilmeisesti usko, että "yrittäminen" olisi kovin "tehokas tapa" saada asioita tehtyä? Hän nimittäin lohkaisi Facebookissa, että "Soon yrittäjien päivä. Mitähän sitä yrittäs." Joku Markun tuttu siteerasi hetkeä myöhemmin suomenkielen sanakirjaa vuodelta 1885, jossa oli määritelty, että sana "yrittäjä" tarkoittaa "henkilöä, joka ei useankaan yrityksen jälkeen pysty saamaan aikaiseksi haluamaansa lopputulosta''. Osuvasti sanottu! Kyllä wanha kansa taas tiesi asiat niin paljon paremmin, kuin me sanojen merkityksille sokeutuneet nykyihmiset, jotka kuvittelemme, että me voisimme saada jotain aikaan yrittämällä! Tämä yrittämisen, sekä lopputuloksen kannalta tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan toiminnan välinen eron näkeminen on Alexander-tekniikan opetuksen kulmakivi, kuten aiemmista blogikirjoituksistani on varmasti monille selväksi käynyt. Tämä asia on tärkeä, koska suomalaisen äidinmaidon mukana saamamme sisu, sekä kasvatuksen ja koulunkäynnin kautta päähämme iskostettu ajatus siitä, että "Minun pitää yrittää kovemmin..." ovat minun nähdäkseni keskeisimmät tekijät, minkä takia maassamme kamppaillaan esim. tuki- ja liikuntaelinsairauksien, sekä jaksamisen kanssa. Todellakin, tärkein asia Alexander-tekniikan yksityistunneilla on se, että oppilas antaa opettajan ohjata hänen kehoaan esim. seisoma-asennosta istumaan, eikä siis lähde "istumaan", eli "tekemään istumista". Tämä oppilaan osaksi jäävä "ei-tekeminen", eli "inhibitio", kuten me Alexander-opettajat sitä kutsumme, mahdollistaa sen, että hän saa täysin uudenlaisen kokemuksen sekä kehostaan, että liikkumisen/liikkeen laadusta. Kun oppilas onnistuu olemaan reagoimatta totutulla tavalla, hän saa kehollisen kokemuksen, jota moni on kuvaillut sanoilla keveys, ilmavuus, helppous. Se tarkoittaa usein myös sitä, että "Hei, mun selkäkipu hävisi jonnekin!". Minun tehtäväni on siis muistuttaa oppilasta siitä, että hän ei tee mitään, vaan antaa olemisen, seisomisen, liikkumisen, näkemisen, kuulemisen, ymmärtämisen, oppimisen jne. tapahtua omalla ajallaan. Kuten wanha kansa on sanonut "Kiireestä ei hyvää seuraa.". Sama viisaus pätee tänäkin päivänä, sillä kiire ja yrittäminen kulkevat yleensä käsi kädessä. Moni meistä on unohtanut sisäisten/ulkoisten paineiden keskellä, kuinka "olla", eli "olla yrittämättä". Sehän ei tosiaan ole sama asia, kuin se, että "yrittää olla" tai "yrittää olla yrittämättä"... Saattaa kuulostaa hämmästyttävältä, että monet Alexander-oppilaat saattavat sanoa minulle vasta 10.- 15. yksityistunnin aikana, että "Mä tajusin juuri, että mun ei tarvitse yrittää nousta tuolilta seisomaan jaloilla "ponnistamalla", vaan antaa pään ja ylävartalon painon siirtyä jalkojen päälle, sekä antaa sen jälkeen polvieni vain ojentua!" Tiedän omasta kokemuksestani, että yrittäminen - ja siihen liittyvä turha ponnistelu - saattaa olla niin iskostettu omaan mieleemme ja sitä kautta kehomme hermo- ja lihasjärjestelmään, että me saatamme "kuulla" Alexander-opettajan antaman ohjeen vasta sadannella kerralla... No worries, I have been there, I have done that too! Terveisin, Turo | |
4 Comments
Turo
11/9/2012 07:25:46 pm
Kyllä, on hyvä pysyä poissa tieltä ja antaa aivojeme toimia kaikessa rauhassa, vaikka jonkun projektin deadline jo häämöttäisikin! Tämä ei luonnollisestikaan onnistu niiltä ihmisiltä, jotka yrittävät olla "kilttejä", "hyviä" ja "säntillisiä", eli pyrkivät luomaan ja ylläpitämään tuollaista vaikutelmaa itselleen tai/ja muille ihmisille. Juuri nämä jatkuvassa kontrollissa itseään pitävät ihmiset ovat taipuvaisia mm. born outiin ja masennukseen, missä on pohjimmiltaan kyse siitä, miten me reagoimme epätarkoituksenmukaisella tavalla. Kyse ei ole siis lähtökohtaisesti siitä, millainen työtaakka meidän päällemme on sysätty työpaikalla...
Reply
Minna
18/9/2012 07:23:29 pm
Kunnioitan kyllä Alexander-opettajien kärsivällisyyttä, miten he jaksavat opettaa tuota inhibitiota tunnista toiseen. Edelleen saan todella usein itseni kiinni yrittämisen eri muodoista. Yritän istua oikein, yritän nousta tuolista oikein, yritän olla yrittämättä noita asioita... Sitten kun joskus onnistun oikeasti olla yrittämättä mitään, ilostun ja onnittelen itseäni, ja sitten yritän saada tehtyä saman onnistumisen uudestaan... Tuo oli hyvin sanottu, että voi olla pelottavaa tuntea itsensä tarpeettomaksi, jos ei tarvitse kontrolloida ja pitää kasassa edes omaa kehoa. Kun paikalleen jumittavat tavat poistuvat - mitä minä olen ilman niitä? Vapaa?
Turo
13/10/2012 02:39:31 am
Hei Minna!
Reply
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
AuthorAlexander-opettaja Archives
February 2019
Categories
All
|